Työvuosina olin melkein aina vappuna ja muina juhlapäivinä töissä toisia passaamassa, eikä itse ehtinyt juhlia. Nyt olisi ehtinyt, mutta toisin kävi =) Lauantaina pääsin käväisemään tyttären luona ja tänään olinkin jostain syystä niin väsynyt, että melkein koko kaunis päivä meni nukkumisessa. Olin unohtanut jopa ostaa simaa ja tippaleipiä itselleni. Täytyy huomenna katsoa jos niitä vielä kaupasta löytyisi. Eihän se nyt ole niin päivän päälle milloin juhlii =)
Iltasella käytiin purkamassa opiston näyttely. Eipä ollut maalini tulleet takaisin, mutt en aio surra niitä sen enempää, onhan niitä kaupoissa lisää.
Hyvä ystäväni harrastaa savitöitä ja olin hänelle puhunut lankakiposta. Salaa hän oli semmoisen valmistanut ja tänään sain sen yllätyslahjaksi. Heti se piti koekäyttää ja hyväksi havaitsin. Lanka kulkee jouhevasti kolossaan ja kippo on tarppeksi painava eikä hypi langan mukana niin kuin muusta materiaalista tehtynä. Nyt ei pyöri enää tekeillä olevat langat lattialla kissankarvojen seassa. Toivottavasti kissat eivät ala vallata sitä omaksi pesäkseen =)
Työvuosina tuli käytetty hajuvesiä ihan päivittäin. Minä olen niin hapan, että moni ihana tuoksu muuttuu minun ihollani kissapissan hajuiseksi, vaikka toisilla se tuoksuisi kuinka ihanalle. Suosikki tuoksuni arkeen oli YSL:n Paris ja iltamenoihin aivan ihana Guerlainin Nahema. Nahemaa ei siihen aikaan ainakaan saanut edes Suomesta, vaan ostelin sitä aina etelänreissuilla. Haistelin tässä pullonjämiä ja aivan pilallehan ne oli jo kaikki eltaantuneet. No, käy ne vielä vessatuoksuina =)
Perjantaina kirpparille oli tullut pari vajaata hajuvesipulloa. Miesmyyjät meinasivat että meillähän ei vajaita myydä ja olivat heittämässä niitä roskiin. Miehet ei sitten ymmärrä yhtään mitään tämmöisistä asioista =) Pyysin saada katsoa tätä Lauraa ja se tuoksui vielä ihan käyttökelpoiselle, ei ollut eltaantunut. Minun ihollani se tuoksuu kesäiselle kukkaniitylle ja tykkäsin kovasti. Kun hintakin oli sopiva, niin kaupathan siitä tuli, kokonaista 30 centtiä =D Eipä ole ennen minulla näin halpaa hajuvettä ollut.
Huomenna sitten tippaleivän metsästykseen, toivottavasti ei kovin vettä sada.