sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Tölkkilapanen


Näin näitä tölkkilapasia Stanstan blogissa ja pitihän minunkin kokeilla. Ohjetta en löytänyt mistään, mutta tutkin Stanstan kuvia tarkkaan ja pääsin ehkä ideasta perille. Poikani tämmöistä on jo jonkun aikaa pyytänytkin tekemään.


En tiedä miten pohja olisi pitänyt tehdä. Minä virkkasin suoraan lapasen reunaan. Lankana käytin 7-veikan ja Sockin jämiä, mitä nyt sattui löytymään.


Sitten se homma  "lähti lapasesta" ja kun alkuun pääsin, niin tein samantien kolme. Olisi voinut tehdä enemmänkin jos olisi ehtinyt, mutta kun  tilatut sukatkin on vielä tekemättä.


Lapanen herätti niin paljon hilpeää huomiota myyjäisissä, että sai oikein oman kuvan paikallisessa lehdessä. Nyt on sitten tullut kyselyjä, mutta ei ehdi, ei ehdi.



Ahududusta on tullut oikea nörtti. Heti kun tulen koneelle, sen täytyy päästä mukaan. Yleensä ei nuku näin rauhallisesti, vaan sorkkiin tassulla minkä ehtii.


Jos poistun koneelta hetkeksikään, tekee katti heti omia sovellutuksiaan. Kuinkahan monta kertaa koneeni onkaan jo ollut sekaisin. Onneksi tytär on pätevä näissä hommissa. Otan vain kuvan viasta ja lähetän hänelle. Hän sitten puhelimessa neuvoo miten saan korjattua.

Kohta Ahududu alkaa varmaan pitämään omaa blogia, eikä päästä minua koneelle ollenkaan =)

21 kommenttia:

  1. Meilläkin kissa on joskus kirjoittanut blogiini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran hyppäsi koneelle kesken laskun maksun ja laittoi rivin nollia perään. Onneksi en ehtinyt painaa hyväksy näppäintä.

      Poista
  2. Onpas jämerä lapanen. Täytyy tutkailla tarkemmin miten se onkaan tehty.

    Miksi muuten aina joku muu homma olisi mukavampaa kuin pakollinen (esim.ne tilaustyöt)? Niin se vaan menee.

    Pikkukissa näyttää sylissä niin rauhalliselta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stanstalla on aika selventäviä kuvia ja minultakin voi vinkkejä lapaseen kysyä jos innostut tekemään. Tämä on aika hyvä lahja miehille kun laittaa vielä kaljatölkin valmiiksi sisälle. Poikanikin kysyi olisko näitä valmiina, että voisi antaa kavereilleen lahjaksi =)

      Poista
    2. KIITOS Sude kuvista!
      Harmi, että tulin vasta nyt vierailemaan blogiisi: minulla olisi ollut yksi valmis ja kaksi pohjaa vaille valmiina.
      Pohjan teen vähän erilailla, mutta molemmat lienee ok.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja kätevä ;) Voi laittaa kumpaan vaan käteen. Talvella pysyy käsi lämpimänä ja kesällä juoma kylmänä ;)

      Poista
  4. Pitääkö minun nyt alkaa juoda tölkistä, että saan kutoa tölkkilapasia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löytyy sopivan kokoista kahvimukia, niin voihan tätä käyttää senkin kanssa. Ei pala sormet, mutta kahvi pysyy kuumana =)

      Poista
  5. Onpa veikeä lapanen, tosi kiva toteutus. Ahududu on kasvanut todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahududu on kasvanut huimasti ja käynyt entistä pahankurisemmaksi. Joka asiassa tahtoo olla mukana ja joka paikkaan pääsee kiipemään. Kaverin se tarttis, että minä saisin edes joskus olla rauhassa =)

      Poista
  6. Oho olipas loistava idea tuo tölkkilapanen en ole tuollaisia ennen nähnyt:) Kisu haluaa vaan laittaa omia terveisiä:)♥ Mukavaa toista adventtia ja leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tölkkilapanen herätti kyllä kovasti kiinnostusta. Idea ei ole alunperin minun, mutta röyhkeästi vaan nappasin tekemisiini.
      Kisu tahtoo vähän liikaakin olla kaikessa mukana.

      Poista
  7. Voi tölkkilapanen! :D Ensin en ymmärtänyt sen käyttötarkoitusta, mutta nyt luettuani kommentit, pääsin "selville vesille" ja luulen, että noita voi valmistua täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hauska lahja-idea miehille ja miksei naisillekin. Eikä sinne ole pakko kaljatölkkiä laittaa, limsatölkkikin sopii yhtä hyvin =D

      Poista
  8. Mitä ei kunnon käsityöihminen keksisi. En ole tämmöisestä kaljatumpusta kuullutkaan,mutta onhan kivaa idea. Ei ihme että ihan lehteenkin pääsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitäpä ei ihminen suuressa viisaudessaan keksisi, niin kuin esim. kaljatumpun. Mitähän hassua tulee ensi joulun alla. Sen kun tietäis niin alkais tekemään jo valmiiksi ;)

      Poista
  9. Hauska lapanen, pitää joskus kokeilla tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikani pyysi tekemään lisää, että voi antaa kavereilleen lahjaksi.

      Poista
  10. Pitäisiköhän meidän ryhtyä fb-kavereiksi? Sopiiko jos laitan kaveripyynnön? Nimesi selvisi jo toisaalta.
    T. En ole stalkkaaja, mutta. ;)

    VastaaPoista