sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäis-asetelma


Sunnuntaina:
Olinpas minä eilen ahkera......siivosin vaikkei olekkaan vieraita tulossa =D
Taisi trulli-hormoonit hyrrätä.
Lopuksi vielä Pääsiäis-asetelma keittiön pöydälle.......näin meidän malliin =D

Maanantaina:
No niin, nyt on kukkaa jo järsitty ja tipu pirstaleina lattialla. Kissakin on vaihtanut paikkaa. Turhankin eläväinen asetelma, mutta johan se on pääsiäinenkin lopuillaan =D

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kierrätyspupu


Mitenkähän minun pesukoneestani tupsahti näin hyvin vanuttuneet risaiset villasukat =)

Eihän meillä hyvää materiaalia roskiinkaan panna ja toinen sukka saikin jo uuden elämän. Tarkkaan on sukka käytetty, korvat ja häntätupsu varresta ja loppu sisälle täytteeksi. Rusettikin on vaateliikkeen kassinsangasta. Eipä tullut materiaalikuluja :)
Muita pääsiäiskoristeita en sitten viitsinytkään edes esille kaivaa, kun yksin täällä möllöttelen koko pääsiäisen.



Hyvin menee aika kuitenkin, sillä olin taas onnekas arvonnoissa.

Kauniin huivin, jonka Tiina on ommellut Intiasta tuodusta silkistä sain sopivasti näihin aurinkoisiin kevätpäiviin. Jo joutaa villahuivit kaapin kätköihin. En millään muista nyt Tiinan bloginimeä, (olisin halunnut linkittää), mutta kiitos Tiinalle ♥

Karoliina arpoi Kotona Istanbulissa kirjan ja moni sitä tavoitteli. Minä taisin kumminkin haluta eniten, sillä Onnetar oli suopea minulle. Olin jo päättänyt ostaa tämän jos ei onnista. Kyllä nyt olen tyytyväinen.
Itse menin Turkissa naimisiin yli 20 vuotta sitten ja erosinkin parin vuoden kuluttua. Kaikki Turkkiin liittyvä kiinnostaa kuitenkin edelleenkin ja ole yrittänyt hankkia kaikki Turkkiin liityvän suomenkielisen kirjallisuuden.
Jonkun verran jo olen lueskellut tätä ja huvittaa, sillä eipä ole asiat paljonkaan muuttuneet parissa kymmenessä vuodessa.

Näissä minulle onkin Pääsiäistä yllinkyllin, kiitos tytöt.

....
Nyt kun olen itse voittanut niin monissa arpajaisissa, olisi aiheellista arpoa jo itsekin. Muutama sitä jo ehdottelikin :)  Aikomus on ollut, mutta aina on tullut noita tilauksia, jotka haluan tehdä ensin alta pois.
Olen nyt vakaasti päättänyt, että kun 300. apina valmistuu, niin se sitten arvotaan. Eikä siihen nyt enää kovin pitkä matka ole. =)

Aurinko paistelee ihanasti, viisainta olisi suunnistaa tästä välillä pihalle.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Aina vaan lisää


Niinhän te taisitte jo luulla, että apinan kuvista on vihdoinkin päästy :) Ei sinne päinkään. Näitä on tullut virkkailtua lisää......


.....ja aina vaan lisää. Eikä tämä homma lopu vielä tähänkään =D

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ähäskutti katit


Joka kevät minä istutan siemeniä ja joka kevät katit pistelevät taimet suihinsa.

Talven aikana tuli naposteltua useampikin purkillinen suolakala-keksejä ja hamsteri laittoi tietenkin muovipurkit talteen nappeja ja nauhoja varten. Nyt keksin kokeilla tämmöistä. Purkkiin multaa ja siemeniä ja kansi päälle.  Jo on taitavia kissoja jos tuolta saavat taimet hävitettyä. Täytyy varmaan pistellä vielä tuuletus-aukkoja ja myöhemmin nämä voi sitten laittaa vaika riippumaan jostain ilman kantta.

Sehän on sitten ihan eri asia, kasvaako näihin mitään. Ei niitä kuitenkaan kissat enää levittele pitkin pöytiä =D

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Alpo


Alpo on tullut kotiin. Kamalasti kamera muuttaa värejä. Alpon päässä esimerkiksi ei ole tuommoista vaaleata laikkua, eikä housuissa mustaa juovaa. No ne korjaantuu loppuvernissauksessa kun valo taittuu joka paikasta samalla lailla.
En minä oikein tykkää tästä Alposta, on jotenkin niin ketkun näköinen. Laiha luikku tupakka suupielessä. Vaikka onkin hyvin eläinrakas, niin olisipa tainnut sopia kaljakoppa paremminkin tuohon jalkojen juureen. Ei ole Alposta Untolle kilpailijaa.
Taidan lopettaa tähän näitten miesten maalaamisen ja siirtyä muihin aiheisiin.


