sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Valmis.....lopultakin

Tein siskolleni tämmöisen ristipisto-seinävaatteen noin 40 vuotta sitten. Kangasta ja lankaa kun jäi, niin ajattelin tehdä itselleni samanlaisen. Into vain loppui ja siellä se on keskeneräisenä pyörinyt laatikkojen pohjalla.
Malli on silloisen anoppini vanhasta lehdestä. Pisto kerrallaan laskeskelin kuvasta, kun ohjetta ei ollut. Anoppi on jo kauan ollut taivaassa ja lehtikin hävöksissä.
Nyt päätin kumminkin, että loppuun se on tehtävä, ennenkuin itsestä aika jättää :) Fuskasin sen verran, että taustalle laitoin vain pari kerrosta liimakangasta. Ihan itse naulasin sen suoraan seinään niin että yksi kulmakin meni vinoon. Ei haittaa minua, valmis se kumminkin on nyt, eikä vienyt kuin 40 vuotta valmistuakseen.


Perjantaina vein kaikki virkatut elukkani myymälään. Pupu-neito näytti niin orvolta siellä kaikkien kissojen joukossa, että pakko oli tehdä sille poikakaveri. Edellisen vei Liisa mennessään kotiinsa. Mukavahan näitä on tehdä ja samalla voi laistaa siivouksesta hyvällä omallatunnolla.
Siivous onkin hyvällä alulla. Olen sentään nostanut jo kaikki ryönät nurkista keskelle lattiaa. Nyt pitäisi vain lajitella, mikä menee roskiin, mikä kirpparille ja mitkä säästetään (varmaan suurin osa). Enhän minä muuten niin olisi innostunut siivoamaan, mutta poika sanoi viimeksi meillä käydessään: " Ajattelitko vähän siivota ennen juhlia". Hmmm....kai se sitten on vähän pakko :)

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Pikkutytöille pipoja


Pikkuhiljaa pitäisi ruveta siivoamaan kotona, mutta kun näitten pipojen virkkaaminen on paljon mukavampaa.


Tuleehan siinä samalla siivoustakin, kun lankakorit hupenee hiukkasen.



Nämä on taas omasta päästä tempaistuja malleja ja kokonaan langanjämistä. Auringonkukka on ensimmäinen laatuaan ja yllätyin itsekkin ettei siitä tullutkaan ruma, mutta tosi helppo se on tehdä.


Minä inhoan ylikaiken ruoanlaittoa ja leipomista. Ennemmin menisin vaikka lantaa levittämään pellolle. Tässä kun täytyy nyt yrittää keksiä ansaitsemismahdollisuuksia, aloin kuitenkin leipomaan raparperipiirakoita. Ihan hyvin näkyvät käyvän kaupaksi kirpparilla :) Tämä onkin ainoa leipomus, mikä minulta onnistuu. Samalla perustaikinalla teen syksyisin omenapiirakkaa ja talvella täytteenä on ananas. Eipä sitä ole tarvinnut koskaan vielä roskiin laittaa, vaan aina on kelvannut vieraille ja sukulaisille :)


Mainostaminen kannattaa :) Muutama päivä sitten laitoin nettikaupan linkin tänne blogiin ja tänään sain palkkioksi näin kauniin rukousnauhan söpössä pussissa. Minulla ei ollutkaan ennestään kuin yksi 35 vuotta sitten ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltani Sisiliasta ostettu rukousnauha. Se kyllä on aidompi, sillä eiköhän tämä ole tehty vain koristekäyttöön. Soma kumminkin.
-------
Toivottavasti huomenna paistaa aurinko ja siivouskärpänen puraisee minua oikein kunnolla. Olis jo aika.
Aamusta täytyy kumminkin mennä ensin lääkäriin, sillä kaaduin polkupyörällä noin pari viikkoa sitten ja jalka on aina vaan turvoksissa kuin ilmapallo. Minä olenkin aina sanonut, että urheilu on vaarallista, sillä eikös pyöräilykin ole urheilua. Onneksi turposi vain jalka, eikä päänuppi (vaikka en olisi siitä ihan varma). :D

maanantai 24. toukokuuta 2010

Matti ah-matti herkkusuu

Pitkästä aikaa mukaan kissakuva-haasteeseen ja nytkin kolme vuotta vanhalla kuvalla.
Hän oli Ahmatti-Matti. Matti yritti pitää aina huolen, ettei muille jäisi mitään syötävää ja komea kolli siitä kasvoikin. Lopulta Matti-parka päätyi kumminkin itse ilveksen lounaaksi.
Kai se on luonnon laki, syö tai tule syödyksi :(

