keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Marraskuun kirjavat


Kiitos kovasti kaikille kommenteista, teiltä löytyy ymmärrystä lemmikin menetyksen tuottamasta surusta. Luulishan minun jo tottuvan kun joka syksy on jonkun joutunut hautaamaan, vaan tyhjältä alkaa koti tuntumaan kun alunperin viiden aikuisen kissan ja suuren koiran sijasta on enää kaksi kissaa.

Vaan sitten iloisempiin asioihin. Marraskuun värihaasteeni väri on kirjava, joten lauma kaikenkirjavia pikku Peppejä joita vahtii uusi Viiru-kissa. Nyt saa Pepit piisata vähäksi aikaa. Viiruja teen kyllä lisääkin. 


Muumihullulle koko Muumiperhe. Nämä tein oikein ohjeen mukaan kirjasta  Mukavat Muumiamigurumit. Tarkkana saa olla että kaikki osat osuvat kohdilleen ;) Joulun jälkeen voisi tehdä loputkin hahmot kirjasta.




Kuvista huolimatta itsellä on jo kunto huomattavasti parantunut. Empä olisi uskonut kuinka kovat vierotusoireet tupakanpolton lopettaminen sai aikaan. Enää ei heittele kuin verensokeri ja eiköhän sekin siitä vielä palaa entiselleen aikanaan.

Uudella puhelimellani on niin hauska leikkiä ja väännellä itsestään tämmöisiä "kauniita" profiilikuvia. Sukulaiset alkavat jo kyllästyä ja siskonikin sanoi jo, että olen kuin pahainen pikkukakara uuden leluni kanssa


Vaan kun tämä on minusta niin hauskaa. Miksi pitäisi aina yrittää olla mahdollisimman kaunis kuvissa =D Alkaisinko laihduttamaan vai lihottamaan, kumpi olisi parempi tulos =D =D =D

16 kommenttia:

  1. Hih, tuo viimeinen kuva on kuin Addamsin perheen albumista. Mukavaa marraskuuta uuden lelun parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo ylempi on vielä kamalampi, en minä ihan NOIN ruma luonnossa ole =D

      Poista
  2. Sopivasti lapsekas täytyy aina olla :)
    Muumit on kyllä ihania ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ei taida ehtiä aikuista kasvaakkaan, pahasti näyttää siltä =)

      Poista
  3. No jo saitkin soman naamasi värkättyä mallilleen :) Pikkuisen kakara täytyykin olla, sanoo toinen kakara.
    Olipas mukava havaita että olet pysynyt päätöksessäsi.
    Mukavaa päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minä en ihan noin ruma ole oikeesti =) Kyllä koville ottaa vieläkin tupakatta olo, mutta nyt ei enää kannata langeta.

      Poista
  4. Vau mikä kaunotar. Tuollaisen puhelimen minäkin tarviin. Fb-ssa jo katelin näitä.
    Ikävää mummokissan poismeno, mutta syöpä on paha juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks aina pitäis olla nättejä kuvia. Tämmöset rumat on paljon hauskempia =) Jouduin vaihtaan "yleisön pyynnöstä" Fb:n kuvani =D

      Poista
  5. Nyky tekniikka on sitten mahdottoman mukavaa. Sillä saa itsestä ja joskus kavereista hyvin edustavia otoksia, joista mallia ei tunnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain on lelut muuttuneet sieltä minun lapsuudestani, ei osattu tämmösistä edes uneksia =)

      Poista
  6. Tässä taas toistan itseäni, kun muutakaan en voi. Niin ihania nuo sinun hahmosi ovat, kaikki, laidasta laitaan. :)
    Onpa sinulla kiva puhelin, kun sillä voi muokata kuviakin. Oppisinkohan minä selllaista käyttämään, kun en tätä vähemmän fiksuakaan meinaa oppia. Olen muuten sitä mieltä, että saat aivan rauhassa leikkiä sillä, kaikkea hauskaa saa tehdä omaksi ilokseen, jos se ei vahingoita muita. Eikä hassu kuva sinusta oi sitä tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär osti minulle niin vaikean puhelimen, etten tajua siitä kuin osan. Nippanappa osaan sillä soittaa =)
      Minun mielestä omasta naamasta saa tehdä niin ruman kuin kehtaa, kunhan ei ala leikkimään toisten kasvokuvilla =)

      Poista
  7. Hyvä, että voit paremmin - kuten kuvista näkyy :D :D Itsetunnossasi ei ainakaan ole moittimista, hih.
    Muumit näyttävät kerrankin sellaisilta kuin niiden pitää. Yleensä lelulaatikoissa on jos jonkinlaista versiota. Tuollaiset pyöreät on kivoja.
    Ehkä se on helpompaa kun lemmikkejä ei ole niin monta, vaikka ymmärrän, että pitäisit kyllä ne kaikki. Iloa joulunalusaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempana en kehdannut maitokauppaan mennä, jos ei ollut täysi pakkeli naamassa. Nykyään en välitä tippaakaan ulkonäöstäni ja se on tosi vapauttavaa. Kukaan ei enää arvostele ulkonäköäni, lääkäri korkeintaan sanoo että pitäis laihduttaa =)
      Täytyy myöntää että nyt nukun paremmin, kun ei tarvitse enää nousta kuin kahta kissaa päästämään ulos-sisään-ulos-sisään. Muutenkin alkaa kunto pikkuhiljaa palautumaan.

      Poista
  8. Mahtavia muotokuvia, hahaa. Mulle kanssa tommonen puhelin (ties vaikka mulla oiskin moinen sovellus, mutten vaan älyä missä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tässä puhelimessa paljon toimintoja, mutta en tajua niistä yhtikäs mitään. Tytär aina käydessään opettaa vähän lisää =) Tämän naamanvääntelyjutun löysin ihan itse ja sen kyllä huomaa =D =D

      Poista