maanantai 3. joulukuuta 2018

Mausu ja Ahududu


Löytyi niin kaunis kuva Mausukasta että halusin sen vielä laittaa tänne. Nyt vähän jo helpottaa kun sain Mausun haudattua, ei tarvitse sitä enää murehtia. Mausu pääsi hyvän ystäväni kesämökkitontille, korkealle mäelle metsän reunaan, oman emonsa viereen. Onneksi maa ei ollut vielä kovin syvälle jäässä, mutta olihan siinä naisporukalle kuitenkin hommaa. Vielä lähtiessä laitoimme lyhtyyn kynttilän palamaan.  Sinne lähti Mausukka kissojen taivaaseen emonsa ja siskonsa luo.



Itselläni vaan on vieläkin ihan vetämätön olo enkä saa mitään aikaiseksi. Onhan minulla onneksi tämä reipas apulainen Ahududu, joka kovasti jo sisustaa joulua meille. Meillä vaan on niin erilainen maku sisustuksessa. Minä en ymmärrä esim.  miksi meillä on pitza lattialla ja eteisen matto sängyssä. Mitähän kaikkea muuta tuo vielä ehtii järjestää. Kaikessa se kuitenkin on innolla mukana. pikkuinen villikkoni.

14 kommenttia:

  1. Ihana kuva kisusta ikkunalla ❤Muistankin nähneeni. Lämpimiä ajatuksia sinne 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle joulukalenterinameista. Ne ovat olleetkin nyt tarpeen lohdutukseksi ja heijastimelle olikin tosiaan tarvetta. Postaan useammasta sitten yhtä aikaa =)

      Poista
  2. Ihana sisustaja siellä 😂
    Mausulle löytyi kaunis hautapaikka ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän rakasta lemmikkiä ihan mihin tahansa voi kuopata

      Poista
  3. Ihanaa, että Mausu pääsi hyvään paikkaan!
    Hih; "pitza lattialla ja eteisen matto sängyssä". On sulla apulainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on semmoinen apulainen, että sotkee enemmän kuin ehdin siivota , enkä enää yritäkkään perässä pysyä ;)

      Poista
  4. Mä niin koko sydämestäni otan osaa mausun lähtöön. Minä tiedän miten raskas suru on,kun rakkaasta lemmikistä joutuu luopua. Sitä ei ymmärrä kuin sellainen,joka on lemmikkinsä joskus menettänyt. Onneksi sinulla on tuo aikamoinen apulainen. Miten noin pieni ksuli saakaan raahattua maton sänkyyn. Meillä tarvittais kissaa,oikein sellaista hiirikissaa. Nyt kun on tullut talvisempaa,niin hiiriä on tullut tupaan. Kuulen miten ne vintillä rapisee. Isäntä on laittanut loukun ja just kävin katsomassa,niin iso ja lihava hiiri on tullut loukkuun. Ouh,en ilkee ottaa sitä pois,saa isäntä ottaa ja laittaa uuden syötin,jos siellä on toinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki vain pieni kynnysmatto, mutta eipä ollut kiva aamulla herätä likainen matto kainalossa. Tuolla on tapana pudotella ja kuljetella tavaroita pitkin kämppää. Joulukalenterikin piti piilottaa komeroon, kun yksi varasteli paketteja ja yritti avata niitä, liian jännittäviä lienee =)

      Poista
  5. Voi miten liikuttavaa. Kyllä eläimet tuntevat surua ja alakuloa, kun joku on lähtenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahududu yritti kovasti saada Mausua vielä jalkeille, niin että jouduin laittamaan oven välistä kiinni. Mausu teki siinä vaiheessa jo kuolemaa, mutta eihän pentu sitä ymmärtänyt.

      Poista
  6. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Päivä kerrallaan...

    VastaaPoista
  7. Ymmärrän täysin surusi kissan poismenon vuoksi. Minulle tuli sama tilanne tänään ja suru tuntuu ylitsepääsemättömältä ja koti niin tyhjältä.

    VastaaPoista
  8. Eihän sitä koskaan tule ajatelleeksi lemmikkiä ottaessaan, että sen elinikä on lyhyempi kuin meidän. Minulta on nyt muutaman vuoden sisällä kuollut neljä kissa ja koira, mutta ei tähän koskaan totu. Onneksi jäljellä on vielä kaksi kissaa, mutta niistäkin toinen on jo pitkästi yli 10 vuotias. Uutta koiraa en enää uskalla ottaa, sillä sen menetys otti kaikista kovimmalle. Surraan nyt rauhassa lemmikkejämme.

    VastaaPoista