perjantai 28. marraskuuta 2014

Joskus ärsyttää, onneksi ei aina


Pukin pienet apulaiset ovat yrittäneet olla ahkeria, mutta eihän sitä millään kaikkeen ehdi. Minua alkaa suorastaan ärsyttää, kun kyläläiset tulee tässä vaiheessa kysymään, että tekisitkö minulle sitä ja tätä. Eivätkä sitten tahdo ymmärtää, että kehtaan kieltäytyä tutulle tekemästä. Paras oli eräs mummo, joka ilmoitti tulevansa sitten lähempänä joulua ostamaan apinoita. Kun sanoin että en enää ehdi tekemään , hän vain tokaisi, että kyllähän sinä MINULLE kerkiät muutaman tekemään. Jokainen haluaa olla etusijalla toisiin nähden ja loukkaantuu sitten kun yritän selittää kiireitäni. Ne teen, mitä olen tähän mennessä luvannut ja sitten alan laittamaan omaa jouluani.

Itsekin olen joutunut ostamaan ajan puutteen takia toisten käsitöitä ja tällä kylällä se kyllä kannattaa. Katselin esim. Kainuun kukkalapasten hintoja netistä, joka on noin 37€, meidän kylän mummot myy niitä 12€, josta heille jää 8€ itselle. En kyllä ymmärrä moista, mutta käytän tietenkin tilannetta hyväkseni =) Minä en kyllä alkaisi lankojen hinnalla lapasia ja sukkia myyntiin  tekemään. Mieluummin antaisin vaikka ilmaiseksi tosi tarpeessa olevalle.

Nyt minua kiinnostaisi mahdottomasti se huovutetun  lumihiutaleen malli, joita moni on näköjään jo tehnyt. En löydä semmoiseen ohjetta millään, vaikka kuinka olen etsinyt. Ihan itselle haluaisin semmoisia tehdä ikkunaan.


Tytär tuli piiiiitkästä aikaa käymään kotona ♥ Kyllä on mukavaa.
Pitkä matka, monta linja-auton vaihtoa ja pienet opintorahat, siinä monta syytä käydä vain harvakseen .
Olipa tainnut kuitenkin olla äitiä ikävä, sillä ebaysta oli tilaillut pitkin syksyä äidille tuliaisia. Sain mm. pussilliset näitä "Hand made" ja  "Made with love" merkkejä. Näitä onkin mukava laitella töihin kiinni. Intiasta näitä kuulemma saa tosi halvalla.

Semmoista meille näin joulun alla. Yritän taas ehtiä joku päivä kirjoittelemaan.
Yritetään olla stressaantumatta ;D 

32 kommenttia:

  1. Kyllähän nuo viime tipan kyselijät varmasti harmittaa. Kiva kuitenkin, että tyttö tuli käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaahan se, niin mielelläni tekisin ja tienaisin vähän joulurahaa, vaan kun ei ehdi niin ei ehdi.

      Poista
  2. Kiva kun sait tytön kylään! Itse menen vanhimmalle tytölleni yöksi tänään, illalla suoraan srk:sta, kun huomen aamulla alkaa Naisten Päivä, niin olen valmiiksi sitten lähempänä :) Tsemppiä sinulle, älä stressaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mukavaa tähän yksin eloon kun on välillä juttukaveria kotona.

      Poista
  3. Samaa mieltä viimehetken kyselijöistä. Mukava kun tyttö tuli käymään ja toi vielä kivoja tuliaisiakin. Ne apinat ja pepit on sitten suloisia, ei ihme, että niitä kysellään.
    Älä ota stressiä vaan keskity omaan jouluun ja rauhoittumiseen. Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset kai luulee että minulla on mahdoton varasto jemmassa ja lisää syntyy hetkessä. Koitan kyllä olla stressaamatta ja aika hyvin kai onnistunkin siinä, hihihi.

      Poista
  4. Ymmärrän oikein hyvin ärsyyntymisesi, niin kävisi minullekin tuossa tilanteessa. Minäkin teen mieluummin lahjaksi kuin myyn liian halvalla. Siinä myös syy, miksi en teekään mitään myyntiin. Mutta kiva, että sait tyttären kotiin ja toi vielä noin kivoja tuliaisiakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä mielellään kellekkään sano etten tee, mutta kun ei muutakaan enää voi. Melkein kolmeen kuukauteen en tyttöä nähnyt, niin kyllä se nyt tuntuu ihan mukavalta.