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Merelle miekkosen mieli

Tuntuupa ihanalta viilentynyt ilma ja pikkuinen tihkusade noitten helteitten jälkeen. Meille asti ei onneksi vielä ole ukkoset tulleet. Kohta jaksaa taas nauttia helteistäkin, kun saa välillä viilennellä.
Omaksi ilokseni suunnittelin uuden poikien pipon. Siinä se yksinäinen merimies mennä viilettää pitkin aaltoilevaa merenselkää purjeet tuulessa paukkuen.


Toisella puolella pipoa jatkuu aava meri jossa lokit vain kirkuvat poutapilven alla.
Minä haaveilin tätä tehdessäni pääseväni itsekkin merelle :)
----
Tyttären kanssa tehtiin toissapäivänä onnistunut retki . Linja-autolla ostoskeskukseen ja mitä tuli ensimmäiseksi vastaan.......ihana kauppa. Ulkopuolella LIHAVA mallinukke, myyjätär LIHAVA ja kaikki kauniit vaatteet VAIN SUURIA KOKOJA. Olipa ihana olla kaupassa, jossa tunsi itsensä normaaliksi ja kaikki vaatteet olisivat mahtuneet päälle. Tyttärelle löytyi oikein kaunis ja tyttömäinen juhlapuku ja aivan kohtuu hinnalla. Innostuimpa kerrankin ostamaan itsellenikin uuden mekon. Yleensä minulla on kaikki kengistä rintsikoihin asti toisten vanhoja kirpputoreilta. Tällä iällä enää niin väliä mitä päällä on, mutta olen onnellinen , että tytär sai nuorekkaan ja kauniin asun juhliinsa.
Kyllä me nyt ollaan hienoja kun lähdetään juhlimaan :)

perjantai 21. toukokuuta 2010

Putken päässä

Nyt nämä jalkaparat pääsevät lopulta lepoon, sillä minä pääsin putken päähän; kesäloma, 2 vuotta työttömyyttä, työttömyyslisäpäivät, eläke. Kahden vuoden työllistämisjakso kirpparilla loppui tänään, enkä ole siitä kovinkaan pahoillani. 8-9 tunnin seisominen otti koville vanhoille jaloille. Muuten kyllä tykkäsin olla kirppari-täti. Varsinkin uusien tavaroiden laittelu ja järjestely oli tosi mukavaa ja löytöjä tuli tehtyä päivittäin. Nyt näitä löytöjä on kämppä täynnä ja on aika ruveta karsimaan enimpiä takaisin kirpparille myyntiin. Joka sentti onkin tarpeen, sillä perus-työttömyyspäivärahalla on aika tiukilla, että saa ruokaa joka päivälle. No, odotan eläkkeelle pääsyä, sitten helpottaa huomattavasti.
Viimeinen päivä oli oikein mukava, sillä moni asiakas halasi ja sanoi kaipaavansa minua jatkossa. Sainpa jopa ruusunkin lähtiäisiksi. Tuleehan minun käytyä siellä varmaan melkein päivittäin, joten uudet tuttavuudet säilyy.

Sitten muuta asiaa.
Sanna Toukokalliolta järjesti arpajaiset ja minä onnistuin voittamaan kauniin käsin ommellun pellavaisen liinan. Kirjoitin Sannalle, että annan sen tyttärelleni yo-muistoksi ja Sanna kirjoi siihen vielä E-kirjaimen ja vuosiluvun. Näytin liinan jo tyttärelle ja hän oli oikein mielissään.
Sannalle suuret kiitokset arvokkaasta lahjasta.




