maanantai 30. syyskuuta 2013

Lapasia



Minulla alkoi Sukkasato vähän kehnosti, kun heti syyskuun alussa sain tilauksen lasten lapasista.  Teenhän minä, jos pyydetään . Olen vaan itse niiiiin kyllästynyt tähän Angry Birdsiin. Ruokakaupassakin oikein ällöttää, kun joka tuotteesta alkaa olla AB-versio. Kesällä näin jopa uistimia tällä teemalla. Joko ne muka kalatkin ovat Angry Birds- faneja, no en kyllä usko. Eipä ihme vaikka meikäläistä jo kyllästyttää.


Viikolla kävin kylän uudella kirpparilla vähän hintoja tutkailemassa. Siellä myydään myös käsitöitä ja onhan se hyvä tietää mitä muut pyytää.
Tämän vanhan kirjan löytymiseen olin kyllä oikein tyytyväinen, hintaa 50 senttiä.

Ostimpahan vieraan tekemät kynsikkäätkin, vaikka tulinkin niistä aika kiukkuiseksi. Näitä oli iso pino, uusia, Nalle-langasta tehtyjä, hintaa 1€/pari. Lapasilla ja sukilla hinta samaan tyyliin, alle lankojen hintaan. Kyllä tuommoinen suututtaa.

Meillä on kylällä monta naista, jotka ollaan päkerretty sukkia ja lapasia koko vuosi joulumyyjäisiä varten, että saataisiin edes vähän joulurahaa kokoon. Samoja edullisia hintoja ollaan yritetty pitää omia ja toistemme töitä kunnioittaen. Sitten tulee joku, joka myy tämmöisillä hinnoilla ja hyvin on hänellä kuulemma kauppa käynyt. No en ihmettele, ärrrrh.
Jos kerran haluaa vain päästä töistään eroon, niin olisihan se fiksumpaa antaa vaikka hyvätekeväisyyteen, eikä alkaa myymään pilkkahinnalla. Meillä seurakunta jakaa EU-ruokakasseja, siellä olisi suuri lauma yksinäisiä vähävaraisia miehiä, joille varmasti villasukat kelpaisi ruokakassiin mukaan.

Eipä kannata tänä vuonna minunkaan ylimääräisiä sukkia neuloa, ihan omilleni vain. Täytyy yrittää keksiä jotain muuta joulumyyjäisiin, ainakaan noita leluja ei vielä tee kukaan muu täällä päin. 

torstai 26. syyskuuta 2013

Taas on Onnetar hymyillyt

 

Täytyy myöntää, että onni on taas potkinut oikein kunnolla :) Mutta kyllä minä olen vaan niin iloinen näistä aina.
Ensin sain paketin Mustankissan tyttäreltä.
En tykkää ollenkaan keittiöhommista, mutta jos ei  näin iloisilla tavaroilla ala homma maittamaan, niin vika ei ainakaan ole välineissä =D
Alla on iloinen essu, päällä ankka-harja, omena-keittiörättejä ja omena-keittiökello. Tuo kello on tosi tarpeen. Joskus innostun leipomaan, mutta aina unohdan pullat uuniin palamaan, kun alan välillä hommaamaan jotain muuta. Eetuhan siinä nyt kyllä kärsii, kun ei enää saa pellillistä palaneita pullia =D
Inge Löökin (suosikki kortintekijäni) kissakortissa on niin meidän Maijan näköinen kissa, että kortti pääsee seinälle. Kiitos Mustalle kissalle iloisesta paketista.


Kuinkas ollakkaan, voitin Arminkin arvonnassa :)
Armiltakin tuli niin mahtava paketti. Herkkuja tuli meille kaikille, kissat ja Eetukin oli muistettu :) Käsirasvaa, jota kuluu paljon meillä käsintekevillä. 7-veikka lankaa, kuulemma apinoitten tekoon. No mutta, tämä on sitä vanhempaa kunnon lankaa, ei sitä apinoihin tuhlata, vaan käytän sen johonkin hyödyllisempään, sukkiin tai lapasiin.
Kaikista ihanin on kuitenkin tämä pipo. Ensinnäkin väri käy todella hyvin niihin uusiin silmälaseihini.:)  Toisekseen, malli on aivan mahtava. Isopäiselle ei yleensä pipot käy, mutta tämä käy..... ja oikein kauniisti ♥
On jo ollut käytössä ja hyväksi havaittu ja kehuja on tullut . Kiito Armi oikein , oikein paljon.
Nyt ihanan vienosti pienellä äänellä kysyn, voisiko Armi julkaista tämän ohjeen blogissaan ?  Tämä on niin hyvä malli, että haluaisin tehdä itsekkin isopäisille sukulaisilleni  joululahjoiksi :)


Kesällä osallistuin Face bookissa Käsityökanavalla Kesäkäsityö-kilpailuun apinoillani. Ja kappas vaan , minä voitin sen. Aijai, tuli roppa kaupalla mainetta ja kunniaa, sekös tuntui hyvältä =) Sen lisäksi sain vähän aikaa sitten tämmöiset langat sieltä.  Acryli langat taidan käyttää leluihin, ovat sopivan iloisen värisiä, mutta Woolit päätyvät ilmeiseti sukiksi.