Meillä on niin mukava porukka maalaamassa. Mukana on esim. minun entinen oma-lääkärini, johon on nyt tutustunut ihan toiselta kantilta.
Tässä eräällä kerralla puhuin, että pitäis päästä parturiinkin joskus ja hän sanoi heti, että kyllä hän voi leikata.
Olinhan minä vähän epäileväinen, mutta otin kuitenkin sakset ja kamman mukaan. Viime kerralla sitten maalamisen välissä tuli parturointikin ja hyvin tulikin, tykkään oikein kovasti. Tytärkin sanoi kotona, että nythän se on paremmin kuin kampaajan jäljiltä koskaan. Kyllähän nuo lääkärit saksihommat hallitsee :)

Ompas minulla kunnon poskiheltta, en ole aikaisemmin huomannutkaan. Nyt kun hampaanpoiston jälkeinen turvotus on laskenut, niin tilalla onkin hieno lerpake =) Sehän sopiikin pääsiäiseen oikein hyvin....kukonheltta =D 

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kiittelyn paikka


Minulla on ollut niin harvinaisen onnekas alkuviikko ja nyt on aika kiitellä.

Maanantaina posti toi paketin Kotipuron Riitalta.
 Onnistuin eräänä yönä kommentoimaan ensimmäisenä ja sain tämän suloisen kännykkäpussin.  Minä kyllä keksin sinne parempaa kuin vanhan rohjon kännykkäni. Näin romanttisessa pussissa säilytetään aina matkassa kulkevia virkkuukoukkua, pieniä saksia ja hakaneuloja. Siellä lankojen joukossa  tämä säilyy siistimpänä kuin jossain kassin pohjalla kaiken purun seassa :)

Kiitokset Riitalle ♥

Hienolla naisellla ei kuulemma koskaan ole hakaneuloja, kun hän ei tarvitse niitä. Minä en olekkaan hieno nainen, vaan minulla on niitä aina laukussa mukana, kaiken varalta =)


Tiistaina postissa tuli kaunis sydän Maamilta.
Maami arpoi peräti 16 sydäntä ja minä olin yksi voittajista. Ilmoitin hänelle heti, että aion antaa sen tyttärelleni muistoksi äidistä ja teksti on juuri sopiva siihen tarkoitukseen. Tytär tykkäsi tästä kovasti.

Kiitos Maami ♥


No entäs tämä, jonka sain keskiviikkona.  Olin 1001. kävijä Martan blogissa ja sain siitä hyvästä näin runsaan paketin. Kaikille meille oli herkkuja, osa on jo pistelty poskeen. Kiva punainen pannunalunen, tuommoista en ole itse vielä kokeillutkaan tehdä, se on ihana. Lankakin on minulle ihan uusi tuttavuus. Niin suloisen pehmoista, että siitä jo neuvoteltiin tyttären kanssa kumpi saa käyttää sitä. Minun lanka, en anna  =)
Tänä keväänä olenkin ihastunut juuri vaalean punaiseen ja vaalean lilaan.

Kiitos Martta oikein paljon ♥ 


Sairaalassa käyntikin sujui oikein onnekkaasti. Kaupungilla kävellessä täytyikin sanoa tytölle, että kyllä on mukava kävellä kun on terveen paperit :) Juhlittiin sitä vielä syömällä ihanat juustokakun palaset.
Samalla käytiin tuhlaamassa minun 10€:n lahjakortti Anttilaan ja löytyikin halpoja Peppi-lankoja.
Tytär niistä jo virkkasi itselleen pari pientä suloista pelihahmoa.  Hän kun on kouluttautumassa peli-alalle, niin tämmöiset kiinnostaa.Onneksi on perinyt äidiltä myös tuon käsityö-innostuksen.

Tämmöistä onnenpotkintaa alkuviikko. Eiköhän tuo mene loppuviikkokin tällä samalla mielihyvällä ♥

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Paras paikka ;D


Kyllä Eetukin tietää mikä se on maailman paras paikka.  Sehän on oman äidin peti. Ihana on nuuhkutella äidin pään tuoksuja tyynyltä.
Tämä se on niin vikkelä poika valloittamaan minun sänkyni. Taas meni petivaatteet vaihtoon, sillä vanhasta pojasta valuu kaikenlaisia eritteitä, joitten päällä en kyllä viitsi enää nukkua :)


Viikolla sain yllätyspaketin Tintiltä. Niin on somat patalaput, etten tiedä milloin raaskin käyttää. Iloiset värit piristivät mukavasti muuten niin harmaata päivää. Täytyy joskus katsoa oikein mallia tästä tekniikasta, ovat niin tiiviit ja hyvät ettei varmasti näpit pala. Kiitos Tintti tästä piristyspaketista :)

Tytärkin tulee tänä iltana hiihtolomalleen luokseni. Mukavaa kun on juttuseuraa kotona.  Lupasi lähteä seurakseni tiistaina sairaalaankin, jossa on taas kontrollikäynti. Tosi hyvä, jos sattuu saamaan huonoja uutisia, niin ei tarvitse yksikseen siellä itkeskellä, niinkuin viime kerralla. Aika luottavaisin mielin olen kuitenkin, tuskin minulla enää on syöpää.
........
Minä en luota enää noihin laskureihin. Ei minulla voi olla noin paljon kävijöitä. Taitaa raksutella ihan omia aikojaan ;D