maanantai 3. heinäkuuta 2017

Sininen heinäkuu


Oli sen verran kylmä kesäkuu, ettei yhtään hävettänyt kutoa villasukkia. Seiska-veikasta oikein isot miesten sukat ja tietenkin sinisenä, koska sen olin laittanut heinäkuun värikseni "Vuosi väriterapiaa" haasteeseen.  Apinoita syntyy sitten siinä sivussa.



Tuli taas liityttyä facebookissa Kyjyyn ja myöskin Ufoon. Saa nähdä miten ämmän käy. Jyjy jäi kuitenkin kesken ja nyt on sitten näitä ufoja. Enemmänkin olisi ollut. mutta valitsin nyt näitä pienimpiä. Joskus vaan ei joku työ huvita ja kesken jää. Voiko muuten esim. vauvan junasukan tekeminen kestää kaksi vuotta .


Meillä toimii luonnonmukainen ilmapuntari.

Olin jo huolissani, kun sekä Maija että Mausu olivat viikon hukassa. Maijalle se ei ole ollenkaan tyypillistä. Olihan tässä kaunis ja lämmin viikkokin ilmojen puolesta. Tänä aamuna molemmat tytöt palasivat kotiin ja iltapäivällä sateet sitten tulivatkin. Eikös se sateita ole nyt luvannut jatkossakin. Kyllä kissat tietää milloin on viisainta kotiutua ;)

Tytärkin palasi Skotlannista niin tyytyväisenä. Pitempäänkin kuulemma olisi voinut olla siellä. Ehkä sieltä ei ihan vävyä nyt kuitenkaan tullut, mutta ystävyys on ainakin lujittunut ja sehän on tärkeä asia.

18 kommenttia:

  1. Suloisia ilmapuntareita sulla! Ihanaa kun tyttäresi matka oli onnistunut. Matkailu avartaa, vaikka se vävy nyt jäikin saamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä vielä tiedä vaikka vävyksi muuttuisikin. Äiti vaan on taas liian hätäinen, onneksi tytär on harkitsevaisempi =)

      Poista
  2. Söpöliini "ilmapuntari". <3 Onnekkaita ovat kissasi kun saavat välillä kulkea omia teitään . Kaneli se on vaan sisäkissa mutta ihna onnellinen sekin kun ei paremmasta tiedä. En uskalla päästä ulos..on aralle kissalle aivan liikaa vaaranpaikkoja ja eipä se täällä kaupunkialueella ole edes luvallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minultakin on kissoja hävinnyt, jäänyt auton alle tai ikävät ihmiset tappaneet. Ei ole turvallista täälläkään. =( Haluan kuitenkin että kissani saavat nauttia täysillä elämästään niin kauan kuin sitä kestääkin. Mausua ja Maijaa ei nyt kesä-aikaan paljon sisällä näekkään. Vanha mummo kuitenkin tykkää enemmän vain makoilla pehmoisessa petissä sisällä.

      Poista
  3. Mä jo kovasti taas odottelin sinun postaustasi,niinkuin aina. Ihmettelin,että yhäkö sä nukut makkaraleipä tyynyn alla. Mutta ei,sinähän olet laittanut vaikka mitä työtä alulle ja ihana apina ja kauniit sukatkin valmiina. Suloinen on ilmapuntarisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin niin laiskistunut, ettei mitään tahdo saada aikaiseksi. Osa joulutavaroistakin odottaa eteisen nurkassa ulkokomeroon pääsyä. Ei se muina vuosina ihan näin pitkälle ole jäänyt =) Makkaraleipä on kyllä tullut syötyä jo =)

      Poista
  4. Ihanat ilmapuntarit sinulla onkin. Tuollaisilla on selkeää elämän filosofiaa jos osaa oikein kuunnella ja katsella. Kyllähän tämmösellä ilmalla villaa ylle vaan ja toppatakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika jännä miten kissat vaistoaa ilmojen muuttumisen jo paljon ennen ihmistä. Mausukin joka aikaisemmin saattoi olla 3-4 kuukautta kesällä poissa, palasi aina juuri ennen syyssateiden alkamista. Ihmisen vaistot ovat kai nykyään jo niin tylsistyneet, mutta kissoilla ne pelaa vielä.

      Poista
  5. Kyllä kissat tietää. Omani makaa takkahuoneen korissa. Ei vahingossakaan tule keittiöön, ettei emäntä myyrän pyyntiin patisteleisi. Tuhnua, kun on tänä aamuna ollut meidänkin ilmassa. Minulla on käsityöt pakattu odottamaan syksyn pimeneviä iltoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mummo-kissa makaa vain sisällä ja toiset raahaa sille myyräpaisteja syötäväksi =) Hyvä kun pitävät vanhuksesta huolta.
      En voi mennä siivoamaan ja tyhjentämään ulkokomeroa kun on niin kylmä, hihi. Hyvä tekosyy istua vain sisällä tekemässä käsitöitä ;D

      Poista
  6. Kissa on viisas eläin, vaikka se monesti jää koiran varjoon 😊 Voin hyvin suositella sen saaren vävyä; meillä kun on sellainen 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minulle sieltä vävy kelpais, se on nyt tytöstä kiinni ;)

      Poista
  7. Kylläpä on taas hienot sukat. Minun pitäisi tyttären puolisolle tehdä, kun pyydettiin. Saapa nähdä...
    Kiva, että tytön reissu onnistui. Aika näyttää sitten, mitkä on kuviot. Hyvä, että kissat palasivat. Muksukin karkasi eilen, mutta tuli sitten kiltisti luokseni, kun löysin naapurin pihalta heiniä syömästä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkia on niin mukava neuloa, kun samalla voi katsella telkkariakin.
      Äiti on vähän pettynyt nyt. Vävykokelas on vallan rakastunut, mutta tytär ei syttynyt. Eihän rakkautta voi pakottaakaan,joten täytyy vielä odotella niitä lapsenlapsia =)
      Kissat nauttii nyt kesästä ja ulkona karkuteillähän se tuntuu kaikista mukavimmalta .

      Poista
  8. Ihanaa, että kisuliinit palasivat, millä lie seikkailulla ovat olleetkaan. Mutta miten voikaan olla noin kaunis kissa, hän on upea. <3 Mukavia kesäpäiviä teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija on kaunis ja pienikokoinen, vaikka onkin jo 8v. Tällä hetkellä ei vaan kovin naapurien suosiossa, sillä oli napannut oravan. Minkä kissa luonnolleen voi, vaikka kuinka olen yrittänyt opettaa että lintuja ja oravia ei kytätä.

      Poista
  9. Meillä on samankaltainen ilmapuntari; jos kissa tulee yöksi kotiin on kurja sää tiedossa. Jos Nero olisi viikon poissa saisin vamaan hermoromahduksen, onneksi se ilmottautuu muutaman kerran päivässä ruokakupilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun noita on useampi, niin ei aina huomaakkaan jos joku on ollut useamman päivän poissa =)

      Poista