Jatkan edelleenkin ahkerasti arvontoihin osallistumista, sillä tämmöiset paketit ilahduttaa niin kovasti muuten arkista eloa. Rahapeleistä en ole koskaan saanut mitään, joten lotto saa edelleenkin olla tekemättä =D

Kun niin kovasti olette kehuneet silmälasi-valintaani, niin täytyy kertoa ; kokeilin kyllä niitä muodikkaampia paksumpiakin malleja, mutta näytin niissä ihan Angry Birdsiltä =D hihi.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Minä saan uudet lasit ♥


Kiitos ihan joka ikiselle edelliseen kommentoineelle. Tuli niin paljon kehuja, etten ala kaikille erikseen kiittelemään, vaan kaikille yhteensä ja erikseen KIITOS .

On täällä muutakin tehty, kuin lämmitelty kehujen loisteessa. Käsitöitä on tullut taas aloiteltua vaikka kuinka paljon. Valmiiksi ei kuitenkaan ole tullut kuin tämä perhe.  On siinä apinaäidillä hommaa, kun viitoset pullahti maailmaan ja kaikki vielä poikia.  Onneksi isäkin osallistuu poikien hoitamiseen.
Kohta alkaa pitään kiirettä , sillä ei siihen jouluun enää niin mahdottoman pitkä aika ole.


Tässä sitten mun pärstä. Jos sattuu vastaan tulemaan jossain, niin nykäskää ihmeessä hihasta.
Minulla on jo yli kymmenen vuotta vanhat silmälasit ja alkoi jo näkeminen olla huonon puoleista. Ei näillä peruspäivärahoilla niin vain mennä uusia nikkeliallergisen kaksiteho laseja ostelemaan, ovat huisin kalliita.
Rohkeasti kävin sosiaalitoimistosta kysymässä, saisko apua ja apuahan tuli. On meillä niin mahtava tuo sosiaalipuoli, apua saa silloin kun sitä oikeesti tarvitsee.

Ihmeesti ihmisen silmä muuttuu 10 vuodessa. Ennen oli toisessa silmässä -5,75, nyt siinä on -3.  Ilmankos näillä vanhoilla laseilla ei enää oikein näekkään. Tällä vauhdilla saan seuraavan 10 vuoden päästä heittää lasit pois kokonaan, hihi :)

Liikkeessä sanoin heti, että haluan semmoiset mummojen lasit joissa näyttää kiltiltä. :)
Tämmöiset löytyi ja näistä minä tykkään ihan valtavasti. Ovat ihan minun näköiseni .......ja näytän kiltiltä =D Käyvät malliltaankin taas 10 vuotta =D.
Optikko otti kuvankin, että voin kotona vielä ihailla niitä.
Nyt vaan odottelen uusia lasejani, näkee sitten taas yhtä aikaa katsoa telkkaria ja neuloa :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Julkkis-juttu =D


Tänään se sitten ilmestyi, se jo aikaisemmin kehumani lehtijuttu.  On kyllä niin hauskasti ja kiltisti kirjoitettu, että olisin kehdannut teillekin näyttää. On vaan niin pitkästi, etten jaksa sitä tähän ruveta kopioimaan. Pari kuvaa siitä kuitenkin otin,


Kuten tästä alusta jo huomaa, niin mukavasti on huumoria mukana. Meillä vaan niin hyvin kävi toimittajan kanssa jutut yksiin, että pari tuntia yhdessä kikateltiin täällä.


Vähän oli myös tämmöistä vakavampaa elämänkatsomus-juttuakin.

