Eläkkeellä olossa on sekin hyvä puoli, että jos aamusta jo masentaa, voi viettää pyjamapäivän =D
Sen verran piristyin kuitenkin , että rahjustin postilaatikolle ja kyllä kannatti. Siellä odotti alesta tilaamani käsityökirjat. Johan helpotti oloa =D
Minä olen villatakki-ihminen, tykkään pitää villatakkeja kesällä ja talvella, siispä piti tilata Villatakkikirja. Paljon on kauniita toteuttamiskelpoisia malleja, mutta yksi iso miinus kirjalle. Kaikkissa koot vain S-M-L, meikäkäinen XXL-kokoinen joutuu rustaamaan ohjeita tosi paljon. Onneksi tärkeimmät, kaula-aukko ja hihanreiät pysyvät jokseenkin samoina joka koossa.
Tämä toinen Saumatonta neulontaa, varsinainen aarre meikäläisen mieleen. Siinä koot ilmoitetaan rinnanympäryksenä ja suurin on 141,5 cm. Eiköhän tuosta jo löydy sopivankin kokoinen ohje. Lisäksi tosi paljon ohjeita ja vinkkejä, mm. miten kaventaa kauniisti pintaneulekuvioita. Tästä kirjasta tykkäsin tosi paljon ja tulee varmasti ahkeraan käyttöön. Ei mikään turha ostos, voin suositella.
Kummatkinn kirjat sain alle 20€, joten ei paha. Jos ei kevään mittaan synny edes yksi villapaita itselle, niin johan on kumma.
Lokakuussa osallistuin niin moneen blogi-arvontaan, etten millään enää muista kuka arpoi mitäkin.
Tämän laukun sain Minnalta Kansistosta, kiitos Minnalle oikein paljon. Valitettavasti en saa päähäni millään Minnan blogin nimeä tällä hetkellä.
Niin näppärän kokoinen ja nätti pikkulaukku. Näin taitettuna sinne mahtuu sopivasti tämän mummelin tärkeät tavarat (puhelin , rahapussi ja tupakkavehkeet). Suorana taas vetää sisäänsä pari lankakerää ja puikot, tarvittaessa vaikka pitkätkin puikot. Vaikka juhlalaukkunakin voi käyttää, on niin tyylikkään mallinen. Suuret kiitokset Minnalle kauniista laukusta.
Eikä täällä virkkuukoukkukaan ole päässyt ruostumaan =D
isojen kokojen ohjeet on joskus hakusessa,se on totta. Ja kun on vielä toisesta päästä liian lyhyt niin on tosi hankala löytää sopivia ohjeita, mutta sie saat nyt nuista kirjoista ohjeita moneen villatakkiin.
VastaaPoistaIhanan mallisen laukun voititkin.
Niin ja nämä eläkeläisen pyjamapäivät on sitten mukavia :)
Toiset suree ekäkkeelle "joutumista" . minusta oli ihana "päästä" eläkkeelle. Kyllä nyt kelpaa kun saa tehdä päivisin mitä huvittaa, vaikka vain makoilla =D
PoistaMinä vietän työikäisen pyjamapäivää ja parantelen flunssaani. Olen myös todennut, että kauniit XXL-kokoiset neuleet ovat kovin hakusessa.
VastaaPoistaMiksikähän ne isojen mallit on aina niin rumia jos semmoisen sattuu löytämään. Kyllähän isotkin tytöt tykkää kauniista vaatteista. Tuossa Saumatonta kirjassa neuvotaan onneksi isojakin malleja.
PoistaTuo saumatonta neulontaa kuulostaa erittäin hyvältä. .ja onnea arpajais voitosta. .
VastaaPoistaSe ON hyvä, siinä on ohjeita ylhäältä alaspäinkin neulottaviin vaatteisiin.
PoistaVoi ei, ei voi viettää pyjamapäivää, kun mummokoiran kanssa pitää lähteä joka aamu, päivä ja illallakin lenkille:( Oikeastaan se on hyväksi, kun tulee lähdettyä ulos, enkä pidä sitä yhtään vastenmielisenä. Joskus saattaa olla huono päivä ja me mennään takaisin makuulle ja noustaan vast iltapäivällä....ruoka-aika ei saa mennä ohitse...
