torstai 22. lokakuuta 2026

Uudet silmät


 No nyt on silmät leikattu ja kylläpä maailma muuttui. Katsoin jo sairaalassa että onpa tukkani harmaantunut yhtäkkiä. Näytti paljon keltaisemmalta vielä eilen. Ja kun tulin kotiin niin mikä järkytys. Niin paljon pölyä ja likaa joka paikassa. Kun näin kaiken sumun läpi niin olin luullut että meillä on jokseenkin siistiä. Kunhan tästä tokenen niin on aloitettava kunnon siivousurakka, sopivasti jouluksi. Eikä leikkaus muuten sattunut yhtään muualle kuin rahapussiin. 🤩

lauantai 17. lokakuuta 2026

Lankaa ja miehiä Turkissa


Olin päättänyt että yhtään lankakerää en matkalta osta, mutta lankakauppaanhan nuo jalat kuitenkin vei. Hyvin maltillisesti kuitenkin ostelin, vain 10 kerää ja vähän muita tarvikkeita. On ne vaan niin ihania ja edullisia siellä.


Olen seurannut facessa erästä turkkilaista lankakauppiasta joka kertoo siellä uutuuksista.  https://www.facebook.com/AlanyaALIZE0707?

Kuinka ollakkaan, osuin sattumalta juuri hänen kauppaansa. Erittäin miellyttävä ja avulias kauppias. Kun kerroi mihin tarvitsen lankaa hän etsi parhaat langat amigurumeihin ja sukkiin.  Kertoi samalla lankojen ominaisuuksista ja antoi hyviä vinkkejä.  Valinnan varaahan sieltä löytää joka tarkoitukseen. Ei voi kuin suositella Alanyassa kävijöille.


En seuraa mitään urheilua, mutta kun huomasimme eräänä iltana televisiossa öljypainia niin innostuimme seuraamaan. Tuo pienempi voitti. Öljypaini on turkkilainen kansallisurheilu ja olen joskus onnistunut näkemään sitä ihan livenä.


Tästä miehestä myös haluan kertoa, seurasin hänen tekemisiään useana iltana. Ilmeisesti koditon tai ainakin hyvin köyhä. Iltaisin hän tutki roskiksia löytääkseen jotain syötäväksi kelpaavaa. Sitten hän siirtyi läheiseen pieneen puistikkoon. Välittömästi lauma kissoja piiritti hänet ja niin hän jakoi osan saaliistaan kissoille. Turkissa pidetään kyllä köyhistäkin huolta ja ihmiset antavat auliisti ruokaa heille. Hän näytti niin onnelliselta että melkein kadehdin häntä. Minäkin haluaisin elää vapaana kissalauma seuranani

Turkkilaiset miehet ovat yleensä avuliaita ja hyvä käytöksisiä. En nyt tarkoita niitä kauppojen sisäänvetäjiä enkä ravintoloiden tarjoikijapoikia, vaan ihan tavallisia miehiä. Koskaan en ole joutunut paikallisissa pikkubusseiss seisomaan, vaan aina joku tarjoaa paikkansa. 
Yhtenä iltana istuin penkillä ja yritin saada kruunukorkkisen limsapullon auki. Ohi kulkeva mies huomasi ja pysähtyi avaamaan pulloni ja jatkoi sitten matkaansa
Lentokentällä paikallinen poliisi huomasi että nyt on mummelilla liian painava laukku. Niinpä hän tuli   ja nosti laukkuni liukuhihnalle.
 Linja-autossa kysyin kuskilta onko vessataukoa kun on vähän vatsa sekaisin. Oitis hän kurvasi lähimmälle bensa-asemalle ja nousi etsimään vessaa minulle. Siinä sitten bussillinen venäläisiä odotti kun minä kävin asiallani kuskin pitäessä vahtia oven takana. Vähänkös minua huvitti, mutta hätä tuli hodettua.

Näitä tarinoitahan minulla piisaisi vaikka kuinka. Varmaan harmaa tukka ja ystävällinen ilme osaltaan on vaikuttanut että saan apua aina ihan pyytämättäkin, mutta apua olen saanut aina nuorempanakin. Näitä mukavia muistoja Turkista onkin jo noin 50 vuoden ajalta.





 

tiistai 6. lokakuuta 2026

Vuoden kohokohta

Vuoden kun taas pihistelin ja säästin niin pääsimme tyttären kanssa taas Turkkiin.  Vävy jäi suosiolla kotiin kun ei kestä kuumia ilmoja.