Kyllä tänään kylällä riitti kehujia ja selkään taputtelijoita :) Mitäs minua kiittelivät, toimittajahan sen jutun kirjoitti.
Nolottikin kyllä vähän, kun hoivakodissa asuva Risto huomasi minut. Risto on semmoinen omanlaisensa mies, mutta oikein mukava ja me ollaan kavereita. Risto kulki koko ajan perässäni ja kuulutti kaikille : " Tämä on julkkis, siitä on juttua lehdessäkin".  Eihän siinä auttanut kuin yrittää lyödä leikiksi koko asia.
Toivottavasti Risto on huomenna jo unohtanut tämän "julkkijutun". =D

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kummallista kauppaa


Koska en tykkää tehdä kuvattomia postauksia, niin lätkäsempä tähän kuvan ensimmäisistä Sukkasatoon menevistä sukistani. Ainakaan minun takia ei ala heinäladon seinät pullistelemaan, sen verran hidasta on nyt tämä homma :)

Päätin, etten osta yhtään sukkalankaa, ennen kuin entiset on käytetty. Sempä takia nämäkään ei ole sitä Novitan Nostalgia-lankaa, vaan jotain vyötteetöntä viime vuosituhannelta. Tavis malli ja kokoa 39, kelpaa kyllä mulle itselle.
........
Sitten niistä kummallisista kauppiaista

Pääsin ystävän mukana kaupunkiin kirpparikierrokselle ja siellä sain mainospuhelun.
Ukko esitteli olevansa Soneralta ja sanoi että nyt on aika uusia nettiliittymäsopimus. Kovasti selitti että nyt tulee uusi pakollinen sim-kortti ja hinta nousee ja vaikka mitä. Minä yritin panna hanttiin ja sanoin etten ole ennenkään mitään sim-kortteja tarvinnut ja etten nyt ymmärrä tätä juttua muutenkaan. Aikani kun jänkäsin vastaan, niin sanoi että jos en nyt uusi sopimusta, niin minulta menee nettiyhteys poikki kokonaan. Pakkohan siinä sitten oli suostua.

Vaan en minä ihan niin tyhmä ole.
 Kotona tarkistin koneelta sopimukseni. Minullahan on kiinteä laajakaistayhteys, jossa oli näköjään vielä vuosi voimassaoloaikaa. SEN LISÄKSI minulla oli nyt tehtynä uusi sopimus liikkuvaan laajakaistaan. Kummallista siinä oli, että sopimus oli tehty nimettömälle ja puhelinnumerokin oli minulle aivan vieras. Maksajan paikalla kyllä oli minun tietoni.
Siitä paikasta soitin Soneralle ja sain tämän sopimuksen purettua. En kyllä ymmärrä tätä hommaa vieläkään, olikohan joku huijausyritys.
............
Samalla reissulla käytiin Lidlissä ja kun harvoi pääsen, niin tulihan sitä tavaraa hamstrattua. Pankkikorttikone ensin vähän nikotteli, mutta hyväksyi sitten ostokseni.

Parin päivä päästä katsoin tiliäni.........ja minulta oli otettu summa kahteen kertaan. Soitin ensin johonkin palvelunumeroon, mutta siellä oli aika ynseä nainen puhelimessa joka käski vain mennä kauppaan takaisin. Joo, eihän meiltä olekkaan sinne kuin 35 km. Onneksi ystäväni lähti taas heittämään minut sinne.

Kaupassa ajattelin, että minähän en jätä asiaani minnekkään kassalaatikkoon pyörimään ja pyysinkin heti päästä vuorovastaavan juttusille. Itsekkin kun on asiakaspalvelijana vuosikymmeniä ollut, niin osaan kyllä esittää valituksenkin asiallisesti =)
Kyllä minua onnisti. Oli niin mukava ja nätti nuorimies, että heti olisin vävypojakseni ottanut. Samantien alkoi reippaasti asiaani selvittää ja nyt sekin asia on ihan kunnossa. Läksiäisiksi lykkäsi vielä kahvipaketin kassiin, ettei jää paha mieli :)

Nykyään saa kyllä olla tarkkana joka paikassa. Tiedot ja ihmiset liikkuvat eri vauhdilla kuin minun lapsuudessani.
Meillä maalla ei koskaan laitettu ovia lukkoon. Jos joku lähti kauempana käymään, niin laitettiin harja nojaamaan ovea vasten merkiksi, että meillä ei olla kotona.  Empä nykyään arvais enää siten kämppääni jättää :)



perjantai 13. syyskuuta 2013

Siistiä on =D


Olin vielä nukkumassa aamulla, kun paikallislehdestä soittivat, että saavatko tulla haastattelemaan maalausten ja käsitöiden tiimoilta. Minähän väitin ensin kiven kovaa, että heillä oli väärä numero ja henkilö, mutta olihan se uskottava kun nimen sanoivat :) Tuli siinä sitten luvattua unenpöpperössä.

