Ottipa koville Peppien teko, mutta nyt on tytöt valmiina kesäyössä. Itse nuket oli tehtynä jo jonkin aikaa, mutta lettien letitys tökki pahasti. Kyllähän sitä yhden tai pari tiukkaa lettiä äkkiä kieputtele, mutta 10 lettiä tuntui perin tympeältä. Pepin lettien pitää olla tiukkaan punottu, mitä tiukempi, sitä paremmin vääntyy eri muotoihin.,
Olen katsellut kuvia toisten lasten valmistujaisista. Valmistuihan se minunkin tyttöni toukokuun lopussa. Hänestä tuli Audiovisuaalisen Median Assistentti. Töitä ei vielä ole löytynyt, mutta kun neljä vuotta kituutti opintolainan varassa, niin pääsipä nyt edes työttömyyspäivärahalle. Ei tarvitse enää lainarahalla elää.
Vaatteisiin hänellä ei rahaa liiennyt koko aikana, joten kakkujen ja juhlien sijaan tämä äiti vei hänet alennusmyynteihin vaateostoksille. Pihi tyttö raaskinut sielläkään tuhlata, pari puseroa vain otti. Tähän jakkuun kun törmäsimme, rakastuimme siihen heti ensisilmäyksella. Tässä on sitä kunnon hippityyliä, josta itse tykkään aivan mahdottomasti. Oli onneksi puoleen hintaan ja olisin ostanut itsellenikin, jos vain olis ollut kokoja.
Nykyään olen punninnut itseäni niin ahkerasti, että puntaristakin katkesi jo jalka ja tulos alkoi olla arveluttava. Kaapista löytyi vanha ruosteinen puntari joka alkoi sekin vielä toimimaan, mutta näytti eri painoa. Alessa oli niin edullisia puntareita, että ostimpa uuden ja ostimpa toisenkin tytölle kämpälleen.
Kotona tehtiin sitten suuri puntaritesti. Puntarit jonoon ja vuorotellen hypittiin niissä. Yllätys, jokainen näytti eri painoa =D Eroa enimmillään tasan kilo.Vanha kolmijalkainen näytti vähiten, joten taidampa käyttää sitä jatkossakin =)
Hahahhaa.......viikon kirpparilöytö. Uudet miesten pitkät villahousut 1.50€ Tulee se talvi tänäkin vuonna ja minä kun ompelen noista sepaluksen kiinni niin hyvät tulee. Minun helmojeni alle ei kukaan enää kurki, joten ihan sama mimmoset pökät sieltä löytyy, kunhan ovat lämpimät =D