Vuoden kohokohta

Vuoden kun taas pihistelin ja säästin niin pääsimme tyttären kanssa taas Turkkiin.  Vävy jäi suosiolla kotiin kun ei kestä kuumia ilmoja.

Ei ole Alanya meidän paikkamme. Liian kaupunkimainen ja täynnä keskiluokkaisia töykeitä venaläisiä joista ei näytä paikallisetkaan tykkäävän. Meidänkin kohtelu muuttui aina ystävällisemmäksi kun huomasivat ettemme ole venäläisiä.

En tykkää Alanyan rannoistakaan. Aallot tulevat suoraan kaukaa mereltä ja ovat suuret ja voimakkaat. Ei sovi meikäläiselle uimataidottomalle enkä uskaltanutkaan käydä meressä kuin kaksi kertaa
 

Uusia mukavia tuttavuuksi tuli taas, kuten tämä vanha koira. Aamuisin kun imaami lauloi klo 5-6 rukouskutsun niin tämä ulisi laulun mukana. Muulloin oli aivan hiljaa. Kuului huoneesemme hotellin viidenteen kerrokseen , mutta meitä se vaan huvitti.

Yhden järjestetyn retkenkin teimme Green Kanjoniin.  Vesi on siellä aivan kirkkaan vihreää vuorilta valuvan mineraalin takia.  Täytyy sanoa että olen nähnyt  Turkissa komeampiakin maisemia.

Olimme tilanneet retken englanninkielisellä opastuksella, mutta kuinka ollakkaan laiva oli täynnä venäläisiä ja opaskin puhui vain venäjää. Onneksi me molemmat pärjäämme turkilla ja laivapojat puhuivat vain sitä

Minulla vaivaa jo kaihi niin pahasti että tietenkin kompastuin yhteen laivan naruun ja löin pääni ja polveni kipeästi. Heti syöksyi laivapoikia paikalle ja melkein kantoivat minut laivaan, välillä ei jalkani ottaneet maahan. Retkeen kuului mös ruokailu rannalla, mutta laivapoika tuli sanomaan että ravintolaan on noin sata porrasta. Hän tarjoutui tuomaan meiila ruoat laivaan ja niinpä me istuttiin komeasti laivalla syömässä kun venäläiset hikoilivat pitkissä rappusissa. Kun on suomalainen harmaatukkainen mummo , saa erikoispalvelua joka paikassa, sen olen huomannut.

Ruokaillessa kiersimme kaukaa turistiravintolat. Tytär etsi netin kautta paikallisia erikoisempia paikkoja ja niinpä löysimme esim. Aksu Kofte Piyaz ravintolan. Hyvin uskonnollin paikka jossa isäntä kulki mustissa pussihousuissa ja naisilla oli huivit päässä. Siellä ei käy kuin paikallisia ja myöhään illalla olimme ainoat asiakkaat. 

Alku ruoaksi valkopapu- kanamuna muhennosta ja pääruoaksi Köfteä (paikallisia lihapullia) Juomaksi saimme valvavan kannullisen ayrania (jugurttijuomaa). Palvelu oli erittäin ystävällistä ja halpaa.

Löysimme onneksi myös mukavan leipomokahvilan jossa tuli poikettua melkein päivittäin herkuttelemassa jotain hyvää. Lomalla ei lasketa kaloreita.

Pasaarialue oli oikein viihdyttävä eikä meitä häiritse kauppoihin huutelijat. Eihän heistä tarvitse välittää jos ei tavara kiinnosta.

Löysimme mukavan pienen kahvilankin jossa ystävällinen isänträ valmisti meille aidot turkkilaiset kahvit

Iltaisin kuljeksimme hiljaisella puistokadulla jossa ei autot ajaneet. Seuraamme liittyi jo ensimmäisellä kerralla pieni kissapoikanen ja kulki noin kilometrin kanssamme. Pelkäsimme ettei se osaa enää takaisin, mutta siellä se odotti taas seraavana iltana kadun alussa. Meistähän tuli oikein hyvät ystävät kisun kanssa..

Mistä nämä koirat ja kissat oikein tunnistavatkaan minut. Meninpä Turkissa mihin vain, aina on joku vieressäni rapsuteltavana.

Toki kävimme hedelmämarkkinoilla ja ostimme paljon erilaisia hedelmiä huoneeseemme. Siellä sitä valinnanvaraa piisasi tavallisiin ja eksoottisempiin hedelmiin ja vihanneksiin. Tytär oli vähän vihainen kun nappasin tämän kuvan Ei saa kuulemma kuvata ihmisiä ilman lupaa. Onhan se tietenkin niin, mutta eikö edes pikkuisen takaapäin 

Nyt olemme olleet viikon kotona ja heti iski kamala tauti. Virusperäistä, sanoi lääkäri. Ei auta kuin kärsiä.

Kaihini on mennyt jo niin pahaksi etten juurikaan ole istunut koneella kun en tahdo nähdä mitään. Onneksi pääsen leikkaukseen jo tämän kuun lopulla ja koitan sitten olla ahkerampi blogien lukija.