perjantai 14. elokuuta 2020

Kenkälankilla


Poikani oli löytänyt kirpparilta kulahtaneen kissapatsaan eurolla ja osti sen äidille tuliaisiksi. Hienohan se on näinkin, mutta innostuin kuitenkin vähän korjailemaan sitä että kestää paremmin ulkona.


Ensin homeet pois pesemällä ja sitten kenkälankkia paksusti päälle. Kiillotuksen jälkeen maalasin vielä silmät akryylimaaleilla. Harmaa kenkälankki olisi sopinut paremmin, vaan kun ei semmoista nyt ollut kotona.

Tämän kenkälankkiniksin opin aikanaan veljeltäni. Hän toi Afrikasta tullessaan suuren eebenpuisen pään. Myyjä oli neuvonut välillä käsittelemään kenkälankilla. Näkyy sopivan myös suomalaisiin puulaatuihin. Nyt kestää taas tuiskut ja auringonpaisteet kissanikin.



Sinne lähti virkkaamani heppa muitten hevosten kanssa rekalla kohti Unkarin EM-kisoja. Ensin laivalla Puolaan ja siitä sitten maitse teitä pitkin. Onneksi on suurempi karavaani, huomattavasti turvallisempaa Euroopan teillä. On se tytöille kokemus. Taitavat kyllä joutua koko porukka karanteeniin matkan jälkeen, mutta se on pientä sen onnen jälkeen.



On se pieni tirppana tuo tyttö suuren hevosensa rinnalla.  Mummo ei uskalla lähellekkään noin suurta eläintä :)



Kukat alkavat pihalla pikkuhiljaa nuutumaan, mutta unikkopenkkini roihahti nyt vasta kukkimaan. Luulin jo ettei kuki ollenkaan.


Tämä kukkanen ei osoita minkäänlaisia nuutumisen merkkejä. Sama villikko edelleenkin 😽


Hyvää helteistä viikonloppua kaikille  😘

33 kommenttia:

  1. Tulipa kissapatsaasta hieno; ihan uuden näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa lankki olis ollut kivemman näköinen, mutta saa kelvata nyt ruskeana kun ei muuta ollut.

      Poista
  2. Jännän näköinen patsas. En ole kuullut tuollaisesta kenkälankkijutusta.
    Mä haluaisin, siis siltä tuntuu nyt, karanteeniin. Ei vaan, mulla lähti reissussa iso pala hampaasta ja se hinkkaa ikävästi kieleen. Pakko mennä töihin korvaamaan keskiviikon poissaolo. Ei huvittaisi.
    Mutta mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä iällä noita niksejä on jo kertynyt takaraivoon =) Lohjenneen hampaan kanssa ei tosiaan ole kiva olla. Toivottavasti saat siihen apuja pian.

      Poista
  3. Ihana kissapatsas ja entistä hienompi! Saa nähdä tuleeko hellettä, nyt ulkona on reilu 20 astetta. Ja melko pilvistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa helteet olla kohta ohi, vaikka saisi ne minun puolestani jatkuakin vielä =)

      Poista
  4. Antaa vaan kaikkien kukkien kukkia!
    Olipas hyvin tuunattu kissakolmikko! Pistää miettimään, mitä puisia asioita minulla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt liikaa innostu kuitenkaan ;) Esim. penkkejä ei varmaan kannata lankata ettei housujen persuukset kärsi =D

      Poista
    2. Noin isot kohteet ei tullu ees mieleen, mut nyt kun sanoit... ;D

      Poista
  5. Hienosti kunnostit kissapatsaan. Suloinen pikkukissa, täynnä kujeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukissa ei ole ollenkaan mukava aamuisin. Herättää minut joka aamu noin klo 5 nuolemalla käsiäni ja kasvojani ja puremalla varpaitani. Kun saa minut ylös, menee itse takaisin nukkumaan. :(

      Poista
  6. Tulipahan kaunis tuosta patsaasta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle ja tsemppiä lapsenlapsen kisaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken voi näköjään korjata, vaatii vain sopivia niksejä =)