Vaan kun sain silmäni kunnolla auki, niin kyllä alkoi kaduttamaan. Kämppä niin kamalassa sekasotkussa, ettei sinne ketään vierasta voi päästää kameroineen. Kyllähän hätä keinot keksii. Kasa muovikasseja ja enimmät roinat pussiin ja toiseen huoneeseen oven taakse piiloon., oikea pikasiivous =). Vielä kaivelin komeron kätköistä tauluja seinälle ja petasin sänkyni nätisti, johan oli yksi paikka mistä voin antaa ottaa kuvan. Eikös olekin ihan siistin näköistä =)

Sen verran minussakin on vielä karjalaisuutta, että kun oikein luvan kanssa pääsin puhumaan itsestäni ja ajatuksistani, niin pari tuntia jaksoin kälättää yhtäsoittoa.  Ei siihen yksi lehti riitä, kirja pitää olla että kaikki mahtuis mukaan.

Nyt kyllä hirvittää ja jännittää, että mitähän tuli paljastettua liikaa. Varmaan suurin osa olisi kannattanut pitää ihan omana tietona. No, viikon parin sisällä se näkyy pitääkö vaipua maanrakoon, vai vieläkö kehtaa naamaansa näyttää maitokaupassa.

.......
Oppia ikä kaikki =) Onnistuin lopultakin laittamaan niin, että pystyn vastaamaan kommentteihinne. Minusta ainakin on mukavaa ja kohteliasta kun te muut olette vastailleet minun laittamiini kommentteihin. Tuleepahan vähän enemmän vuorovaikutusta näihin jutusteluihin.
Hyvää viikonloppua meille kaikille ♥

perjantai 6. syyskuuta 2013

Nurinkurin


Minunhan se kuuluu Eijalle lähettää "Hyvä kiertää" paketti, mutta Eija oli nopeampi ja laittoi minulle paketin :)
Hyvää Muumilankaa, että pääsen jatkossakin apinoita virkkailemaan . Tämä alkoi kyllä nyt aika nurinkurisesti :)
Minä vasta mietin mitä teille kolmelle tekisin. En ainakaan sukkia, sillä kaikki te neulotte niitä itsekkin ja paljon parempia kuin minä teen :) No, sen näkee sitten aikanaa, mitä tulee.

Sukkasatoon pääsin Heinälatoon mukaan, mutta saas nähdä kuinka siinäkin käy :) Ensimmäiset laitoin jo puikoille, mutta tietenkin nyt sitten sain lapastilauksen :) Summassa en osaa lapsille sopivan kokoisia tehdä, joten teen niitäkin useamman parin, että jotkut edes olisivat sopivan kokoiset. Eiköhän loputkin mene sitten joulun alla.


Tämä ei ole nurinkurin.
Keväällä makeaa suippopaprikaa syödessäni pudottelin siemenet multaan ja jo silloin esittelin "kätevän" keinoni suojata taimet kissojen ahnailta suilta. Myöhemmin siirsin taimet yhteen isoon purkkiin ulos ja nyt alkaa olla satoa.  Näitä isoja on jo kolmetoista ja pienempiä alkuja vaikka kuinka paljon. Ruukun saan nostettua kylmien tullessa sisälle suojaan.  Näitä laitan ensi keväänäkin kasvamaan.
Kohta pääsee herkuttelemaan ♥

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Iloisia voittajia


Näin innoissaan täällä hypittiin, kun huomasin voittaneeni Face-bookin Lankahamstereissa olleen Kesän käsityö kilpailun näillä apinoillani. Kyllähän tämä hivelee mummelin itsetuntoa ja kunnolla :)
Ai mitäkö sain ? En tiedä vielä, yllätyksen. Rutkasti kumminkin mainetta ja kunniaa ja uusia apinatilauksia. Nyt on virkkaamista ainakin jouluun asti.  Saas nähdä miten sukkien kutomisen kanssa käy.

Enkä ollut suvun ainut voittaja tänä viikonloppuna.


Pojan tytär Emmi voitti Porvoossa kouluratsastuksen aluekilpailun. Hienoa Emmi♥  Siinä on semmoinen heppatyttö, ettei pahanteolle jää aikaa kun kaikki aika menee heppojen kanssa tallilla :) Kuvassa mukana Maci, Emmin oma poni.

Miniä oli kesällä ottanut niin somia kuvia tytöistä ja Emmin luvalla nyt julkaisen niitä.


Emmi, oikea metsänkeiju, siivet vain puuttuu. Emmi on vasta 13v, vaikka kuvan perusteella luulisi kyllä vanhemmaksi.


Ronja Ryövärintytär, eli Liisa. Mummon kallis mussukka, joka toisinaan käy mummoa moikkaamassa ja auttelemassa. Ihan ikävä on jo Liisaa, kun ei ole tavattu pariin kuukauteen.

Nyt mummo kumminkin tarttuu koukkuun ja alkaa virkkaileen apinoita. Hyvää ensi viikkoa kaikille ♥