maanantai 1. toukokuuta 2017

Turkoosi toukokuu


Vuosi väriterapiaa haasteessani toukokuun värini on turkoosi. Aurinkokin tuli esiin vihdoinkin vappupäivänä ja tytöt pukeutuivat turkooseihin mekkoihin. 


Onhan näitä vähän lisääkin. Vietän vappua yksin kotona, joten aikaa virkkailla piisaa kyllä. Meillä on niin huonot linja-auto-yhteydet viikonloppuisin, että vietimme tytön kanssa vappua jo perjantaina. Tavattiin kaupungilla, kierreltiin vähän kauppoja ja käytiin Hesessä syömässä. Ihan oli mukavaa.



Sen verran innostuin minäkin vapusta, että ostin kukan itselleni.Yleensä en tykkää krysanteemeista, mutta tämä oli niin kauniin värinen eikä maksanut kuin alle 2€, joten sorruinhan minä =)

Monta päivää satanut lunta, mutta tänään paistaa aurinko. Taidan minäkin lähteä vähän vappukävelylle.  Kansalaisopiston näyttely loppuu tänään, joten taulut on ainakin mentävä hakemaan pois. Illat juoksentelen pitkin pihaa ajamassa vierasta isoa mouruavaa kollia pois. Siinä sitä on vappuhulinaa meikäläiselle ihan tarpeeksi ;)

22 kommenttia:

  1. Turkoosi on oikein raikas väri toukokuulle, yhden ihanuusystävän toukokuu on jostain syystä keltainen... No onkin vappuhulinaa kerrassaan, meillä naapurin iso koira usein meille karkaa ja sen kanssa hiukan samanlaiset hulinat, ainoa vain että koira on aika ilkeä, joten pitää olla varovainen.

    Hauskaa Vapun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en välittäis vaikka moukuukin, mutta naapurit ovat kiukkuisia kissasta. Syyttävät tietenkin että minun kissani vetätää kollia pihalle (ja totta se mahtaa ollakin). Tuleepahan minunkin liikuttua kun juoksentelen kollin perässä =)

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu keltainen toukokuu! Aja se mouruava katti meille, kun mulla ei ole yhtään kissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä laitan sen Ärrä-pakettina sinne tulemaan. Joku voi täällä kyllä jäädä kaipailemaan, sillä kolli on iso hyvin hoidetun näköinen pitkäkarvainen otus. Ihan komea, mutta niin paha-ääninen =)

      Poista
  3. Pepit ja apinat ovat aina yhtä ihania olipa mekko minkä värinen tahansa, niihin ei kyllästy koskaan, saavat aina hyvälle mielelle. :) Kauniin värinen krysanteemi minustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti noita apinoita aina vaan kysellään.
      Kukka on luonnossa vielä tummempi, kuva vaan haalistaa. Tosi erikoisen värinen, en ole ennen nähnyt.

      Poista
  4. Apinat ja Pepit on kyllä edelleen vaan niin ihania.
    Kaunis kukka, tuolla hinnalla olisin itsekin raaskinut kukan ostaa.
    Ihanaa vappupäivän iltaa Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin minäkään raaskin itselleni kukkia ostaa, mutta kun halvalla sain, Lidlistä tietenkin =)

      Poista
  5. Iloinen vappuporukka :) Minun piti ostaa orvokkeja itselleni, mutta päätin odottaa, että lumisateet ensin loppuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasöitä on luvassa vielä pitkään, joten eipä vielä varmaan kannata paljon kukkia ulos laitella.

      Poista
  6. On ne niin hauskoja vekkuleita nuo sinun virkkaustyösi, hienoja.

    VastaaPoista
  7. Luulen, että vappu virkaten on tuhat kertaa kivempi kuin vappu räntäsateessa riekkuen. Meillä ei vappua vietetä, mutta hieman tunnelmaan päästiin kun torvisoittoa kuunneltiin ja vanhojen autojen paraatia katseltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tehnyt mieli ulos, eikä meidän kylällä ollut mitään nähtävääkään. Pari tippaleipää silti ostin, mutta nekin unohtui syömättä =)

      Poista
  8. Voi sinua ahkeraa taas,niin monet pepit ja apinat syntyneet! Tyttölapset ovat mukavia,kun niistä saa heidän aikuistuttua kaverin moneen. Pojista ,vaikka ovat kivoja hekin,niin kasvaa miehiä,joilla on miesten asiat. Eivät ymmärrä shoppailuista ja sen sellaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ahkera vain virkkaamisessa. Piha on haravoimatta, nurkista löytyy vieläkin joulukoristeita ja sitä rataa, ei voi ahkeraksi kehua =D
      Kieltämättä tyttö tuntuu paljon läheisemmältä, mutta meillä pojalla onkin jo oma perhe, tytön kanssa puuhaillaan ihan kahdestaan tyttöjen juttuja. On se niin rakas, tuo oma tyttö ♥

      Poista
  9. Ihana joukkio ottamassa aurinkoa. Sitä ihanuutta onkin nyt saatu muutamana päivänä =))
    Minäkin vietin vappuni virkaten mökillä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaishan noita enemmänkin, jos joku muu tekis kotityöt =)
      Ei tällä iällä viitsi enää lähteä vappuna puistoihin ryyppäämään ja rälläämään. Virkkaaminen on paljon mukavampaa, eikä siitä tule krapula =D

      Poista
  10. Hyvin somalta näyttävät tytöt turkooseissa mekoissaan. Iso ja iloinen porukka näkyy taas virkkukoukustasi maailmalle lennähtävän.
    Kevät tekee kissoille ihmeitä. Leikatut kissatkin alkavat mouruamaan vanhasta muistista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ne halut katso edes ikää. Meillä ikivanha mummokissa nostaa niin anteliaasti pyllyään jos sitä silittää selästä =) Onneksi nuo on kaikki leikattuja, ettei pääse vahinkoja sattumaan enää ;)

      Poista
  11. Voi miten ihanat aurikoiset Pepit ja Apit!
    Saatiinhan meillekin lunta viimein. Koko talvihan sitä odoteltiinkin... Vaan kyllä olikin mukavaa viettää vappu saaressa räntäsateessa. Sai ihan luvalla olla riekkumatta aamuun asti ja köllähtää peiton alle kissan ja ukon välin jo yhdeltätoista illalla!

    VastaaPoista
  12. Minä joudun tyytymään siihen, että köllähdän kahden kissan väliin. =) Lämmittää nekin ihan mukavasti. Ihanan lämpimiä päiviä ollut pari, mutta kylmäähän se on luvannut taas. On sitten aikaa taas virkkailla sisällä :)

    VastaaPoista