Lankaa ja miehiä Turkissa

Olin päättänyt että yhtään lankakerää en matkalta osta, mutta lankakauppaanhan nuo jalat kuitenkin vei. Hyvin maltillisesti kuitenkin ostelin, vain 10 kerää ja vähän muita tarvikkeita. On ne vaan niin ihania ja edullisia siellä.

Olen seurannut facessa erästä turkkilaista lankakauppiasta joka kertoo siellä uutuuksista.  https://www.facebook.com/AlanyaALIZE0707?

Kuinka ollakkaan, osuin sattumalta juuri hänen kauppaansa. Erittäin miellyttävä ja avulias kauppias. Kun kerroi mihin tarvitsen lankaa hän etsi parhaat langat amigurumeihin ja sukkiin.  Kertoi samalla lankojen ominaisuuksista ja antoi hyviä vinkkejä.  Valinnan varaahan sieltä löytää joka tarkoitukseen. Ei voi kuin suositella Alanyassa kävijöille.

En seuraa mitään urheilua, mutta kun huomasimme eräänä iltana televisiossa öljypainia niin innostuimme seuraamaan. Tuo pienempi voitti. Öljypaini on turkkilainen kansallisurheilu ja olen joskus onnistunut näkemään sitä ihan livenä.

Tästä miehestä myös haluan kertoa, seurasin hänen tekemisiään useana iltana. Ilmeisesti koditon tai ainakin hyvin köyhä. Iltaisin hän tutki roskiksia löytääkseen jotain syötäväksi kelpaavaa. Sitten hän siirtyi läheiseen pieneen puistikkoon. Välittömästi lauma kissoja piiritti hänet ja niin hän jakoi osan saaliistaan kissoille. Turkissa pidetään kyllä köyhistäkin huolta ja ihmiset antavat auliisti ruokaa heille. Hän näytti niin onnelliselta että melkein kadehdin häntä. Minäkin haluaisin elää vapaana kissalauma seuranani

Turkkilaiset miehet ovat yleensä avuliaita ja hyvä käytöksisiä. En nyt tarkoita niitä kauppojen sisäänvetäjiä enkä ravintoloiden tarjoikijapoikia, vaan ihan tavallisia miehiä. Koskaan en ole joutunut paikallisissa pikkubusseiss seisomaan, vaan aina joku tarjoaa paikkansa. 

Yhtenä iltana istuin penkillä ja yritin saada kruunukorkkisen limsapullon auki. Ohi kulkeva mies huomasi ja pysähtyi avaamaan pulloni ja jatkoi sitten matkaansa

Lentokentällä paikallinen poliisi huomasi että nyt on mummelilla liian painava laukku. Niinpä hän tuli   ja nosti laukkuni liukuhihnalle.

 Linja-autossa kysyin kuskilta onko vessataukoa kun on vähän vatsa sekaisin. Oitis hän kurvasi lähimmälle bensa-asemalle ja nousi etsimään vessaa minulle. Siinä sitten bussillinen venäläisiä odotti kun minä kävin asiallani kuskin pitäessä vahtia oven takana. Vähänkös minua huvitti, mutta hätä tuli hodettua.

Näitä tarinoitahan minulla piisaisi vaikka kuinka. Varmaan harmaa tukka ja ystävällinen ilme osaltaan on vaikuttanut että saan apua aina ihan pyytämättäkin, mutta apua olen saanut aina nuorempanakin. Näitä mukavia muistoja Turkista onkin jo noin 50 vuoden ajalta.