tiistai 10. marraskuuta 2009

Hello Kittyä ja Maijaa

Täten julistan Lapaskuun omalta osaltani avatuksi. Vähän laiskanlaisesti lähti käyntiin, eikä jatkostakaan ole varmuutta. Nämä nyt kumminkin tuli tehtyä sukille pariksi. Kyllä minä vielä parit pistelen, mutta samanlaista himoa tähän hommaan ei ole tullut, kuin oli sukkien kanssa.

----
Kaikkeen sitä kissahullu joutuukin. Nyt on kokeiltu sitruunan laitto jalkoihin ja kyllähän se osittain tepsikin. Ei pissannut Maija varpaille ei, pissasi selän taa. Nyt on Maijalla porttikielto ihmisten sänkyihin.

Välillä pääsee kyllä maastoutumaan niin hyvin, ettei heti huomata ottaa pois.
------


Nyt on Maijalle sitten tehty oma sänky minun sänkyni viereen. Viime yönkin nukuin käsi roikkuen Maijan sängyssä ja Maija nukkui ihan tyytyväisenä omassa petissään. Meidän molempien sängytkin pysyivät kuivina. Voi kun näin jatkuisikin.
Toiset kissat yrittävät välillä valloittaa Maijan sänkyä, mutta ne nostetaan heti pois. Jokaisella on nyt ihan oma nukkumapaikka.
---
Perheemme pojat, Eetu ja Viljari, ovat löyttäytyneet yhteen naisvaltaisessa porukassamme. Ovat nykyään parhaita kavereita ja jakavat ruokansa ja nukkumapaikkansa keskenään. Kunnon poikia molemmat.



8 kommenttia:

  1. Siis eikä...Voi sinua Maija!!! Toivottavasti tuo oma peti auttaa Maijaa ja sinua yhteiselossa.

    Suloisia poikia♥

    VastaaPoista
  2. Ihanaa jos Maijan ongelma sadaan ratkaistua. Kyllä se jonkun yön voi käsi vähän retkottaakin, jos siitä apua on. Nauran tuolla sitruunakokeilulla ja sen tuloksella.

    VastaaPoista
  3. Voi sinä jo teit Hello Kitty -lapaset, kun minä vasta mietin niitä! ;D Ihanat ovat!

    VastaaPoista
  4. Voi, miten söpöt Kitty-lapaset! Toivottavasti Maijan ja sinun yöelämä järjestyy.

    VastaaPoista
  5. Lapaskuun kautta tänne putkahdin, aivan ihanan suloiset lapaset nämä Kittyt :)

    VastaaPoista
  6. Suloiset lapaset, tuollaiset pitäis tehdä ja laittaa vaikka seinälle. Noista tulee jotenkin hyvälle tuulelle! Meidän Netalla on vähän sanaa kuin Maijalla. Pissaa välillä maton reunalle tai hiekkalaatikon viereen ja tietää, että on tehnyt väärin. Olen laittanut sitruunan tuoksuista huonesuihketta ja joskus jotain vahvatuoksuista hajuvettä. Sänkyyn ei kumpikaan kissa tule.

    VastaaPoista
  7. Hienot Kittyt!
    Toivottavasti ensi yö menee Maijan kanssa yhtä mallikkaasti. Pidetään peukkuja ja tassuja ylhäällä!

    VastaaPoista