lauantai 11. huhtikuuta 2020

Pääsiäistä



                                      

Ahududu haluaa viettää pääsiäistä nurmikolla auringonpaisteessa loikoillen.  Vähän pienihän tuo rairuohokippo on ja aurinkokin pastaa ikkunan läpi, mutta ajaa asian paremman puutteessa.



Tytär halusi valmistaa pääsiäiskahvit ja maistuihan se. Pohjana maitoa ja päällä murukahvilla maustettua kermavaahtoa.  Kaunis , mutta ei tätä montaa kupillista kerralla joisi.  Lasimukit ostettiin viime kesänä Turkista ihan hotellihuoneessa käyttöä varten.

Kun tarpeeksi monelta suunnalta postia puhelimella pommitettiin niin telkkaripakettinikin löytyi ja tuotiin torstaina.  Asennus ja vanhan poisvieminen ei sitten onnistunutkaan. Toivottavasti kauppa hyvittää sen laskussa takaisin. Onneksi tytär oli kotona ja sai asennettua kaikki laitteet. Vaihdoin samalla liittymää ja johtoja laitteineen oli ihan riittävästi asti. Minulla olisi mennyt hermot tuon kanssa, mutta tytär jaksaa näprätä erilaisia laitteita.
On niin suurikin, että ei mahtunut entisen paikalle vaan koko huusholli meni uudelleen järjestettäväksi, huh mikä homma. Soitin pojalle että hän on voittanut arvonnassani vanhan pussiperätelevision ja hän lupasi toimittaa sen kierrätykseen. Tapahtuu ehkä Juhannukseen mennessä.  =) Paikalleen laitettavat seinähyllyt ovat odottaneet vasta kaksi vuotta laittajaansa ;) Hänellä kun mukamas on aina niin kiire.




Tänne olisi ikävä. Jospa se sitten vuoden päästä jo onnistuisi.  Tällä hetkellä siellä on niin kova ulkonaliikkumiskielto, ettei pienintäkään toivetta päästä paikalle. 

38 kommenttia:

  1. Hei jee! Telkku on tullut! Se onkin nyt avain maailmaan. Ja tuommonen kahvi kyytipoikana vie jo melkein pois kotiseinien sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on mukava nyt kun on mitä katsella aikansa kuluksi.

      Poista
  2. Hupsista, miten se posti noin PIENEN paketin kadotti kuljetuksessaan!!! Mutta onneksi sait jo telkun paikalleen ja oli asentajakin omasta takaa. :)
    Luin samalla tuon edellisenkin postauksesi ja ilahduin puolestasi, kun pääset taas toimittamaan apinoita kavereineen Saksaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyhän se kun tarpeeksi usein soiteltiin. Kyllästyivät jo varmaan minuun ja telkkariini =D

      Poista
  3. Hieno telkkari! Hyvä, että tytär osasi asentaa. Toivotaan, että saat hyvitystä hinnassa! Vuoden päästä sitten... erilaiset jutut. Kotona ollaan tiiviisti tämä kevät ja vissiin pitkästi kesääkin. Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä telkkari tuntuu olevan ja halvalla sain , n. 300€.

      Poista
  4. Aaahahaa..kiitos hyvistä nauruista!
    Kissu paistattelee nurmikolla ja mamma heittää huumoria...olet sinä hauska!
    Siunausta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osataan nauttia pienistäkin asioista ;)

      Poista
  5. Hermoja se kysyy noiden vehkeiden laittelu. Hyvä kun sait nuoremman hommiin :)
    Ihan selkeästi Ahududu luo sinuun moittivan silmäyksen, että sattui nyt liian pieni nurmikko olemaan. Seuraavan kerran sitten isompi!
    Joo just uutisissa kerrottiin tuolla olevasta liikkumiskiellosta. Kaikenlaista sitä pitikin tulla koko maailmaan! Toivottavasti saadaan vähenemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en jaksaisi räplätä noita koneita, olisin laittanut palautukseen jos ei tytär olisi ollut auttamassa :)
      Ahududu on ihan hölmö kissa, ei uskalla olla ulkona narussa vaan tahtoo heti takaisin sisälle. Hyvä niin, ei ainakaan karkaa minnekkään. Pieni sisänurmikko on turvallisempi =)

      Poista
  6. Olipa hyvä, että sait tyttäreltä apua tuossa asennushommassa.
    Hyvältä näyttää uusi tv. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tytär tykkää räplätä noita koneita, itseltä olisi jäänyt ehkä laittamatta, hermot ei olisi kestänyt =)

      Poista
  7. Komea TV ja kahvit kohdilleen. Ahududu nauttii, miten niin liian pieni alusta? Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja halvalla sain hyvän telkkarin, 300€. Ihan tyytyväinen olen ostokseeni.
      Ahududu tyytyy pieneenkin, ulkona kun on niin vaarallista sen mielestä =)

      Poista
  8. Loistavaa, että TV saapui ja että se toimii! Näinä aikoina se on aika loistava "ystävä" mitä nyt tarjonta välillä tökkii. Höh, ei enää edes Voicea. :/
    Mutta Ahududulle rapsutus ja vaikka sulle toinen..! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hommasin tallentavan liittymän ja nyt saa katsoa mieliohjelmia silloin kun huvittaa, vaikka aamu-yöllä ;)
      Ahududu tekee pikkuhiljaa minut hulluksi riehumisellaan, rauhoittuukohan milloinkaan.