VastaaPoistaVasta syksyllä minultakin koira kuoli ja oikein kaipaan, että joku pakottaisi lähtemään ulos. Kissoille piisaa kun vähän ovea raottaa. Nyt tulee nyhjötettyä sisätiloissa kun ei tarvitse ketään pissille viedä.
PoistaPyjamapäivä kuulostaa kivalta, pitäisköhän joskus kokeilla :)
VastaaPoistaMukavia kirjalöytöjä olet tehnyt, niistä löytyy varmaan montakin hyvää ohjetta ja niksiä!
Apinat ne jaksaa hymyilyttää, ovat aina niin veikeän näköisiä :)
Ehdottomasti kannattaa kokeilla pyjamapäivää, ei tarvitse odotella että ensin sairastuu =D Kannattaa vaan varata ruokaa valmiiksi kaappiin, ettei tule nälkäkään kesken kaiken =)
PoistaOnnea vaan! Hienoja kirjoja varmaan, mulla vaan ei tulis kuitenkaan neulottua isompia neuleita. Hyvä kun sukat saan aina valmiiksi asti :)
VastaaPoistaHahaa, minä olen neulonut villapuseron viimeksi joskus 30 vuotta sitten, mutta ainahan sitä voi haaveilla. =D
PoistaEn olekaan viettänyt aikoihin pyjamapäivää, mutta joskus tekisi kyllä hyvää. Tosin meillä kuopus on niin energinen ettei moinen onnistuisi:) Kivoja kirjoja, minä olen myös villatakki-ihminen. Onnea arpajaisvoitosta.
VastaaPoistaEipä se oikein onnistu kun lapset on vielä kotona, mutta näin yksin elävänä eläkeläisenä se kuuluu asiaan välillä nautiskella kunnolla laiskottelusta ;D
PoistaOo - olen kyllä vähän kade noista pyjamapäivistä, joita voi viettää silloin kun siltä tuntuu! Kivat kirjat olet löytänyt, jotakin nättiä niiden inspiroimana varmasti syntyy!
VastaaPoistaEipä siitä ole kuin vähän yli 20 vuotta kun minäkin aamuvarhaisella junttasin lastenrattaita lumihangessa kohti hoitopaikkaa. Nyt katselen vain säälien ikkunasta toisia autottomia yksihuoltaja-äitejä jotka ovat samassa tilanteessa. Hyvin on vielä muistissa ja siksi osaankin nauttia kunnolla nykyään tästä laiskottelusta
PoistaTänään olisi ollut hyvä pyjamapäivä, tai olisin voinut jäädä peiton alle koko päiväksi, joka oli niin ankea vaikka maa on valkoinen. Kuu on valvottanut monta yötä. Tuon "Saumatonta neulontaa " olisi oikeasti halunnut, mutta jäi tilaamatta.
VastaaPoistaLeppoisaa viikonloppua!
Kaikki eivät osaa laiskotella, mutta minulta se onnistuu täällä kotioloissa oikein mainiosti =D Kuutamo-öinä valvon yöt ja nukun päivät, eihän sillä niin väliä milloin nukkuu =)
PoistaMina pidan silloin talloin pyjamapaivia. Toivottavasti en liian usein etten saa potkuja. Verukkeena on yleensa "migreeni".
VastaaPoistaNäimpä, elämä ei ole pelkkää työntekoa, välillä pitäis muistaa nautiskellakin siitä. Ihan oikea migreeni ei kyllä ole kiva kaveri pyjaman kanssa =D
PoistaPidän pyjamapuolipäivän jouluna, Tänä vuonna en kehtaa, kun uusi vävy tulee kylään. On se upeaa, että ihmisellä on hyviä harrastuksia, Sehän on koko elämän suola. Se voittaa jopa ihmissuhteet ; )
VastaaPoistaEihän minulla olisi mitään, jos ei olisi näitä harrastuksia. Jo töissäoloaikanakin haaveilin vaan, että saisi olla kotona tekemässä käsitöitä. Nyt on hyvä olla ja ystäviäkin tulee harrastusten myötä :)
PoistaPyjamapäiviä ei tule pidettyä kuin sairaana, pitäisikin joskus korjata asia.
