sunnuntai 8. toukokuuta 2016

" Tee se itse"-äitienpäivälahja =)


Kuten yleensä muutkin suomalaiset miehet, minunkin poikani suosii "hyötylahjoja". Edellisvuosien tapaan olin toivonut mökiltään hevosenkakkapussia kukkapenkkejä varten, mutta sainkin "Tee se itse perunamaa"-lahjan. Eli säkin multaa, säkillisen hevosenkakkaa ja siemenperunoita. Itsellä on ennestään suuria ruukkuja, joissa olen yrittänyt kasvattaa herneitä ja tomaatteja muina vuosin. Tänä vuonna olenkin sitten perunanviljelijä =). Toivottavasti kasvu ruukuissa onnistuu, sillä onhan ne oman maan potut kaikista makeimpia.


Löytyy tuosta pojasta hempeempikin puoli, sillä sain m.m. Kroatiasta tuotuja oliivi- ja laventelituotteita.

Itse en niin pidä äitienpäivistä. Silloin nousee väkisinkin mieleen muistoja lapsuudesta ja ne eivät tosiaankaan ole onnellisia muistoja. Ne kaikki onnelliset muistot liittyvätkin sisaruksiini tai koulujen juhliin. Terapeutin kanssa niitä muistoja on aikoinaan läpi käyty, mutta silti ne vielä joskus pulpahtavat mieleen ja saavat surulliseksi.

Olen yrittänyt olla omille lapsilleni ihan toisenlainen äiti ja ilmeisesti en ihan ole epäonnistunut, kun halaavat äitiä vielä aikuisinakin ♥ Tytär varsinkin on kova halailemaan ja kyllä poikakin kun tarpeeksi vihjailee =)  Nyt ovat molemmat lapset taas lähteneet omiin koteihinsa ja minä keskityn käsitöiden tekemiseen. "Perunaviljelmän" taidan tehdä vasta myöhemmin, sillä parin viikon päähän on näköjään luvattu taas kylmempää ilmaa ja yöpakkasia. Vielä saa kuitenkin muutaman päivän nauttia kesäkeleistä.

29 kommenttia:

  1. Ei lapsuus kaikilla ole ollut suurinta onnen aikaa. Itsekin opin nauttimaan joistakin juhlapäivistä vasta aikuisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta elän elämäni parasta aikaa nyt eläkeläisenä. On aikaa harrastaa ja peruseläke riittää elämiseen, ei tarvitse raha-asioitakaan surra. Vielä kun tytär tekisi mummolle mussukan lellittäväksi, niin muuta en kaipaisi.

      Poista
  2. Sama täällä, äitienpäivänä nousee liikaa muistoja äidistäni joka ei ollut hellä ja rakastava, ymmärän hyvin sinua.
    Itse olen yrittänyt olla pojalleni toisenlainen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne katkerat muistot nousee välillä pintaan, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa. Minäkin olen yrittänyt olla ihan erilainen ja hyvältä tuntuu kun halailevat ja sanovat rakastavansa.

      Poista
  3. Jes, jokainen voi katkaista huonon kierteen omalla kohdallaan. Ja nauttia sitten oivalluksestaan koko elämänsä ajan:). Sitä osaa kyllä arvostaa jokainen kurjan lapsuuden kokenut, kun pirttiin kannetaan noin hieno pottulahja (vaikka vain kuvaannollisestikin). Respect.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen lahjan tarvitse kallis olla, vaan se on tärkeämpää millä mielellä se annetaan. Paras lahja oli kuitenkin kunnon halaus kummaltakin. Naapurit olivat luulleet, että minulla on uusi mies, kun poika oikein halasi pihalla lähtiessään =). Meillä kun on ikäeroa vain 17 vuotta.

      Poista
  4. Mikä kiva hyötylahja, varsinkin tuo Pollen Paras. Kyllä kukat tykkää ja miksei perunatkin. Meillä ei koskaan ole vietetty äitien päivää eikä isän päivää. Enkä oikeastaan ymmärrä miksi niitä pitäisi viettää, kun äiti ja isä on rakkaita joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudessani kouluilla oli äitienpäiväjuhlat ja ne muistan kauniina. Minulla oli aina runonlausuntaa ja jokaiselle äidille annettiin ruusu rintaan. Omat vanhempani ovat kuolleet jo kymmeniä vuosia sitten. Ankaraa isääni olen alkanut ymmärtämään vasta nyt viime vuosina, mutta narsistista äitiäni en opi ymmärtämään varmaan koskaan.