      Poista
  9. No nyt se telkku on viimein siellä, hienoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt viihtyy sisätiloissa huomattavasti paremmin. Ei koko aikaa jaksa virkata tai lukea kirjoja.

      Poista
  10. Oikein mukavaa ja levollista pääsiäistä koko teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei pääsiäinen ole juurikaan eronnut arkipäivistä :) Samalla lailla ollaan löhöilty ja laiskoteltu.

      Poista
  11. Kyllä on kuule naureskeltu meidän torpassa kissalle, joka omi nurmikon itselleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluilla on halvat huvit ja köyhässä mökissä se ilo on revittävä pienistäkin asioista, siis meillä, ei teillä =D

      Poista
  12. Hienoa että sait telkun paikalleen ja hienoa, että laitoit vanhan kiertopalkinnoksi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika ei niin kauheasti ilahtunut kun ilmoitin hänen voittaneen arvonnassa =D =D =D Eiköhän hae äitienpäivänä viimeistään palkintonsa pois =)

      Poista
  13. Kiva että sait tv.n paikalleen! Ihana kisuli, se on tosiaan nautittava siinä missä pystyy:) Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahududu pitää tosiaan huolen että meillä riittää tekemistä. Koko ajan on jotain pahaa tekemässä. Saisi ottaa mallia Maijasta , joka on ihana rauhallinen vanha kissa.

      Poista
  14. Hyvällä mielikuvituksella selviää monesta pinteestä ja voi vaikka löytää auringonottopaikan rairuohokiposta. :) Oma perhe on ihan paras apu kaikessa, ainakin noiden sähköisten vempeleiden asennuksessa. Tosi kivoja nuo virkkaukset edellisessä päivityksessäsi. Ja nyt niille on jo kohdekin olemassa, hieno homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika asuu niin kaukana rajan takana, siellä Uudellamaalla, eikä pääse auttamaan, mutta onneksi tytär on lähempänä. Tyttärestä onkin ollut suuri apu näissä nykytekniikka-asioissa.

      Poista
  15. Voisit kirjoittaa meille.jotakin pitempää tarinaa,saatais vähän nauraa,tekis kyllä hyvää...
    Tykkään sun huumorista ja rehellisyydestä! Et peittele mitään,oikeaa elämää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut koko ikäni olla tämmöinen vääräleukainen pelle. Poika on perinyt saman, mutta tytär yrittää välillä toppuutella minua yleisillä paikoilla =D

      Poista
  16. Tuntuma on törkein, siinä ruohotilkkusessakin! :o)

    VastaaPoista
  17. Juu eipä taida ollaa Turkkiin asiaa vähään aikaan. Mulla ystävä siellä on neljän seinän sisällä kun ei oikein mihinkään voi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa onkin Suomea paljon tiukemmat säännöt nytten ja se on minusta vain hyvä. Siellä jos karanteenimääräystä ei tottele, niin voi joutua kahdeksi viikoksi vankilaan. Joutaisi meilläkin kun olen seurannut joittenkin miesten käytöstä kauppareissuillani. Käsiä ei pestä eikä desinfioida ja yskitään vähän joka suuntaan, kassalla ängetään toisten jättämiin turvaväleihin, hyi, hyi.

      Poista
    2. Puhumattakaan Turkin vankiloista, Suomessa jos joutuisi vankilaan, niin sehän on kuin hotelliin pääsisi ;)

      Poista
  18. Pääsiäinem ohi,,,,karanteeni jatkuu...
    Mahtavan hieno telekkari,aivastuttaako Sinua kun katot öllötintä,Meillä vanha palvelija ei aivastuttanu ,muttta uus,luulis koronan tulevan läpi ruudun,
    ihanan arvonta-palkinnon voitti poikasi!! ;)
    Kylläpä killi on löytänyt makoisan köllöttely paikan.Niin minäkin aattelin Väinöstä,hulluksi tekee mut,niin nopea energinen.Koirapuistossa juoksutin kolmatta tuntia ,autoon simahti ja kun kotia päästiin sama vauhti,tuntui että ei mitään omia juttuja
    kerenny tehä voi jatkuvasti piti kytätä mitä ilkeyttä tekee.Nyt on niin kiltti ja sulonen röllykkä:)) 6 v.vanha,ainakin sitten rauhoittuu...:)
    Mulla tuo läppärion niin nopea toiminen ,kesken kirjotuksen häviää teksti,Sinullekkin kirjoitin
    HYvää Pääsiäista tais olla kolmantena,vaan eipä näy,avaruuteen hävisi!
    Mutta mukavaa viikonloppua!,Hyvää kevään odotusta! ja
    Pysytään terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä häviää minunkin kirjoitukseni, oliskohan kirkoittajassa vika ;D Hyvä on kun on tuommoinen riehujakissa kotona. Eipähän tule aika pitkäksi karanteenissakaan kun on mitä seurata ja siivota ;) Ihana katsoa vähän isompaa telkkaria kun ei tarvitse enää tihrustaa nähdäkseen tekstityksenkin.
      Pysytään kaukana Taudista.

      Poista