Minun lemmikkini

On niin rumia nuo kirjahyllykuvat, että on äkkiä laitettava uusia. Esittelenkin nyt tämän parjatun nykyisen eläinkokoelmani.

Ensimmäisenä on tietenki Eetu 9v, valpas vahti, joka kantelee minulle heti, jos kissat tekee pahojaan. Eetussa on tosi paljon rotuja, ainakin lapinkoiraa, karjalankarhukoiraa, kultaista noutajaa, labratorin noutajaa ,rotwaileria ja ties mitä. Luonteeltaan tosi kultainen, mutta ei voi sietää humalaisia, vaan huutaa hulluna . Eetu rakastaa meidän kissoja ja pitää niistä hyvää huolta.

Seuraavana kanta-äiti Smirre,6v. "Arvoisa rouva" tietää kyllä asemansa ja pitää muut kissat komennossa. Smirren varpaille ei hypitä. Välillä kuuluu semmoinen murina ja sähinä, kun se komentaa jälkeläisiään.

Sitten on Mausu, 3v. Niin ruma, mutta niin kiltti. Mausu viihtyy paljon ulkona ja pitää naapuruston puhtaana hiiristä ja myyristä. Kultainen kissa, minun lemmikkini.

Nuorempi sisaruksista, Berniina, 2v. Oikea nauku-maija, aina naukumassa ja selittämässä minulle tekemisiään. Olisi edes joskus hiljaa. Berniinakin on tehnyt jo kahdet pennut, mutta on minun kanssani samaa mieltä, että nyt piisaa. Nytkin on nenän päällä haavoja ja jalassa vuotava haava, kun on pannut kollille hanttiin. Hyvä Berniina.

Välillä nämä kaikki kolme kissaa lähtevät väkisin mukaan minun ja Eetun iltalenkille. Ihmisiä naurattaa, kun ensin tulee Eetu, sitten minä ja perässä jonossa kolme naukuvaa ja moukuvaa kattia. Onhan se varmaan hassun näköistä :)

Sitten nämä viimeiset söpöliinit. Iki-ihana kultainen Maija, 3kk. Maija tulee luonteeltaan tätiinsä Mausuun. Kehrää ja juttelee kovasti ja on tosi mukava pikku kissi. Velipoika vaan kiusaa kovasti ja silloin Maija parkuu kamalalla äänellä, eikä auta kuin mennä tappelijoiden väliin.

Tämä on perheen riiviö, Willjar, 3kk. Ainut kolli, riehuu, rikkoo, kiusaa ja on niin kuin pojat yleensäkkin. Hurja meno päällä koko ajan. Ihana poikkeus noihin tyttöihin verrattuna.

No, laitetaan vähän kiltimpi kuva Willjarista. On se niin mukava ja söpö, että siitäkään en luovu. Täytyyhän Eetulla joku kaveri olla, ettei vallan jää akka-vallan alle.

Näin meillä vietetään kissanpäiviä ja koitetaan olla välittämättä toisten puheista.

Tunti myöhemmin

Nyt kissaviha naapurustossa leimahti taas liekkiin.

Eikös vaan Berniina ollut tappanut oravan pihasta. Kolme mummoa siinä oli jo päivittelemässä tapausta ja katsoivat minua syyttävästi. En siitä minäkään kyllä ilahtunut, mutta näille ikäville tapauksille ei tahdo mahtaa mitään, jos ei lyö kissoja narun päähän. Yritin siinä pelastaa mitä pelastettavissa oli, otin oravan pois, huusin Berniinalle ja vähän ravistelin niskasta. Eihän siitä mitään hyötyä ole, mutta toivottavasti mummot uskoivat, etten minäkään hyväksy oravien tappamista. No, toivottavasti tästä ei seuraa mitään pahempaa.