      Poista
  5. Ihana äiskäpäivän lahja, sitä on sitte kiva katella kun potut kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevonkakkapussi on ollut toivottu lahja jo muutaman vuoden ja olen sen saanutkin =) Pottuja laitan kasvamaan eka kerran, mutta niihin en taida tuota luomulannotetta sentään laittaa =)

      Poista
  6. Aivan loistava lahja. Itsekin tykkään hyötylahjoista.
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki rakastan koruja ja hajuvesiäkin lahjoina, mutta niitä on kerennyt kertyä jo liikaakin, kaikkia ei ehdi pitämään =)

      Poista
  7. Kukkiihan se pottukin. Hevon sonnalla tulee rupisia pottuja. Molemmat ovat vanhoja agraariviisauksia. Jos lannassa on kutterinpurua, ravinteet tulevat vasta kasvien käyttöön, kun lanta ja puru kompostoituvat.

    Juhlapäivät nostavat pintaan muistoja pitkänkin ajan takaa. Joskus ne ovat nostalgisia tai joskus piinaavia. Onneksi meillä on mahdollista katkaista negatiivisten toimintojen ketju. Tarviiko juhlien nyt niin mahtavia olla. Pääasia lienee, että perheenjäsenillä on keskenään toimivat välit. Meillä on kakkua joka äitien päivä, kuten on isänpäivänäkin ja joka perheenjäsenen synttäreillä. Tytär tykkää leipoa. Muutoin äitienpäivä yleensä menee työn merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potuille en tuota lannotetta pistäkkään, kukkapenkkeihin vaan. Ennen käytin kaupan kanankakkaa, mutta se haisi niin pahasti. Tämä ylivuotinen lannoita ei haise ollenkaan ja on siksi parempi näin rivitalossa asuvalle.
      Meillä ei tehty edes kakkua, vaan paistettiin pataleipää, kun kaikki tykättiin siitä enemmän. ( Tai olisin minä kyllä tykännyt täytekakustakin, mutten kehdannut sanoa) =)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Juu, ei mitään turhaa roinaa meidän äidille =)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tämä tulee ainakin käytettyä, eikä jää minnekkään kaappiin lojumaan ;)

      Poista
  10. Ihana lahja. Miten se onkaan, että meillä monilla on ollut merkillinen lapsuus tai merkillinen äiti. Onneksi pojasta polvi eli äitikin paranee, vai mitä. <3

    VastaaPoista
  11. Ainakin yritetään olla parempia =) Eihän sitä kuitenkaan tiedä, mitä nuo lapset itse ajattelevat äidistään, toivottavasti eivät mitään kovin negatiivista.

    VastaaPoista
  12. Kaikki joutuu ite tekemään, pottumaankin =)
    Oikeesti hieno oivallus.

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Kyllä välillä on ihana saada jotain tosi turhanpäiväistäkin, niinkuin lisää koruja ja hajuvesiä =)

      Poista
  14. Hieno tee-se-ite-lahja! Siitä vaan kakkaa kukkamaahan, niin jo on naapurit ihmeissään, kun sää asustat kukkameren keskellä ja syöt uutispottuja omasta ämpäristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt saa sitten silmä tarkkana vahtia, ettei naapurin mummot käy varastamassa kakkaa tai pottuja ;D =D

      Poista
  15. Ajattelin suna just äitienpäivänä, kun oltiin matkalla oman äidin luo mökille ja tien poskessa oli iso kyltti, jossa luki "Hevosenlantaa 5 €/säkki" :) Manino perinnelahja.
    Min en oo yhtään viherpeukalo, mut ämpäriperunoita kokeiltiin kerran. Ei ne isoja olleet, mutta hyvältä maistui "oman maan perunat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs noita kalliita kukkia osteleen, jos paskapussillakin selviää =D

      Poista