Viime viikko menikin miettiessä ja muistellessa. Samalla oli hyvä heilutella virkkuukoukkua ja lauma apinoita sai päivänvalon. Kauhea viidakon kissapeto yritti heti hyökätä apinalauman kimppuun. Maijaa ne olisivat kovasti kiinnostaneet.
Kaikkea hassua sitä tuleekin mietittyä.
Kohta alkaa kaikissa naistenlehdissä olla taas laihdutusjuttuja joka keväiseen tapaan. Minä muistelin, miten siskoni kanssa nuorina naisina lyötiin oikein kättä päälle, että koskaan ei päästetä painoa nousemaan yli 60 kilon. Siskollani se varmaan pitääkin paikkansa vieläkin. Eihän minunkaan tarvitsisi pudottaa kuin 55 kg päästäkseni tavoitteeseen. Hahaa, niin utopistinen ajatus, etten viitsi edes aloittaa laihduttamista. Ihan hyvällä omalla tunnolla pistelen poskeeni kaikki herkut mitä eteen sattuu ainuttakaan kaloria laskematta. Täytyyhän elämässä jotain nautintoja olla.
Ihaillen luin, että
Kristiina on päättänyt lopettaa tupakanpolton. Täältä raikuu kannustushuudot.
Olis ihan hyvä minunkin, 48 vuotta on tullut jo röyhyteltyä. Monen monta kertaa olen kyllä yrittänyt lopettaa lääkärin avustuksella ja ilman. Lopulta lääkärikin antoi periksi ja sanoi, että taitaa tuo nikotiiniriippuvuus olla liian paha, mutta jos saisit edes vähennettyä. Olen minä saanut pikkuisen vähennettyäkin.
Nyt sitten aloin miettimään ihan hassusti. Talon hinta on jo savuna haihtunut ilmaa, mutta olisinko sitten onnellisempi sen talon kanssa. No en varmaan. Tässä vaiheessa mökki olisi jo rapakunnossa homevaurioisena odottamassa peruskorjausta ja minä hermorauniona rahapulassa. Paljon helpompi on näin vuokralla. Nyt jos joku paikka remppaa, niin soitto vaan talkkarille ja voin unohtaa ongelman.
Minä olen ihan opettelemalla opetellut löytämään ne hyvät puolet kaikista asioista ja siksi näin ihan tyytyväisenä kannan läskejäni ja vetelen tupakkaa.
Ei semmoista asiaa olekkaan, jossa ei olisi jotain hyvääkin, jos sen vain haluaa löytää ☺
