sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Arvotaan niksejä ;)


Kun en nyt muutakaan kirjoitettavaa keksi, niin laitampa arvonnan pystyyn.

Aloin tyhjentämään kaappejani ja kirjahyllyjäni, sillä jo oli sen aikakin. Lähimpäänkin kierrätyskeskukseen joutuu menemään linja-autolla, eikä sinne kirjoja huolita, enkä roskiinkaan raaski uuden karheaa kirjaa laittaa, niin keksin että voin arpoa sen jollekin halukkaalle. Jos siis sinua niksit ja ohjeet muutamalta vuosikymmeneltä kiinnostaa, niin laitappa kommenttia tulemaan. Yksi arpa jokaiselle, niin pääsen helpommalla itse ;) Arvon tämän vaikkapa 10.6.
  


Perään sitten niksi =) Laatikossani on neljä mansikantainta ja yksi niistä kukki jo. Pihapiirissä on myös suuri lauma varastelevia harakoita, joten mansikkasadon turvaamiseksi piti kehitellä "niksi".
Ripottelin taimien ympärille mansikankokoisia punaiseksi maalattuja kiviä.  Pari kertaa harakat ovat käyneet nostamassa kiven laatikosta, mutta nyt ne ovat saaneet jo olla rauhassa. Ei ne tainneetkaan maistua makoisilta =) Toivottavasti luulevat kypsyviä mansikoitakin aikanaan kiviksi, se jää nähtäväksi.


19 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Kirja tulisi Israelin Suomi-kirjastoon.

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa minäkin. Aika hyvä tuo mansikkaniksi!
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sude <3

    VastaaPoista
  3. Onpas hauskat nuo punaiseksi maalatut kivet! Mä pelkään mun kirsikkasadon puolesta...

    VastaaPoista
  4. Hauska idea laittaa punaset kivet mansikoitten juurelle.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kivet karkoittavat marjavarkaat.

    VastaaPoista
  6. Mukaan arvontaan. Toivottavasti kivet toimii.

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa minäkin =))
    Minulla on tuo kivi juttu toiminu....

    VastaaPoista
  8. Älä hyvä ihminen vaan mene syömään vahingossa nuita kivimansikoita ;)

    VastaaPoista
  9. Niksit ova lempilukemistani!

    VastaaPoista
  10. Jee, mukaan:) Tämä on juuri sitä kierrätystä parhaimmillaan<3

    VastaaPoista
  11. Niksejä kaivataan aina.
    Siispä mukana.
    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Hauska mansikkaniksi. Pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
  13. Hieno idea! Jotkut sanoo, että Harakat on fiksuja,hahhhaa. Mukana arvonnassa mielihyvin, vaikken ikinä mitään voitakaan.

    VastaaPoista
  14. No hups, kirjoitanpa vielä tännekin että osallistun arvontaan.... Miten lie unohtunut miten tämä kommentointi tapahtuu :D

    VastaaPoista
  15. Toimivat kauniina koristeenakin nuo valemansikat.
    Mukana arvonnassa, vanhoissa nikseissä totuus piilee.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  16. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista