perjantai 11. joulukuuta 2020

Joululahjat peittyi kääröihin....


Kun toinen on eläkeläinen ja toinen opiskeleva työtön, niin on helppo olla ekologinen ja säästeliäs =)
Meilä ei esim. tuhlata kalliisiin joulupapereihin.

Postipakettien mukana tulee usein täytteenä ruskeaa tai valkoista lujaa paperia. Olen niitä laittanut talteen ja käärinyt nytten joululahjat niihin. Nauhana vanhaa punaista lumppulankaa jota ei muuhunkaan ole voinut käyttää.
 Yksi paketti on muita hienompi, kiiltelevää kestävää ainetta. Pesin ja käänsin sipsipussin ja näin hienoa käärepaperia sain ison arkin. =)

Aika hienoja minusta.


Tytär pisti paremmaksi. =D Tässä on minulle tulevat lahjat. Ai että minua on huvittanut nämä. Aamiaishiutalepaketit ja jeesusteipillä kiinni etten pääse kurkkimaan liian aikaisin. Nauroin tytölle että niissä on varmaan yksi sukkalankakerä jokaisessa kun ovat niin köykäisiä.

Kahdestaan vietetään taas joulua ja olemme niin lapsenmielisiä molemmat, että lahjoja on kiva antaa ja saada. Ei mitään kallista ja hienoa, vaan ajatuksella hommattua aleista ja kirpputoreilta.

(kuva netistä)

Onneksi näitä maskeja jaetaan ilmaiseksi vähävaraisille ja ahkerasti olen käyttänytkin. Olen pessyt näitä kertakäyttöisiäkin koska kuulemma kestävät sen, mutta jossain vaiheessa nekin tulevat tiensä päähän.
Netissä näin hauskan kierrätysidean näillekin. Parempi näin kuin heitettynä jonnekin tiensivuun, (sitäkin näkee valitettavasti).

Pysytään terveinä ja nautitaan joulun odotuksesta.
 

31 kommenttia:

  1. Voi mikä hieno idea noista pahvirasioista laittaa paketteja. On niin hienoja ja kauniita pakkauksia ollut jotta ihan keljuttaa rutistaa niitä kartongin keräykseen. Esim ex jäätelöpaketti(eskimo) nyt en tiiä millä nimellä se on. Mie aina säilyttelen tuossa eteisessä niitä aikani, jos keksis jotain käyttöö. Valivali kun en oo lahjoihin älynnyt ajatellakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniin pahvirasiohin minäkin lahjat laitoin, mutta vetäisin vielä paperin päälle. Oli helpompi paketoida. Puurohiutaleistakin saa niin hyvän kokoisia laatikoita ;)

      Poista
  2. Ihan mahtavia paketointi-ideoita. Kyllä sai naurahduksen täälläkin aikaiseksi nuo tyttäresi tekemät paketit, siis ihan mahtavaa.
    Kaunista viikonloppua sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pääsee äiti tarkistamaan mitä se yksin elävä lapsi on syksyn mittaan oikein syönyt. =D

      Poista
  3. kiva kun saa nykyisin kierrättää ja uusiokäyttää lahjapaperia.ennen naurettiin ja irvailttin jos yritti.siksi kai nykypaperi ei kestä edes sitä yhtä paketointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen sanottiin että on saita jos kierrätti, nykyään ollaan ekologisia.;D Minäkin huomasin viime jouluna ettei lahjapaperit kahta joulua enää kestä.

      Poista
  4. Kyllä tuollaiset itse ideoidut lahjapaperit ovat niitä parhaita. Voi kyllä sinulla on nyt jännää,kuinka maltat olla ennen aikojaan avaamatta joulupakettejasi=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pysty avaamaan huomaamatta, mutta vielä on pari kikkaa. Voi puristella ja ravistella, kuuluuko kolinaa ? ;D ;D ;D

      Poista
  5. Sain työkaverilta hänen lounasravintolasta saamansa lahjapaperirullan. Paketoin viikolla kuusi pakettia; osan sillä paperilla ja loput sillä, minkä löysin Omasta Kotoa. Yhden vanhalla talteen otetulla paperilla. (Ehkä kuvaan ne, kunhan käyn Omassa Kotona) Ihania nuo tyttäresi paketit! Ihan aitoa kierrättämistä, hyvä hyvä!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käytettiin samoja papereita monta vuotta, mutta viime jouluna ne olivat jo niin huono kuntoisia että raaskin heittää roskiin.

      Poista
  6. Huippuajankohtaisia ja ajan hengen mukaisia paketointivinkkejä - ekologisuudelle ehdottomasti peukkua 👍 Tyttäresi paketit ovat ihan legendaarisia! Lahjojen antaminen on mukavaa ja saaminen tietty myös. Ei lahjan tarvitse olla mitään superhyper kallista. Lankoja ottaisin minäkin mielelläni lahjaksi. Telkkarissa kerrottiin menneellä viikolla, että kierrätyslahjat ovat nyt suosittuja. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan oltu muodikkaita tällä tavoin jo monta vuotta.=D Jo kesällä alettu katselemaan "sillä silmällä" kirppareilla josko joululahjaksi ostaisi. Vaikka kahdestaan ollaan aikuisen tyttären kanssa, niin lahjoja on kiva olla kuusen alla odottamassa.