      Poista
  7. upea kissapatsas-käsittelyn jälkeen.
    Kiitos Sude!🧡😊,hyvästä vinkistä,mulla niiä elefantteja,,taijan lankata koko porukan;))))
    Kaunis kukka tuo punainen ,eikäyhtään hassumpi valkoinenkaan.ehkä kasvanut hiukan;))))
    Turvallista matkaa!
    Paljon Onnea kilpailuun .👍
    Mukavaa kesäistä viikonloppua!
    ..mun sähköpostit sulle tökii edelleen..😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä laitoin kaikki elefanttini kierrätyksee, säästin vain kamelit. Eivät enää mahtuneet minnekkään =)
      Jos sun sähköpostissa on kuva niin voi johtua siitä. Minulla on luukku kyllä aika tyhjänä, tyhjennän joka päivä roskapostin pois. Jos olet facebookissa, niin minulle voi kyllä lähettää viestiä messengerinkin kautta ;)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  8. Onpas hauska kenkälankki-idea ja upea tuunaus todellakin. Varmasti kestää ulkona sadetta paremmin. Onpas sinulla ihana villikko siellä. Silmissäkin villikon katse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalle kenkälankille ollut muutakaan käyttöä niin saimpahan menemään tähän =)

      Poista
  9. Kyllä kunnostus kannattaa aina. Kissapatsas on siitä mitä loistavin esimerkki. Hieno tuli. Mahtoiko poika arvatakaan, kuinka hieno siitä voi tulla...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika tietää kyllä että äiti osaa loihtia vanhasta uutta ;D

      Poista
  10. Kenkälankkaamaan, kenkälankkaamaan! Löytyy ainakin leipälapio ja kauhoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisipa olla semmoinen niksi, ettet sinäkään tiennyt, vaikka oletkin siellä Afrikassa reissannut ;)

      Poista
  11. Kirjoituksen otsikko oli aika outo kun vain se oli näkyvissä. No mutta jopas onkin hyvä konsti tuo kenkälankki! Hienon patsaan saitkin ja hyvähän tuo värikin on. Toivon, että hevosreissu on onnistunut eikä mitään haavereita satu. Hienoa on päästä tuollaiselle matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun olen itsekkin vähän tämmöinen outo =D =D =D
      Tytöt pääsi onnellisesti perille ja tänään maanantaina on ensimmäinen alkukarsinta.

      Poista
  12. No, mutta! Tulipa kissoista komeita, kun lankkasit ne. Hyvä idea! Saas nähdä palaako virkkaamasi heppa ruusukkeen kanssa takaisin. Onnea tytölle kisoihin! Ja onnea matkaan myös muutenkin, on se melkoinen reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on niin kovatasoista porukkaa kilpailemassa että ruusukkeet menee varmaan muualle. On se kuitenkin Suomen tytöille iso asia että pääsivät kuitenkin mukaan. Isänsä halkeaa kohta ylpeydestä =D

      Poista
  13. Ja ihan kolme puukissaa plankattuna ja yksi karvaisena. Siinäpä mukava sakki. Tulevatko hyvin toimeen, vai joko karvaturri on merkannut puumaiset kaverit? Minä pelkään hevosia, hui! Ovat ne kuitenkin niin komeita katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sisäkissa ja ulkokissat erikseen ettei tule tappelua :) Lapsena kokeiltiin rohkeutta juoksemalla hevosen mahan alitse, mutta nykyään minua ei saa 10 metriä lähemmäksi hevosta.

      Poista
  14. Onpa erityisen ihana tuo kissapatsas. Voi,Unkariin asti tuo pieni tyttö isolla hevosella. Niin kauniita unikkoja ja kisuli tietysti on söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähtivät suurella porukalla. Neljä tyttöä hevosineen ja huoltojoukot. Letkassa ajavat Euroopan teillä niin ettei maantierosvot uskalla pysäyttää.

      Poista
  15. Onpas hieno kissapatsas lankattuna! Nuo kisut antavat sinun plankakerien ja muidenkin tavarois´den olla rauhassa. Hm, pitäisiköhän minunkin kokeilla tuota niksiä kissaani, joka on jo aika kulahtanut. Tuolla se huvimajan ikkunassa katselee pihaa ympäri vuoden. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmittaa kun ei ollut harmaata lankkia, sillä olis tullut hienompi.

      Poista
  16. Uusi tuttavuus tämä kenkälankki-tuunaus minulle, hienoa jälkeä olet saanut aikaiseksi. Ja rakkaudella tekemäsi kisaheppamaskotti pääsi oikein aitiopaikalle matkalaisten mukaan. Hyvää alkanutta syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tätä lankkikeinoa käyttänyt kauemminkin, ei vaan ole tullut aihetta kirjoittaa siitä aiemmin.

      Poista