lauantai 13. kesäkuuta 2020

Mummoa lapsettaa


Kaikkea sitä tuleekin kirpparilta kotia raahattua, mutta tämän hinta ei pahemmin päätä huimannut, peräti 0,50€.  Nalle keikkuu, soittaa rumpua ja puhaltaa pilliin. 

Heti kun näin niin ajattelin, että kosto elää kisuseni. Ahududu nimittäin herättää joka aamu noin klo 5 nuolemalla käsiäni ja naamaani, ei kiva. Näin kuumalla ei voi nukkua huppeluksissa peiton allakaan ja pääseehän se hyväkäs sinnekin. Nyt kun laitoin tämän katin viereen sen nukkuessa päiväunia, niin eihän se muuta kuin tykkäsi tästä. Hukkaan meni kosto-ajatus. Ymmärrän hyvin että joku äiti oli tuonut tämän halvalla myyntiin. Ei tätä rämpätystä jaksa kauaa kuunnella  ja kiertoon lähtee aika nopeasti meiltäkin.


Siskoni oli jo huolissaan kun en ollut kirjoittanut tänne vähään aikaa. Luuli varmaan että olen häipynyt noitten "poikakavereitteni" matkaan. =D Eipä ollut heilaa helluntaina ja onneksi ei nyt sitten koko kesänä. Tähän tyttötalouteen ei miehiä mahdu.

Vaan eihän minusta aina tiedä. Kun kerran palasin kolmen viikon matkalta Turkista ja sanoin työpaikallani , että nimeni on muuttunut, niin eihän sitä aluksi kukaan uskonut. Olin tosiaan mennyt siellä salaa naimisiin. Hauska välillä yllättää tuttuja tämmöisillä ihmetempauksilla ;)



Kylällä varmaan luullaan, että olen ratkennut ryyppäämään. Täällä maalla kun ei penkeillä istu kuin kalja-ukot eväineen  ja sitten minä tölkkeineni. Ostan joka kauppareissulla tämmöisen kahvin ja ihan hyvin voin istua kalja-ukkojen kanssa samalla penkillä jos ei muualla ole tilaa. En enää vuosikymmeniin ole välittänyt mitä kyläläiset minusta puhuvat tai ajattelevat. Minulla on kaksi kilometriä kauppaan ja voi että kahvi maistuu hyvältä siinä matkan varrella. 


Nämä taitaa olla elämäni kalleimmat mansikat. Hyvässä uskossa ostin 16€ mansikka-amppelin ja kuvittelin poimivani siitä mansikoita pitkin kesää. Näyttää jäävän sato näihin. Tästä lähtien jätän mansikanviljelyn toisille. 


Meinasin jo heittää kulahtaneen rottinki-amppelin roskiin, mutta siitähän tulikin ihan hyvä vielä suhumaalilla. Näillä keleillä passaa maalailla ulkona, kunhan muistaa laittaa aurinkorasvaa iholle.



Fb:ssä on välillä niin hauskoja vitsejä, että pitää jakaa tännekin. Tuli mieleen se perinteinen äitienpäivälahjani. Taidan kuitenkin pysyä vaniljakastikkeessa =D

22 kommenttia:

  1. Varsin söpö nalle. Niitä minäkin silloin tällöin ostelen ja tuolla ne nyt killuu pihalla siellä täällä. Koronakevään aikana tuli vielä lisää. Ei lainkaan huonompi löytö 🤩

    VastaaPoista
  2. Kirppareilla on mukava shoppailla kun saa kaikenlaista kivaa halvalla.

    VastaaPoista
  3. Tuli tuosta nallesta mieleen: silloin, kun Poika oli vielä pieni ja vietti viikonloppuja isänsä luona, niin meillä taisi olla pienimuotoinen kisa kovimpaa meteliä pitävistä, mukaan laitettavista leluista. Muistaakseni nokkahuilu voitti. :D
    Minä tykkään kaljaukoista, niistä hyvätahtoisemmista ja hermittomammista. Heiltä saa kuulla niin omalaatuisia ja omanlaisia juttuja.
    Ihanaa kesäsunnuntaita, Sude!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin näitä mölyäviä leluja oli aikanaan ihan kyllästymiseen asti. Onneksi niistä aina välillä loppui patterit =) Kaljaukoissa ei ole mitään vikaa kunhan eivät ole liian päissään ja pissat housussa. Pissapöksyjen kanssa en viitsi kovasti kaveerata =D