      Poista
  7. Luovaa paketointia ja hauska, että olette oikein kilpavarustelleet tuossa ekologisuudessa ;D Miäkin paketoin eilen, arvaa mihin? No pahvilaatikoihin, joita meillä on jostain syystä päässy kertymään ;D Tein sellasia monitoimilaatikoita.
    Toi sipsipussi on kyllä aika nerokas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipsipussi-idean nappasin netistä. Saahan jouluna vähän kimmallustakin olla. =)

      Poista
  8. Meillä ei varmaan paljon lahjota, kun ollaan miehen kanssa kahdestaan, ehkä jotain pientä hyvää tai vastaavaa.Yksi pieni paketti itsetehtyä minulla on kuntouttavan ohjaajille, kun maanantaina on siellä pienimuotoiset joulukahvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan lahjoja jouluna, eikä niitten tosiaankaan tarvitse olla mitään hienoja ja kalliita. ;) Pojallekin olen sanonut että mieluiten jotain syötävää, siitä ei jää turhaa krääsää nurkkiin pyörimään.:)

      Poista
  9. Ihana kierrätysidea ja todella kaunista tuommoinen ruskea paperi. Olen nähnyt myös sanomalehteen käärittyjä paketteja, joissa on kaunis nauha, ja nekin ovat huippuihanuuksia. Tuo jeesusteippi on paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanomalehdestäkin saa kauniin paketin, meille vaan ei tule mitään sanomalehtiä. Ihan mainoslehtiseen en viitsinyt kääriä. ;)

      Poista
  10. Tosiaan hienot ideat, ja tuo maski,hieno keksintö, noita maskeja näkyy nyt roskikset pullollaan ja pitkin teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan suututtaa kun ihmiset heittelee noita maskeja pitkin tienvarsia. Ilman hanskoja en viitsi niitä poiskaan kerätä etten samalla saa tautia itselleni. Kuinkahan monta vuotta niittenkin maatuminen kestää.

      Poista
  11. Kertakäyttöinen todellakin kestää myös pesua, muutaman kerran, alle 10 käyttökertaa, se on tutkittu. Ihan täytenä suojaus ei säily, mutta toimivana kuitenkin. On teillä hyvä tapa pakata, mainiot ideat! Sisältö on tärkein ja ekologisuus kannatettavaa. Hyvää mieltä voi lahjoittaa myös pakkaustavalla kuten te molemmat teette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jaettiinkin jo terveyskeskuksessa pestäviä malleja, vaikka minä olen kyllä pessyt noita tavallisiakin.
      Luonto on meille kuitenkin niin tärkeä molemmille, että yritetään edes omalta pieneltä osaltamme säästää sitä. Samalla säästyy omat pienet pennosetkin =)

      Poista
  12. Kivoja paketointi ideoita. Minä olen joskus paketoinnut mm. käsityölehtien käyttämättä jääneisiin kaava-arkkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaava-arkit ovatkin isoja ja kestävää paperia. Niistä saa ihan hyvän näköisiäkin. Meillä vaan ei nyt ollut semmoisia sen paremmin kuin sanomalehteäkään, johon myös voisi kääriä. Sitä käytetään, mitä kotoa sattuu löytymään. =)

      Poista
  13. Kauniita ja ekologisia paketteja. Minua nauratti tuo maskienkeli. Se on niin tätä vuotta kuvaava. Toivotaan, että ensi vuonna pääsisimme maskeista eroon ja elämä menisi hiljalleen vanhalle mallilleen siltä osin kuin mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen enkeli kuvaa niin hyvin tämän vuoden joulua. Täytynee tehdä edes yksi talteen muistoksi. =)

      Poista
  14. Teillä on ihan paras tapa paketoida lahjat! Poikani sai pienenä useana vuonna kummisedältään muropakettiin pakatun lahjan ja sitten poika kasvoi isoksi saikin lahjaksi paketillisen muroja. Arvaa naurattiko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murothan on hyvä lahja, ei jää turhaa krääsää nurkkiin pyörimään. Saas nähdä onko minun lahjoissani muroja vai jotain muuta =)

      Poista
  15. Kivoja lahjapaketteja. Minäkin sain kerrab 60vuotislahjaksi jättisäkin vessapaperia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen joka joulu pyytänyt pojalta vessapaperisäkkiä, mutta yleensä tulee vain muutama rulla. =) Se olisi lahja joka ei takuulla jäisi nurkkiin pyörimään vaan tulisi käytettyä loppuun asti.=D

      Poista
  16. ihania..lahjapaketoimis juttuja;)
    ..oisko uudelleen käytettävät lahja-pussukat..tervetulleita:))
    joulu meni..mutta ajatuksissa olet ollut🤗🧡🧦

    VastaaPoista