sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Yön kukka

Kuvasin yöllä kukkia ja niistä tulikin aika jännittävän näköisiä. Värit näkyvät paremmin kuin kirkkaassa auringon valossa. Jos talvella innostun kukkia maalaamaan, niin näistä voi ottaa vähän mallia.

Meillä perhe-onni kukoistaa. Kissanpennut mönkivät jo pitkin lattiaa ja koko ajan saa varoa ettei astu päälle. Pihapiirissä kaksi harakka-äitiä ovat molemmat saaneet kolme poikasta ja variksella on peräti viisi lasta. Miten voikaan variksenpoikasista lähteä niin paha ääni. Monta kertaa olen syöksynyt katsomaan, ettei kissa ole niiden kimpussa, mutta ruokaahan ne vaan ovat olleet äidiltään vaatimassa. Hauskahan niitä muuten on seurata, mutta saisivat ainakin aamu-yöstä olla hiljempaa.

Haukka on huomannut hyvän ruoka-apajan meidän pihassa. Millähän sen saisi pysymään poissa. Naapurin mummon pienikokoinen kissa oli ilmeisesti pyrkimässä sisälle, kun haukka liiteli paikalle. Paha rääkäisy ja kissasta jäi vain karvatupsu rappusille. Pelottaa, että se seuraavaksi vie minulta kissan. Pakko ne on kumminkin ulos päästää, kun ovat siihen tottuneet. Varsinkin pentujen emon puolesta olen kovasti huolissani.

Täytyy tähän loppuun laittaa vielä kuva Eetusta ja Maijasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti