sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Halloveen hulinat

Niinpä vain meilläkin oli oikein Halloveeni -hulinat. Emo-kissa onnistui aamulla salakuljettamaan sisälle elävän hiiren ja siitäkös riemu syntyi. Hiiri parka juoksi pitkin nurkkia ja kaikki kissat (5) ja koira ryntäilivät perässä. Minua niin säälitti hiiri ja yritin minäkin saada sitä kiinni, että olisin ulos nostanut. Enhän tietenkään kissoille pärjännyt. Onneksi hiirulainen heitti lopulta henkensä ja talo rauhoittui. Viljari sai siitä namipalan ja syö tuolla kamalan murinan säestyksellä.
Kissakuvahaasteessa on tällä viikolla aiheena aistit. Laitankin sinne, sillä eiköhän tässä ole kyseessä makuaisti. Zilga sanoi osuvasti,että kaikki on jonkun ruokaa. Niin taisi olla tämänkin hiirulaisen kohtalo, valitettavasti.

7 kommenttia:

  1. Siinä on hiirellä ollut melkoiset halloween-kauhunhetket, voi pientä rassukkaa. Mutta sehän on luonnonlaki, hiiri on kissan herkkua.

    VastaaPoista
  2. Hiiri-kissaleikkejä on joutunut vähän auttamaan aina silloin tällöin hiiren hyväksi. Niin kuin sinäkin yritit, mutta eihän tuollaiselta laumalta hiirtä saa pelastetuksi millään ja se on hyväksyttävä luonnonlakina. Viljari on kuitenkin kokemusta rikkaampi :)
    Aistit varmasti pelasivat.

    VastaaPoista
  3. On teillä tosiaan ollut hulinat! Jostain syystä en osaa hiiriä sääliä kun Tassu niitä ylpeänä näytille tuo, ehkä siksi, että siinä vaiheessa ne on yleensä jo vainajia...

    VastaaPoista
  4. Aikamoinen halloween teillä on ollut! Blogikoira pyydystää vain kärpäsiä; se ei taida mitään hiirien päälle ymmärtää.

    VastaaPoista
  5. Voi hurjaa! Toivottavasti huonekalut pysyivät ehjinä siinä rytäkässä!

    VastaaPoista
  6. Minkäs kissa luonnolleen voi :)

    VastaaPoista