      Poista
  5. Lupaa niille viimehetken tilaajille työt valmiiksi ensi jouluksi, jospa sitten arvaisivat tehdä tilauksensa ajoissa. Ihania lisukkeita olet tyttäreltäsi saanut.
    Yksi lumihiutale löytyy http://omakoppa.blogspot.fi/2011/11/virkattu-lumihiutale-ohje.html tästä. Aika kivasti löytyy myös kuvahaulla kuukkelista jos vain jaksaa selata (tämän sä varmaan tiedätkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita hiutaleen malleja, mutta kun minä olen NIIN ronkeli, että tahdon tehdä juuri SEN saman mallin, joita ovat tehneet esim. Susu ja Sipi =D Tutkin noita kuvia ja jonkun verran sain ehkä ohjeestakin suuntaviittaa. Nyt ei tarvis enää kuin etsiä jotain sopivaa lankaa varastoistani.

      Poista
  6. Hyvä ettei ihan aattoaamuun tuo kyselijä asiaansa jättänyt, ymmärrän hyvin ärtymyksesi.Näitä " kyllähän sie miulle teet" ihmisiä riittää.
    Halvalla mummut myy tuotteitaan,ihan samoin kuin Matleenakin miekään en tee myyntiin.
    Mukavaa viikonloppua siulle ja tytölles.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime jouluna eräs myi naisten sukkia 6€:lla, josta hänelle jäi itselle 4€. Ei semmoisten hintojen kanssa viitsi ruveta kilpasille, mutta kyllähän minäkin ostan jos halvemmalla saa kuin mitä langat tulis maksamaan. Näitten minun apinoitten kanssa ei kukaan ole uskaltanut kilpasille, kun en ole neuvonut ohjettakaan kysyjille, hihihi. Eihän leipuritkaan anna sitä parasta kakkureseptiään. =D

      Poista
  7. NO juu, jotkut ajattelevat, että tekijällä muuta ei olekaan kuin aikaa. Merkillinen ajattelutapa, itsellään varmaankin on aikaa. Ihana kaveri tontulla ;) Voi, noi merkit ovat tosi kivoja, kovinkin tarpeellisia sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kysyjät ovatkin olleet aika moni juuri näitä mummoja, jotka seisoo marketissa pelaamassa rahapelejä päivät pitkät. Heillä sitä aikaa tuntuu olevan =)
      Kyllä meillä lapsi tietää mistä äiti tykkää ♥♥=D

      Poista
  8. Se on hyvä, että olet oppinut sanomaan ei. Minä sitä vielä opettelen. Tuo Lea P:n vinkki oli hyvä - että nyt tilatessa ehtii seuraavaksi jouluksi valmiiksi :-D
    Kivaa viikonloppua teille tyttösen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeeta se on kieltäytyäkään, mutta en minäkään ala öitä valvomaan sen takia, että joku saisi halvalla joululahjan. Nämä viimetingan kysyjät kun yleensä kuvittelevat ylen halvallakin saavansa =D. Kyllä tässä on mennyt useampia vuosia kun olen yrittänyt opettaa näitä ihmisiä täällä, että turha tulla joulukuussa enää suuria tilaamaan ;D

      Poista
  9. Älä stressaa ja ärsyyntyäkin saa. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olen jokseenkin aina yksin kotona, niin ei haittaa vaikka kuinka ärisen ja murisen täällä, ei se muita häiritse. Ihmisten ilmoilla yritänkin sitten olla kiltisti ja kohteliaasti =D

      Poista
  10. ihana tytär. <3 Tunnelmallista viiikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omastakin mielestäni minulla on ihana tytär ja poikakin ♥ Vaan eikös useimmat äidit ole sitä mieltä omista lapsistaan ;D

      Poista
  11. Susun blogista viimevuoden joulukuun kuvasta itsekin katselin ja virkkailin muutaman lumihiutaleen. Täytyy huovuttaa ja katsoa minkälaisia niistä koneessa tulee ennenkuin alan urakoimaan enemmän. Mallia myy tekemispakettina Lumihiutale nimellä Taito EP Rustoopuorissa. Heillä on myös nettikauppa. Harmi vain että hinta tuplaantuu postikulujen myötä. Olisikohan joku ystävällinen sielu joka sellaisen sinulle Seinäjoelta toimittaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Minäkin kävin katsomassa sitä Susun viimevuotista kuvaa ja kyllä se nyt aika paljon selkisi silmukkamäärät. Kiitos avusta.

