sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Pieni merenneito


Vihdoinkin jotain uutta mallia. Pieni merenneito, joka ei niin pieni kuitenkaan ole kun pituutta on kolmisenkymmentä senttiä. Siitä onkin jo kymmenen vuotta kun viimeksi olen merenneitoja virkkaillut. Käteeni osui kuitenkin kiiltelevä sinikirjava akryylilanka josta heti tiesin että merenneidon hiukset siitä pitää tehdä. Ohjeita ei tavan mukaan taaskaan ole, vähän kuitenkin mittailin muistiin vartalon osien pituuksia, ettei seuraavaa tarvitse niin monta kertaa purkaa.  Oikeastaan olen aika tyytyväinen tähän ja taidan tehdä näitä lisää.


Tuttua ja turvallista on hyvä tehdä välillä ja pari pienempää apinaa syntyi taas. Taitaa olla jo 600 kappaleen raja ylitettynä apinoitten suhteen. Näitten teossa ei enää tarvitse juurikaan miettiä eikä varsinkaan purkaa, ohje on jo niin taottuna takaraivoon.

Ihanasti on lumihanget vajenneet päivän aikana. Näkyy vaan pitävä paikkansa sanonta että mikä menee ylös , tulee myös alas. Lunta näkyy taas satavan nyt yö-aikaan, mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

32 kommenttia:

  1. Kaunis merenneito💙 Ja apinat tietty, taattua laatua. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis merenneito. Onko olemassa merenpoikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä ole nähnyt merenpoikaa kuin yhdessä mainoksessa. Merenneitoja sitäkin enemmän ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Pakko yrittää tehdä söpöjä että kelpais jollekulle ;D

      Poista
  4. Valloittavia apinoita, jotka valloittaa koko maailman. Vautsi, minkä määrän olet "taikonut" hyppysistäsi.
    Merenneito sopii hyvin joukkoon, hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin on apinat menneet kaupaksi. Saksaan on mennyt suurin määrä ja kaukaisin on jossakin eteläisessä Afrikassa. Täällä eräs pikkupoika kutsuukin minua apina-tädiksi =D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Luulempa että kesää kohti merenneitojen määrä kasvaa.

      Poista
  6. oi..merenneito,kaunokainen:)
    ja nuo apinat ovat mainiot,
    Olet taitava!!! :)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää tehdä mitään "järkevää", joten rustaampa sitten tämmöisiä ;D

      Poista
  7. Meillä töissä on parilla pikkutytöllä nyt merenneito vaihe menossa, tällaisesta nukesta varmaan siellä tapeltaisiin :)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurailen noita ulkomaisia virkkaussivuja ja merenneito ja yksisarvinen näyttävät olevan tällä hetkellä suosikkeja. Näissäkin kun on noita "muotivirtauksia" ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Yritys on ainakin ollut tehdä jotain suloista ;)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Pitäisköhän tälle tehdä kaveriksi merenpoika, niin kuin Vanha Rouva vähän vihjaili =)

      Poista
  10. Oi miten ihana merenneito! Sulla syntyy sitten apinoita ihan sarjatyönä, vaikka "silmät ummessa" kun olet niin tottunut tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apinanpää on juuri sopivan kokoinen käsityö bussimatkalle, ei vie paljon tilaa laukussa. Osien kokoaminen onkin sitten paljon tylsempää ja työläämpää hommaa.

      Poista
  11. Voi miten söpö merenneito. Mahtava määrä apinoita, eikä ihme kun ovat niin kivoja. Tee vaan lisää iloa tänne lumien keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan eipä vedä tämä vertoja sinun noita-akallesi, joka on superihana.

      Poista
  12. Uskomaton määrä apinoita!
    Suloinen tuo merenneito. Alaosan väri on toinen lemppareistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmoista on tainnut tulla minulle jo pakkomielle ;D Muuta ei viitsisi enää tehdä kuin istua ja virkkailla pehmoja, mutta tarviiko sitä tällä iällä enää niin ihmeitä tehdäkkään =D

      Poista
  13. Ihana merenneito ja takuu suloisia apinoita =))
    Lunta ollaan täällääkin saatu ja kevättä odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on havaittu jo selvät kevään merkit ;) Kulkukauppiaat ja rosvot paketti-autoillaan kiertävät jo yksinäisten talojen ovilla =) Onneksi sana leviää äkkiä ja osataan olla varuillaan.

      Poista
  14. Ihana merenneito! Lapsenlapsi kävi juuri äsken leikkimässä täällä ja aiheena oli tietenkin merenneito. Merenneidot taitaa olla muotia tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään nyt pitää olla merenneito tai yksisarvinen. Mollamaijat sun muut ovat poissa muodista =)

      Poista
  15. Täydellinen merenneito! Olet sinä mestari koukun heiluttelussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentouttavaa puuhaahan tuo pehmojen virkkaaminen on ja kun sitä vuosikausia tekee niin taitokin kasvaa. Ei kuitenkaan vielä mestaritasoa =D

      Poista