VastaaPoistaMutta hienoja kirjoja olet tilannut ja tulemme varmaan näkemään niistä myös tekemiäsi luomuksia.
Apinoita pukkaa ja se on hyvä se.
Minä pidän pyjamapäivän suunnilleen kerran viikossa nyt kun ei ole koiraa enää, joka vaatisi ulos menon =D Verhot vaan tiukasti ikkunan eteen, ettei naapurit näe ja koko päivänä en edes sänkyä petaa. Katselen vaan telkkaria ja värkkäilen virkkauksia ja välillä piiiitkät päiväunet. Nautiskelen näistä eläkeiän tuomista etuuksista =D
PoistaNiitä muita käsitöitä sitten EHKÄ keväämmällä, nytten ei jouda itselle tekemään =)
Pyjamapäivä on parasta mitä tiedän. Tässä harmaudessa, sumussa ja sateessa on kyllä kestämistä. Ostinkin tänään yleimääräisen jäätelön, pari XL-paksu Pete, vähän kokista ja äidin luo nautiskelemaan. Teimme yhdessä popcornejakin ja hauskaa oli, meillä 65 ja 87 v. Mielenkiintoiset kirjat nuo tilaamasi.
VastaaPoistaTällä iällä saa jo hemmotella itseään eikä tarvitse laskea kaloreita ;D
PoistaPyjamapäivä, tykkään!!!
VastaaPoistaViikonloppuisin pidän pyjamapäiviä siten, että käyn aamulla lenkillä, suihkuun ja pyjama päälle. Se päällä sitten nautin vapaapäivästä. Jos ei oo minnekään kyläilemään lähtöä siinä vierähtää koko päivä.
Kiinnostavia nuo kirjat ja edullisia!
Huhuh, minua ei vaan saisi aamulla lenkille eikä ole tarviskaan kun ei ole enää koiraa ;) Eläkeläinen kun saa makoilla rauhassa puolille päiville asti ;D
PoistaKiitos kirjavinkistä! Toi isojen kokojen mallien puute on jokapäiväinen ongelma. Ja sit jos niitä joskus jossain lehdissa julkaistaan niin ne on kamalan rumia säkkejä ja usein tehty paksuista langoista, joissa me muodokkaat näytetään vielä paksummilta :(
VastaaPoistaKai ne kuvittelee, että isommat tahtoo pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa päälle. Meillähän niitä vasta oliskin kurveja mitä esitellä, kun vaan saisi sopivia vaatteita jostain =D
Poistavarmasto ovat hyviä nuo kirjat. Ihana apinaperhe taas!
VastaaPoistaApinat ne vaan lisääntyy täällä, onhan se niin paljon mukavampaa istua virkkaamaan kuin alkaa siivoomaan =D
PoistaKiva apinaporukka on taaskin sinulta syntynyt. Muistatko, kun virkkasit meidän isännälle synttärilahjaksi lentäjapinan? Nyt on pojan suojalasit joku varastanut ihan selvästi, kun en niitä mistään löydä. Arvaa harmittaako! Usklaltaiskohan tilata uudet lasit?
VastaaPoistaNyt on hyvä aika olla kiltisti ja kirjoittaa joulupukille. =D Eihän sitä koskaan tiedä mitä sieltä pukin pussista löytyy ;D
PoistaVilliviini kirjoittaa heti pukille ja lupaa olla kiltisti!
PoistaKummasti postiin tipahtanut paketti tai lehti mieltä lämmittää, kokemusta on ;) Paljon olet tehnyt taas käsitöitä. Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista
VastaaPoistaMinulle kun ei tule lehtiä niin postissa on yleensä vain laskuja ja mainoksia. Kyllä se niin mukavalta tuntuu kun siellä on jotain muutakin ;)
Poista