Ei ole Alanya meidän paikkamme. Liian kaupunkimainen ja täynnä keskiluokkaisia töykeitä venaläisiä joista ei näytä paikallisetkaan tykkäävän. Meidänkin kohtelu muuttui aina ystävällisemmäksi kun huomasivat ettemme ole venäläisiä.

En tykkää Alanyan rannoistakaan. Aallot tulevat suoraan kaukaa mereltä ja ovat suuret ja voimakkaat. Ei sovi meikäläiselle uimataidottomalle enkä uskaltanutkaan käydä meressä kuin kaksi kertaa
 


Uusia mukavia tuttavuuksi tuli taas, kuten tämä vanha koira. Aamuisin kun imaami lauloi klo 5-6 rukouskutsun niin tämä ulisi laulun mukana. Muulloin oli aivan hiljaa. Kuului huoneesemme hotellin viidenteen kerrokseen , mutta meitä se vaan huvitti.






Minulla vaivaa jo kaihi niin pahasti että tietenkin kompastuin yhteen laivan naruun ja löin pääni ja polveni kipeästi. Heti syöksyi laivapoikia paikalle ja melkein kantoivat minut laivaan, välillä ei jalkani ottaneet maahan. Retkeen kuului mös ruokailu rannalla, mutta laivapoika tuli sanomaan että ravintolaan on noin sata porrasta. Hän tarjoutui tuomaan meiila ruoat laivaan ja niinpä me istuttiin komeasti laivalla syömässä kun venäläiset hikoilivat pitkissä rappusissa. Kun on suomalainen harmaatukkainen mummo , saa erikoispalvelua joka paikassa, sen olen huomannut.


Ruokaillessa kiersimme kaukaa turistiravintolat. Tytär etsi netin kautta paikallisia erikoisempia paikkoja ja niinpä löysimme esim. Aksu Kofte Piyaz ravintolan. Hyvin uskonnollin paikka jossa isäntä kulki mustissa pussihousuissa ja naisilla oli huivit päässä. Siellä ei käy kuin paikallisia ja myöhään illalla olimme ainoat asiakkaat. 
Alku ruoaksi valkopapu- kanamuna muhennosta ja pääruoaksi Köfteä (paikallisia lihapullia) Juomaksi saimme valvavan kannullisen ayrania (jugurttijuomaa). Palvelu oli erittäin ystävällistä ja halpaa.


Löysimme onneksi myös mukavan leipomokahvilan jossa tuli poikettua melkein päivittäin herkuttelemassa jotain hyvää. Lomalla ei lasketa kaloreita.


Pasaarialue oli oikein viihdyttävä eikä meitä häiritse kauppoihin huutelijat. Eihän heistä tarvitse välittää jos ei tavara kiinnosta.


Löysimme mukavan pienen kahvilankin jossa ystävällinen isänträ valmisti meille aidot turkkilaiset kahvit

Iltaisin kuljeksimme hiljaisella puistokadulla jossa ei autot ajaneet. Seuraamme liittyi jo ensimmäisellä kerralla pieni kissapoikanen ja kulki noin kilometrin kanssamme. Pelkäsimme ettei se osaa enää takaisin, mutta siellä se odotti taas seraavana iltana kadun alussa. Meistähän tuli oikein hyvät ystävät kisun kanssa..


Mistä nämä koirat ja kissat oikein tunnistavatkaan minut. Meninpä Turkissa mihin vain, aina on joku vieressäni rapsuteltavana.


Toki kävimme hedelmämarkkinoilla ja ostimme paljon erilaisia hedelmiä huoneeseemme. Siellä sitä valinnanvaraa piisasi tavallisiin ja eksoottisempiin hedelmiin ja vihanneksiin. Tytär oli vähän vihainen kun nappasin tämän kuvan Ei saa kuulemma kuvata ihmisiä ilman lupaa. Onhan se tietenkin niin, mutta eikö edes pikkuisen takaapäin 

Nyt olemme olleet viikon kotona ja heti iski kamala tauti. Virusperäistä, sanoi lääkäri. Ei auta kuin kärsiä.

Kaihini on mennyt jo niin pahaksi etten juurikaan ole istunut koneella kun en tahdo nähdä mitään. Onneksi pääsen leikkaukseen jo tämän kuun lopulla ja koitan sitten olla ahkerampi blogien lukija.