      Poista
  4. Olipas hauska englantilainen nallukka. Ai herran jestas miten inhosin äänileluja kun lapset oli pieniä. Isälläni oli tapana niitä aina lapsille tuoda, osittain juurikin siksi, että oli kuulemma hauskaa katsoa minun ilmettä kun lelusta lähti ensimmäinen ääni :)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin niin hölmö äiti, että ihan itse noita meluleluja ostelin. Turkista sai tosi erikoisia ja eihän niitä voinut ostamattakaan jättää ;)

      Poista
  5. En oo tehny raparperista vielä mitään, joten en oo päässy kokeilemaan kumpaakaan ;D
    Voin kuvitella, miten väijyt ja vartut, kun kissa herää ja pelästyy ;D Pieleen meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei enää tässä uudessa kodissa kasvakkaan raparperia, joten en ole päässyt kokeilemaan kummallakaan höysteellä. Poika lupasi tuoda mökiltään ja molempia lisukkeitakin ;D

      Poista
  6. Hei, olihan tuo englantilainen vartijanalle ihan pakko ostaa. Olisin minäkin ostanut, kun halvalla sai. Sun kokoelmissa ei noin hassua esinettä vielä ollutkaan, vaikka monia hoopouksia olet kirpparilta löytänytkin. Milloinkohan päästäisiin Jyväskylän kirppiksille taas hassuttelemaan? -siskos-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nyt on sieltä kesymmästä päästä, sinä et ole kaikkia aarteitani nähnytkään. Nyt olen karsinut tosi raakalla kädellä kierrätykseen tavaraa, mutta aina olen valmis lähtemään kirpparikierrokselle jos vaan kyyti järjestyy. Eihän sieltä ole pakko mitään ostaa, kunhan katselee huvikseen.

      Poista
  7. Ainakin kivan näköinen nalle..äänestä en tiedä. Mukavaa tiistaita sulle🌺🌺🌺🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pitäisi olla lappu :" Ei heikkohermoisille". Sen verran paha ääni. Onneksi meillä ei asu pieniä lapsia jotka huudattaisivat sitä koko ajan =)

      Poista
  8. "ihana rumpali-poika!
    Suhumaali huippu!
    ,,minä kyllä laitan vaniljakastiketta;)
    Hyvää juhannus viikkoa!,Sinulle Sude!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhumaalilla on niin helppo maalata, kunhan ei suhuta joka paikkaan =) Hyvää juhannusta sinullekin Liisa.

      Poista
  9. Pieni virkistävä tauko kauppareissulla on viisasta ja mukavahan sitä on rupatella samalla. Ystävällinen rupattelu virkistää omaa ja toisen mieltä antaen iloa päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin eläkkeellä kun ei ole kiire enää minnekkään niin voi istahtaa vaikka jokaiselle matkan varrella olevalle penkille. Varsinkin näin kesällä se on oikein mukavaa.

      Poista
  10. Hyvää ja kahvillista juhannusta. Tietysti raparperipiirakkakin ois hyvää vaniljakastikkeella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan kun ei ole raparperia. Onneksi kahvia kumminkin piisaa. Hyvää Juhannusta sinullekin.

      Poista
  11. Juu, vaniljakastikkeessa pysytään täälläkin. Taas sain semmoisen naurukohtauksen, että oksat pois!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauru pidentää ikää, sanotaan. Toivottavasti minun ansiostani elät hyvin, hyvin vanhaksi =)

      Poista
  12. Rämpyttäjästä joku keräilijä olisi onnellinen. Mekaaniset lelut on haluttuja.

    VastaaPoista
  13. Ai että mua nauratti tuo kostoyritys :D Meillä kanssa roikale herättää joskus liian aikaisin aamulla, tosin naukumalla tai kolistelemalla kaapin ovia, me sitten yritetään iltaisin valvottaa sitä. Kun toinen on sikeässä uneassa niin sanotaan HERÄTYS, EI NUKUTA! Tyyppi katsoo sillai, että "et oo tosissas" -ilmeellä ;)

    VastaaPoista