Lopuksi vielä mainoksen paikka.
Netistä löytyi tämmöinen uusi lahjatavarakauppa Kauniit kodit. Kaikenlaista kaunista sisustustavaraa on tarjolla ja minä ainakin ihastuin näihin monenlaisiin peltirasioihin. Sukulaiset huomio, tässä olis sopiva lahja-idea, jos joskus innostutte minua lahjomaan :) Toki minulle kelpaisi paljon muutakin tuolta kaupasta, mutta rahavarat ei anna myötä tällä hetkellä :)
-----
Nyt pitää kai mennä nukkumaan, sillä huomenna on rankka päivä. Tyttären seuraksi pitäisi lähteä etsimään juhlamekkoa ja tiedän ennestään, että se on pitkä ja raskas päivä.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Pupuneiti

Sain tiedon, että käsityöliike kylällämme aukeaa kesäksi ja nyt tuli sitten kiire. Virkattuja elukoita ja lasten pipoja meni ainakin viime kesänä mukavasti ja aloitin nyt näistä elukoista. Niitä on niin mukava tehdä ja saa jämälankoja kulumaan.


Pupuneito istuksii tässä toissa vuonna maahan tökkäämieni pääsiäisnarsissien alla. Ihmeen isoja niistä tulikin, kun ovat saaneet rauhassa muhia parivuotta mullan alla.






Kuvasin nyt nämä osatkin. Eipä näihin tämän ihmmeempää ohjetta ole. Ensin pallo, siihen muutama epämääräinen osa ja kyllä se joltain elukalta aina näyttää, kun vähän koristelee :)


Muuten yritetään ottaakin tällai rennosti. Kuka näin kuumalla jaksa hötkyillä.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Pöhköpää-leijona

Muuttelin vähän kissan ohjeita ja yritin tehdä leijonaa. Jäi kyllä viimeiseksi. Empä ole ennen nähnyt leijonaa, jolla on siilin pää. Jospa sillä joku kumminkin suostuis leikkimään, ei tuota pysty purkamaankaan. Nimekseen se sai heti tyttäreltä Pöhköpää-leijona :)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Hyödyllinen idea ???

Jos omistaa runsaasti kaljaa kittaavan ukkokullan, senkin voi kääntää hyödykseen.
Reipas vaimo kerää avaajarenksut talteen ja tekee niistä itselleen vaikka tämmöisen iltalaukun.

Lisää hienoja ja hyödyllisiä ideoita löytyy blogista O Luxo do Lixo. :D :D :D



Löytyi tämä vielä parempi idea. Ainakin minut huomattaisiin rannalla. Mietin vain että ruostuukohan tuo, jos menee välillä uimaan :D :D :D

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Hyvää Äitienpäivää


Hyvää Äitienpäivää meille kaikille!
Vaikka kaikki eivät olekaan äitejä, jokaisella on kumminkin joskus ollut äiti.
Omani kuoli jo kolmekymmentä vuotta sitten ja lapseni olen kasvattanut tässä asiassa huonosti. Eivät tahdo muistaa äitienpäivää, eikä pieni painostuskaan auta :) En valita, saanpahan kerrankin herkutella hyvällä omallatunnolla ihan rauhassa, enkä jätä kakaroille yhtään :)
-----
Tähän haluan kuitenkin laittaa linkin uudelle "äidille".
Hailuodon sääksenpesässä on jo kaksi munaa, joita äiti hautoo huolellisesti. Isä-sääksikin poikkeaa välillä ruokaa tuomaan. Kannattaa vilkaista, tämä on hyvä kamera ja toimii reaaliajassa.
Saaristomeren pesässä ei näytä olevan vakituista asukkia ainakaan vielä. Ruotsin-laivat siellä vain seilaavat taustalla:) .
Seurasin näitä pesiä jo viime keväänä ja suru tuli, kun Hailuodon pesän kolmesta poikasesta jouduttiin yksi lopettamaan. Nyt munia taitaa tulla vain kaksi . Toivottavasti kaikki sujuu onnekkaasti tällä kertaa.
----------
Myöhemmin
Nyt täytyy kaikki motkotus perua. On meilläkin juhlittu äitienpäivää. Tytär oli laittanut herätyskellon soimaan, että keittää äidille kahvit. Poika poikkesi juuri tuomassa äitienpäiväruusun. Entinen työkaverikin (miespuolinen) antoi itse tekemänsä appelsiinikakun ja pullon kotisimaa. Kyllä siinä on juhlaa ihan tarpeeksi.
Muuten, Ipin tekemä appelsiinikakku on parasta kakkua , mitä ikinä olen maistanut ja sitä saa välillä ostaa meidän kylän kirpparilta. Sallittakoon välillä tämä mainos, se kun on niin hyvää :)