      Poista
  12. Harmitella saa, mutta älä tressaa liikaa. Ota ihan rauhassa vaan.
    Onpa tyttö ostanut ihania tuliaisia =))
    Oikein mukavaa pikku joulua =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on onneksi oikein hyvä stressinestokeino. Kun alkaa olla tosi kiire ja hermot kiristymään pitää mennä pitkille päiväunille. Kyllä se kiire häviää sillä aikaa ;D

      Poista
  13. Ymmärrän hyvin ärtymyksesi, mutta ota iisisti.. Ihmisten ajattelemattomuudelle vaan ei voi mitään. Itse kudon sukkaa ja kinnasta hyväntekeväisyyteen ja jos joku saa niistä otettua rahaa omissa myyjäisissään, niin se kyllä mulle sopii. Leppoisaa ja mieluiten stressitöntä joulun odottelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi" minulle ei tule kuin ainoastaan tytär jouluksi, niin ei ole sillä siivoamisellakaan niin väliä =D Minä olen yrittänyt jotain pientä tonttua ja muuta tehdä myyjäisiin, että saadaan enemmän suklaata jouluksi =D

      Poista
  14. On tietysti positiivista olla noin kysytty, mutta aikatauluja eivät asiakkaasi oikein ymmärrä. Apinat ja muut hahmot tuovat monille jouluiloa. Kiva kun sait mieluisia vieraita, toivottavasti karvakaverit eivät päätä osoittaa mieltään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna alankin tekemään joululahjoja jo tammikuussa, eiköhän sillä kiire taltu =D Kissat on vaan mielissään kun on kaksi kättä lisää rapsuttelemassa ja kyllä ne jaksaakin kyhnätä ja kerjätä tytön kimpussa =)

      Poista
  15. Tuo käsitöiden hinnottelu onkin sitten aika taidetta. Toisinaan ei makseta edes materiaalihintoja ja toisinaan taas maksetaan hyvinkin. Harva ostaja ymmärtää käsityöntekemiseen kuluvien tuntien määrän saatikka maksaisi siitä. Arvosta omaa työtäsi ja hinnoittele sen mukaan, sanottiin minulle kerran. Lopputulos oli, että en myynyt niillä myyjäisillä juurikaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs ihminen oli ihmetellyt apinan hintaa ja sanonut että äkkiähän tuommoisen tekaisee. Minä ainakin tekisin kahdet sukat sinä aikana kuin yhden apinan, niin paljon niissä on väkräämistä ja ompelemista. No, eipähän kenenkään ole pakko ostaa jos kalliilta tuntuu =) Ihan lankojen hinnalla en kyllä ala edes sukkia tekemään, tehköön ne jotka haluaa. Minä otan suunnilleen 3xlankojen hinta, tutuille joskus vähän halvemmalla, mutta saksalaisille paljon kalliimmalla, hihihi. Heillä tuntuu tuota rahaa piisaavan enemmän =D (En ole rasisti silti, en =D )

      Poista
  16. Pidät kunnon joululoman eli teet vain sitä, mikä huvittaa. Pikkuapulaisen katse on kyllä sellainen, että luulisi tollommankin kyselijän ymmärtävän laittaa kantapäät toiseen suuntaan : D
    Ymmärrän tunteesi tyttären tulosta. Omakin tyttöni tulee jouluksi kotiin, Iloitaan siitä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna ei tehdä muuta kuin syödään suklaata ja katsellaan lasten ohjelmia telkkarista, se on jo perinne meillä tytön kanssa.=D
      Mummokissa on meillä se POMO. Pitää minuakin välillä niin tassun alla ja hyppyyttää ylös sängystä pitkin yötä =)

      Poista