torstai 12. elokuuta 2010

Tilauksia


Minä olen täällä ihan äimän käkenä ja ällikällä lyöty.
Minä harrastelija käsityöntekijä olen saanut aivan kamalasti tilauksia näistä itse suunnittelemistani elukoista. Tämäkin uusi sammakko on tilauksesta tehty ja lisää pitäisi tehdä enemmän kuin ehtii.
Sain suuren tilauksen Saksaan, mutta tietenkään minulla ei nyt sitten ole yhtään valmiina ja aikaa olisi vähän. Harmi jos se nyt menee sivu suun ajanpuutteen takia :(
Empä olisi uskonut, että tässä näin käy, kun arkana menin ensi kertaa käsityöliikkeestä kysymään, että kelpaiskos myyntiin.
Kyllä minä nyt olen innoissani. Vanhoilla päivillä pääsin lopultakin tekemään, sitä mitä aina olen halunnut. Työttömäksi joutuminen oli onnenpotku minun tapauksessani.
...........
Isännöitsijä kävi eilen aamulla ilmoittamassa, että remontti alkaa 4 viikon päästä ja asunto olisi oltava tyhjänä silloin.
Piti nyt sattua muutto tähän kiireisimpään aikaan tietenkin. Eipä taida ehtiä marjametsään ollenkaan, vaikka eipä noissa meidän metsissä paljon taida ollakkaan mitään tänä kesänä.
Sukkasatoon täytyy kuitenkin muistaa ilmottautua, vaikka olisi kuinka kiire muuten.
.....
Meillä koneet reistailee edelleenkin ja tyttären kanssa taistellaan nettivuoroista. Bloggaaminen ja toisten sivuilla vierailu on siis hyvin satunnaista ja onnesta kiinni :) Koitan kumminkin seurata juttujanne, vaikka aina en pystykkään kommentoimaan.
Hyvää viikonloppua kaikille yhtälailla ja tasapuolisesti :)

25 kommenttia:

  1. Ihana asia kun olet saanut tilauksia. Käsityöläiselle se tuo intoa jatkaa, kun arvostetaan.
    Onnittelut.

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea, ei muuta kun tilausta tekemään ja jätä kaikki muut hommat unholaan!! Olen iloinen puolestasi.

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Olen iloinen puolestasi :) Ja onnittelut :)

    VastaaPoista
  4. HUIPPUA, Kaisu!!!!!

    Teetä sihteerillä vielä ulkomaankieliset sivut, ni voit ryhtyä päätoimiseksi...

    KAisa
    www.neuleharput.ajatukseni.net

    VastaaPoista
  5. Oi miten hieno juttu, nuo sinun tekemät on kyllä niin suloisia ja persoonallisia ilmeineen ettei ihme että on kysyntää.

    VastaaPoista
  6. Hieno homma! Olen samaa mieltà kuin tuolla edellà, ettà jàtà kaikki muut hommat nyt syrjààn ja virkkaile sielusi kyllyydestà!

    VastaaPoista
  7. Ihana sammakko! :) Mukavaa, että kauniit ja hauskat virkkaustyösi tekevät kauppaansa! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi hienoa! Onneksi olkoon! Pidä vain tilauksesta kiinni, jotta se poikii lisää.

    Sammakko on muuten tosi veikeä:)

    VastaaPoista
  9. Olenkin ihmetellyt, eikö kukaan tartu noihin- ...ja tarttui. ONNEA SINULLE, jos jaksat tehdä.
    Työttömyys ei ole aina rangaistus, se voi olla siunauskin. Jos ei itse uskalla irrottautua, sen tekee ylempi taho ja antaa tilalle jotain parempaa, jonka olet aikonut sisimmässäsi tehdä. Iloitsen kanssasi.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut! In yhtään ihmettele, että suloiset ja persoonalliset "elukkasi" herättävät kiinnostusta ja menevät kaupaksi. Nyt vaan koukku suihkimaan ja tyttö pakkaamaan muuttolaatikoita. Ette ehdi kumpikaan koneelle:-)

    Olen samaa mieltä Zilgan kanssa. Olen häijyn luonteeni vuoksi hankkinut itselleni potkut kaksikin kertaa. Itse en uskaltanut lähteä ja kuitenkin molemmilla kerroilla olen saanut perempaa tilalle:-)

    VastaaPoista
  11. No mutta takuulla käsitöitäsi menee, ovat vallattoman ihania, kiva että on tilauksia, ihanaa!
    Marjoja on heikonlaisesti metässä, juuri katsastettiin myös kanttarellipaikka, ei mitään, risut vaan rapsaa jalan alla, on niin kuivaa.
    Mukavaa viikonloppua, mulla se alkoi juuri, ja lähden matkalle :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut minultakin "elukkoittesi" suosion johdosta! On ilo kuulla tuollaista. Niinhän se muuten on, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Ja niin kävi sinullakin!

    VastaaPoista
  13. Onnea sinulle, kyllä nämä elukkasi ovat niin mahtavia, etten yhtään ihmettele että niistä pidetään! Mahtavaa.Pienessä siemenessä on ne ison puun aineet, you know.

    VastaaPoista
  14. Onnea! Mahtava juttu, että olet saanut tilaustöitä! Nuo sinun virkkaukset ovat kyllä niin suloisia, että niille varmasti riittää ostajia!

    VastaaPoista
  15. Ihana sammakko taas! En kyllä ihmettele että kysyntää riittää! Onnittelut!

    VastaaPoista
  16. Ei todellakaan ole ihme, jos tuollaisilla sammakoilla on kysyntää. On se niin mainio! Noiden virkattujen eläimiesi teko-ohjeet menisivät varmaan Ravelryssa kaupaksi.

    VastaaPoista
  17. Tässä piinkova pisnessnainen huomauttaa, että otathan tarpeeksi hintaa. Käsityösi ovat kertakaikkiaan niin ihania, että hinta ei ole kenellekään se kynnyskysymys vaan hankkivat varmasti! Onnea : )

    VastaaPoista
  18. Sinulla on taito tehdä - en ihmettele, että persoonallisille ja taidokkaasti tehdyille tuotteillesi on kysyntää. :) Tsemppiä kovasti muuttoon!

    VastaaPoista
  19. Ihania nuo sinun tekemäsi, veikeä sammakko!

    VastaaPoista
  20. No ei ihme, kun käsityösi ovat niin hienoja! Onnea vaan! Ja tosi ihanaa, että saat tehdä sitä mistä tykkäät ja vielä saat rahaakin siitä :)
    Meilläkin on nuorten kanssa taistelua koneesta, kun tässä vain on netti :)

    VastaaPoista
  21. Tästähän sinulle vielä uusi ura urkeni

    Sanna serkku

    VastaaPoista
  22. Todella upeeta,olen iloinen puolestasi! Tsemppiä ja lujaa ahkerointia! Ihania ovat pikku veitikkasi!

    VastaaPoista
  23. Eipäs ole ihme, että tilauksia tulee, kun nuo tekemäsi pehmolelut ovat niin supersuloisia.

    VastaaPoista
  24. Onpa hieno sammakko! Onnea ja menestystä sekä tsemppiä muuttoruljanssiin.

    VastaaPoista