torstai 6. toukokuuta 2010

Aivan mahtava Kirppisvaihto

Annitannin blogissa oli Kirppisystävä-vaihto, johon tietenkin osallistuin. Sain parikseni oman kylän tytön Miran, joten meidän ei tarvinnut välittää postitus vaikeuksista.

Minä sain tosi mahtavan paketin, eli tämän tuolin. En olisi mieluisampaa voinut saada, (olin vähän vihjaillut jakkarasta ). Tämä on kyllä yliveto, kaunis ja mukava istua. Minä suorastaan kehrään tyytyväisyydestä.

Mummo-kissan kanssa joudun välillä neuvottelemaan istumavuoroista, sillä se on ottanut tuolin omaksi valtaistuimekseen. Väkisin joudun pois työntämään, että pääsen itse istumaan.





Lisäksi oli Miran itse tekemä kortti, namia, ihanaa lankaa ja todella kauniit salaatti-ottimet. Näistä tulee meille "juhla-ottimet", ei niitä raaski arkikäytössä kuluttaa :) Pääsevät ensi kertaa käyttöön nyt yo-juhlissa.

Se mitä minä laittelin, näkyy täällä Miran blogissa.

.......

Tässä oli pieni pakollinen netti-tauko, kun putkitöitä tekevät miehet olivat vetäneet puhelinpiuhat poikki. Eivät lahopäät olleet edes ilmoittaneet vahinkoa minnekkään. Minulle kun selvisi, ettei korjaajia ole edes tulossa, niin päätin pistäytyä miesten juttusilla. Minä olenkin semmoinen akka, että kun suutun, niin siinä pienemmät miehet laskee jo alleen. Vähän aikaa kun laususkelin heille valittuja katkelmia suomenkieltä ja vielä lähtiessä lupasin hirttää joka iikan tietystä elimestä, jos ei korjaajia rupee kuulumaan, niin johan alkoi tapahtua. Minua itseäni olisi jo naurattanut kovasti, mutta hetken päästä oli oikein lauma miehiä korjaamassa vikaa, eivätkä lopettaneet, ennenkuin piuhat oli kunnossa.

Miehiä pitää välillä komentaa, niin kyllä niistä hyviä tulee :) Minulla kun ei ole omaa miestä, niin komentelen välillä noita toisten omia :)

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Virkattu Vappu

Vappu meni niin mukavasti rauhassa kotona telkkaria tuijotellen ja katteja virkaten. Oiskohan syytä keksiä välillä jotain muuta, sillä katteja on jo viisi :)


Olin niin hyvällä tuulella, mutta kyllä se loppui, kun menin pihalle ja huomasin , että tytön polkupyörä oli varastettu. KYLLÄ NYT HARMITTAA JA SUUTUTTAA. Meillä ei muuta kulkuneuvoa ole, kuin pyörä kummallakin, minulta loppuu työt tässä kuussa ja nyt sitten joku kehtasi varastaa köyhän ainoan kulkuneuvon. Tänään sitten kiertelin kylällä ja pistin sanaa kulkemaan, jos se pyörä vielä löytyisi. Harmittavan monta varastettua pyörää vaan päätyy tuonne järven pohjaan.
Koirakin yleensä haukkuu ja huutaa, jos joku on pihassa, vaan nyt se tietenkin oli ihan hiljaa. Ei kovin luotettava vahti.
Poika juuri soitti, että pojantytöltäkin oli juuri varastettu Helsingissä pihasta pyörä. Ei noille rosvoille mitään mahda näköjään.
Minä kun aina toitotan, että ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Siis mitä hyvää tässä.......no, joutuupahan tyttö harrastamaan vähän enemmän liikuntaa tästä lähtien :)