perjantai 7. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 1-6 ja kierrätyskeskuksesta


Minun joulukalenteri-ystäväni on Leena , kiitos hänelle hyvin osuvista paketeista. Onneksi alussa oli heti nameja, sillä olen kovin perso herkkujen perään ." Vielä se sokeri sulaa vanhankin suussa " ;D Heijastin on tarpeen pimeällä kylätiellä ja tonttu-enkelit askarrellaan yhdessä tyttären kanssa. Noihin suklaarusinoihin tuli himo ja olen kohta napostellut ne kaikki =)

Jouduin piilottamaan joulukalenterini kaappiin, sillä se on liian jännittävä pienelle kissanpennulle. Jatkuvasti se varasteli paketteja ja yritti repiä niitä auki. Ihan kuin pienet lapset, paketit on piilotettava =)


Tästä kuudennen päivän paketista tykkään erikoisesti. Ei jouda kissankupiksi, vaikka Leena semmoista vähän ehdottikin =) Tämän paikka on koko joulu-ajan pöydällä herkkuja täynnä. Kelpaa siitä vieraillekin namuja tarjota.

Leena on kirjoittanut joka pakettiin pienen kirjeen ja se on minusta hieno ajatus. Se tekee paketeista jotenkin henkilökohtaisempia, minua se erikoisesti miellyttää. Empä itse keksinyt moista tehdä.



Viikolla pääsin naapurin kyydissä kierrätyskeskukseen ja tulihan tuota tilpehööriä ostettua "kun halvalla sai". Kaikki nämä viisi esinettä yhteensä 4€. Olin jo kesällä katsellut tuota lappalaispoika säästölipasta ja onneksi se oli vielä tallella. Nyt se on minun ja pääsi näin hyvään seuraan.  Alla oleva  iso rautalanka-narukori oli vähän kalliimpi, peräti kaksi euroa, mutta tosi kätevä piilotta esim. käsityöpusseja piiloon Ahududulta.


Koko pehmovarastoni on nyt tyhjäksi myyty, mutta pari aikaisemmin tilattua Viirua ja Pepin vielä tein. Kolmet tilatut sukat pitäisi vielä ehtiä neuloa. Tavalliseen tapaan oman kylän väki havahtui nyt vasta kyselemään pehmoja, eipä ole enää. Olen kylmästi sanonut kaikille etten ehdi enää tekemään. 

Minäkin haluan laittaa joulua omaan kotiini, joka tällä hetkellä on kuin myrskyn jäljiltä. Sitä mukaa kuin lattialta kerään lankoja ja tavaroita, Ahududu pudottelee toisaalla uusia. Taitaa olla aivan turha yritys siivota, mutta koitan kuitenkin pahimmat kasat piilottaa enen joulu-aattoa =)

12 kommenttia:

  1. Pieni "villiviikari" sulla siellä riehuu...älä välitä, kyllä se siitä kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se siitä rauhotu vielä, nyt se kuitenkin on koko ajan pahanteossa.

      Poista
  2. No niin, sääkin oot käynyt Romulassa! Meinaatko laittaa viisikon jouluastelmaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin semmoseen pääsen, mutta tyhjin käsin ei ole koskaan tarvinnut lähteä pois ;) Tottakai kaikki laitetaan esille niin kuin kaikki 20 laatikollista ulkokomerostakin.

      Poista
  3. Pikkukissat nauttivat kun saavat töpötassullansa taputella sopivaa pudotettavaa. Sitten katsotaan perään että sinne se meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan että se on ihan hulluna neulatyynyn perään ja löytää sen vaikka piilottaisin kuinka korkealle. Joku päivä se vielä on parsinneula kurkussa, niitä kun on niin kiva kiskoa irti.

      Poista
  4. Kyllä nuo sinun pehmot ovat sitten hauskoja, varmasti mieluisia leluja lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan kun loppuivat kesken. Ensi jouluksi yritän ehtiä tekemään enemmän, jos sitten enää ovat haluttuja.

      Poista
  5. Kiva, että joulukalenteri on ilahduttanut! Minulla myös on oikein ihana, kun vain saan aikaiseksi niin esittelen sitä. On hauskaa saada kivoja yllätyksiä aikuisenakin😁Nuo virkkaamasi hahmot ovat aivan ihania, todella!Tietäisin heti lapset täältäpäin Viirulle ja Pepille 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa kun saa aamulla aukaista kalenteripaketin. En vaan raaskisi millään odottaa seuraavaan päivään.=) Laitahan kuvia omistasi, olisi kiva katsella mitä muut ovat saaneet.

      Poista
  6. Voi tuota sun kisua :)
    Kivat ja edulliset löydöt olet tehnyt. Ihanaa kun joku hankkimatta jättäminen jää harmittamaan ja sitten sen löytää uudestaan. Minulle kävi sama juttu kahden kanavatyön kanssa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo oppinut, että jos kirpparilla joku kiinnostaa, niin se on otettava heti. Muuten sen joku toinen ehtii napata. Minulla kävi tuuri tämän lappalaisen kanssa, mutta yksi tonttutaulu jäi harmittamaan, sen ehti jo joku viemään kun vähäksi aikaa selkäni käänsin.

      Poista