Kun en nyt muutakaan kirjoitettavaa keksi, niin laitampa arvonnan pystyyn.
Aloin tyhjentämään kaappejani ja kirjahyllyjäni, sillä jo oli sen aikakin. Lähimpäänkin kierrätyskeskukseen joutuu menemään linja-autolla, eikä sinne kirjoja huolita, enkä roskiinkaan raaski uuden karheaa kirjaa laittaa, niin keksin että voin arpoa sen jollekin halukkaalle. Jos siis sinua niksit ja ohjeet muutamalta vuosikymmeneltä kiinnostaa, niin laitappa kommenttia tulemaan. Yksi arpa jokaiselle, niin pääsen helpommalla itse ;) Arvon tämän vaikkapa 10.6.
Perään sitten niksi =) Laatikossani on neljä mansikantainta ja yksi niistä kukki jo. Pihapiirissä on myös suuri lauma varastelevia harakoita, joten mansikkasadon turvaamiseksi piti kehitellä "niksi".
Ripottelin taimien ympärille mansikankokoisia punaiseksi maalattuja kiviä. Pari kertaa harakat ovat käyneet nostamassa kiven laatikosta, mutta nyt ne ovat saaneet jo olla rauhassa. Ei ne tainneetkaan maistua makoisilta =) Toivottavasti luulevat kypsyviä mansikoitakin aikanaan kiviksi, se jää nähtäväksi.