Ystävälliset turkkilaiset

Jälleen kerran saimme todeta että Marmaris on kaunis kaupunki ja turkkilaiset todella avuliaita ja ystävällisiä. Eipä tarvinnut tänäkään kesänä minun harmaahapsen seisoa täpö täysissä dolmusbusseissa , vaan aina järjestyi istmapaikka ihan lyhyellekin matkalle.

Katetulla basaarialueella oli miellyttävä ilma kuumallakin sillä hyvin ilmastoiduista kaupoista huokui viileää kaduillekin.

Meitä huvitti kun kauppiaat kovasti yrittivät arvuutella kansalaisuuttamme. Enimmäksee turkiksi, mutta veikkasivat kreikkalaisiksi, englantilaisiksi, ranskalaisiksi ja vaikka miksi  Enimmäkseen kuitenkin luulivat turkkilaisiksi. Me vain hymyilimme emmekä myöntäneet mitään. Onneksi kukaan ei luullut venäläisiksi, eikä Suomeakaan kukaan ehdottanut. Vanhat tutut kauppiaat kyllä tiesivät meidät suomalaisiksi, mutta hekin tervehtivät meitä turkiksi.

Tämä on jotenkin niin tyypillinen kuva. Poika siinä niin nöyrästi sovittelee tytölle erilaisia tennareita. Tytärtä vähän nolotti, olisi kuulemma itsekkin saanut kengät jalkaansa. Basaari-alueella voi tinkiä ja minä olen siinä nykyään tosi taitava turkiksi. Tulihan ne kenkäkaupat sitten tehtyä ja tosi edullisesti

Tämä jos mikä on palvelua, hahahaa.  Vanhempi miestarjoilija huomasi että tiputin vähän ruokaa rinnuksilleni. Oitis kiiruhti paikalle laittamaan minulle ruokalapun kaulaan. 

Seuraavalla kerralla samassa ravintolassa jo ruokaa tilatessa asetteli minulle ruokalapun paikalleen. Eikös tämä ole palvelua, hihihi. Onneksi minulla on hyvin joustava huumorintaju.

Olikin sitten todella hyvä ja edullinen ruoka tässä paikallisten suosimassa katuravintolassa.

Herttaisella siivojallamme Azerilla (miten lie oikein kirjoitetaan) oli tapana jutella minulle koko ajan siivotessaan,  turkiksi tietenkin. En ymmärtänyt siitä kuin pienen osan, mutta se ei Azeria haitannut. Muut saivat huoneeseensa joka päivä yhden pullon vettä, Azer toi meille aina kolme pulloa.  Se olikin tarpeeseen. Hän halusi vielä ottaa meistä valokuvan ja napattiin sitten meidänkin kameraan muistoksi.

Toiseksi viimeisenä lomapäivänämme oli Turkin Voitonpäivä. Lippuja liehui joka paikassa ja illalla oli suuret juhlat kaupungilla. Näimme mahtavan soihtukulkueen ja kaupungilla oli paljon kansaa kerännyt konserttitapahtuma. Kunnollista kuvaa en sitten onnistunut saamaan.

Kissojahan Turkissa piisaa ja niistä pidetään hyvää huolta. Kissat yleensä leikataan ja ne erottaa typistetyistä korvankärjistä. Tämä yksilö oli niin todella kaunis ja olisi halunnut tulla tyttäreni omaksi.

Minun aamiaisreurani odotti kiltisti makkaraansa. Oli mukava huomata ettei henkilökunta yrittänytkään hätistellä kissoja pois, vaan kiersi kiltisti antaen kissoille tilaa. Hotellissamme oli enimmäkseen turkkilaisia asiakkaita ja näytti muutkin vieraat syöttävän kissoja.

Toiseksi viimeisenä päivänä onnistuin sitten saamaan kunnon rakkulan jalkaani. Harkitsin kyllä lääkärissä käyntiä, mutta ystävällinen apteekkari myi minulla tehokkaita kipua lievittäviä ja hoitavia laastareita. En viitsinyt Suomessakaan mennä lääkäriin sillä olisin joutunut menemään 30 km päähän taksilla. Aika hyvin se onkin nyt parantunut.

Viikon kun makasin kovassa kuumeessa kotona, tulin siihen tulokseen että ei minulla ollutkaan flunssa, taisi olla corona. Kaikki oireet täsmäsivät. No nytpä on sekin sairastettu eikä tarvitse enää siä pelätä.

Pesämunaa ensi kesää varten on jo alettu säästää, ehän siihen ole enää kuin 12 kuukautta.😁

 

Huh mikä loma

Täytyy sanoa että tällä kertaa loma meni niin sanotusti "ryyppäämiseksi". Kun päivälämpötila on 40 asteen molemmin puolin ja yötkin lähemmäs 30 astetta, niin pakko on koko ajan juoda jotain. Kuumuuden takia koko lomasuunnitelmat menivät uusiksi. Mitään ei jaksanut tehdä, lilluttiin vain tunti tolkulla meressä kaulaa myöten vedessä olkihattu päässä. Vettä tuli juotua pullotolkulla joka päivä ja tietenkin tätä hyvää turkkilaista teetä.

Huomasin turkkilaisen piimän, eli ayranin tosi hyväksi janojuomaksi.Voisin kokeilla tehdä itsekkin, laimennetaan turkkilainen jugurtti vedellä ja lisätään suolaa. Piristää kuumalla kummasti oloa.

Höpsähdin aivan mansikkapirtelöiden juomiseen, ne kun maksoivat alle euron paikallisessa Burger Kingisä.

                                                 

Kuplateetä, ihmejuomaa. Tätä saa kuulemma muutamasta paikasta Suomessakin, mutta minulle aivan uutta. 

Lasi täynnä pieniä juomaa sisältäviä kuulia jotka poksahtelevat hauskasti suussa. Hyvää oli. Tytär oli jossain saanut ja halusi tarjota minullekin uuden elämyksen. 

Ayrania vähän tasokkaammassa ravintolassa oikein pronssimukissa tarjoiltuna. Ruokakin oli oikein maittavaa paikallista.

Ja taas teetä. Joka päivä pienellä kujalla johon ei turistit eksy. Tyttären isä sinne opasti suojaan auringon paahteelta. 

Mitä, taas teetä. 😄 Ihmeesti tuo tulikuuma tee vaan maistuu kuumallakin ilmalla ja virkistää oloa.

Minä armoton kahvin kittaajaa jolla menee päivässä lukematon määrä kahvikupillisia muutuinkin matkalla teen juojaksi. Tosi kuumalla ei kahvi oikein maita vaikka muuten tykkäänkin  turkkilaisesta kahvista. Vain pari kupillista join koko kahden viikon aikana. Tässä oli erikosta se että vesilasissa killui ruusunnuppu. Se antoi vedelle miedon ruusun maun. Ostinpa niitä sitten kotiinkin kun kaupassa silmmääni osui.

Palatessa aamulla Helsingissä oli alle 10 astetta, aika kova lämpötila-ero. Nyt minä sitten makaan viidettä päivää kuumeessa omassa sängyssä. Onneksi ei tarvitse yksin nukkua, kuten kuvasta näkee, ja naapuri toi litran marja-aroniamehua, joten eiköhän tästä taas hengissä selvitä.

Ihana oli kuitenkin reissata ja heti alkoi säästäminen seuraavaa matkaa varten.

Kirjoittelen vähän lisää reissusta, kunhan tästä vähän tokenen.