Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyjy 2021. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyjy 2021. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. marraskuuta 2021

Joulukissa


Siivoominen on niin raskasta puuhaa että välillä on istuttava lepäämään. Jos siinä samalla "vahingossa" käsiin ilmestyy aivan kissan värisiä lankoja, niin onhan se alettava virkkaamaan. Tulevan joulun kunniaksi kissakin puki punaiset housut. Virkkaaminen on kuitenkin niin paljon mukavampaa kuin siivoominen. Siivota ehtii toistekin.


Samantien löytyi keskeneräiset sukantekeleet, joten nekin oli syytä saada valmiiksi. Tytär tulee taas viikonlopulla joten sitä ennen on kyllä vähän imuroitava ja järjesteltävä paikkoja. Luulee muuten että olen tullut vanhaksi ja laiskaksi. 🥴


Kuukausi jouluun, ei  mitään syytä kiihtyä, vai onko ? Jokohan olisi aika aloittaa niitten omien joululahjojen teko ettei lopussa tule kiire. 🤶

 

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Mistä on pahat akat tehty ? 🤣🤣🤣


Yksi urakka on tullut valmiiksi ja voi miten helpottunut olo. Seuraava urakka on jo hyvällä alulla ja taidampa sittenkin saada jouluksi valmiiksi ainakin ne välttämättömät lahjat.



Vaan mistä on pahat akat tehty?
Juoruista ja valheista, 
ilkeästä kielestä,
kateellisesta mielestä.
Niistä on pahat akat tehty.

Minä ole matkojeni takia saanut Fb.ssä ikäviä kommentteja.
"Millähän rahoilla sinä oikein reissaat"
"Kukahan nuokin matkat on maksanut".
Ja vieläpä oman kylän naisilta. Eivätpä uskalla tulla suoraan kasvokkain kysymään.

 

Itseppä nuo matkani makselen. Minulla ei ole omaa autoa eikä asuntoa ja elän hyvin säästeliäästi. Ei kulu rahaa kaljotteluun eikä tupakointiinkaan enää. Kaiken tarvittavan yritän hankkia kirppareilta. Vaan kun saan tarpeeksi rahaa säästöön niin heti matkoille ja olen raahannut lapsenikin mukanani. Näin olen elänyt viimeiset 50 vuotta ja siinä samalla kasvattanut ja elättänyt yksin kaksi lasta vaatimattomalla tarjoilijan palkallani. Ei luulisi olevan syytä kadehtia.



Sitten löysin netistä tämän kuvan ja helpotti heti oloa. Päätin olla ihan Timona. 🤣
Kaikkien ei tarvitse tykätä minusta, eikä minun tarvitse tykätä kaikista. Niin se vaan on. !



 Onhan minulla näitä rakastavia ja tykkääviäkin, hätäkös tässä.

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Ei enää ikinä 🤪

Ikinä en enää lupaa tehdä kenellekkään huivia jos en ensin näe lankaa ja kuule toiveita.🤪

Entinen työkaveri kysyi tekisinkö hänen miniälleen kaulahuivin jos hän tuo langat. Ajattelin ettei siinä nyt kauaa mene ja lupasinhan minä tehdä. Vaan mitä toi, 300gr erittäin ohutta Novitan merinovillaa ja toive pitsimallista ja niin pitkä kuin lankaa piisaa. Voi ei.!!!!

Tätä on nyt sitten nitkuteltu iät ja ajat, jopa Kreetan sairaalan sängyn reunalla istuen.  Nyt kun pituutta on 2,20 metriä ja leveyttäkin 45 cm, päätin että saa piisata vaikka lankaa on vielä 100 gr. Nyt on pakko päästä tekemään jo muita töitä. 


Jouluun on enää alle 100 yötä  ja pukin säkki ammottaa vielä tyhjyyttään. Aloitin näillä Viiruilla ja muitakin pehmoja on listalla.



Näitä nyt jonkun verran on valmiina. Taustana virkkaamani kaksinkertainen jämälankapeitto. Pätkät reilusti ihan vaan solmittu ja jätetty peiton sisään. Käytössä olen todennut ihanan painavaksi ja lämpimäksi päiväunipeitoksi. 

Öisin näkyy jo olevan pakkasta täälläkin. Kunhan lumi pysyisi vielä pois että pääsen sujuvasti kulkemaan rollaattorilla kauppaan.
 

torstai 16. syyskuuta 2021

Vireää virkkailua ja vielä vireämpää juoruilua 😄


Ei täällä ole joutanut kädet sylissä istuskelemaan vaan koukku on heilunut niin että savu melkein nousee. Parin viikon päästä lähdetään tyttären kanssa reissuun ja valmista pitäisi saada ennen sitä. Viime reissu meni niin mönkään ja kun rahatkin jäi törsäämättä, niin otetaan nyt uusiksi eri maassa. Tytär pääsee tapaamaan isäänsä joka siellä innoissaan jo odotteleekin.

Näitä Viiru-kissoja on mukava virkkailla kun voi käytellä kaikkia langanloppuja mitä kotoa löytyy. Harmaita pikku nöttösiä on kertynyt vuosien varrella ihan kiitettävästi.


Kauppamatkalla huomasin että autiotalon kohdalla ojanpohja on ihan punaisenaan omenista. Kukaan ei näköjään uskalla kerätä kun pelkäävät varmaan että koirat ovat pissineet niihin. Paikka on suositun koiranulkoilutuslenkin varrella. Minä luotan että kukaan ei ilkeyttään päästä koiraansa siihen ja keräsin niin paljon kuin laukkuun mahtuu. Oikein hyviä kaneliomenia, söin heti paikan päällä muutaman. Ei maistunut koiranpissalle, hehehe.

( kuva netistä)

Pienellä kylällä jossa melkein kaikki tuntevat toisensa kuulee välillä omituisia juttuja itsestään. Minä kun olen aika ilkikurinen , pistän vielä pökköä lisää pesään niin että juorut kuolevat ihan omaan mahdottomuuteensa. Nyt kuulin kaupassa että makaan vieläkin Kreikassa sairaalassa ja ehkä en selviä hengissä.  Muutama vuosi sitten jouduin niskan viipalekuvaukseen ja heti levisi kylällä juttu että olen kuolemassa aivosyöpään.  Ei minua nyt niin vähällä saada hengiltä, ihan kiusallanikin jatkan vielä täällä eloa. Huvittaa vain nuo ihme juorut.

Eräs ihminen kyseli ilkeällä äänellä, että millä rahalla minä oikein reissaan niin usein. Sanoin että euroilla,  käyn Jyväskylän torilla öisin myymässä itseäni. Uskokoon jos haluaa, minä yli satakiloinen 69 vuotias mummeli, hahhahhahaa. Eipä ole enää kysellyt.

 

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Kettu-urakka

Tavoitteena oli 30 pientä ja 5 isoa kettua ja nyt on viimeisetkin valmiina. Huh mikä helpotus. Mukava päästä välillä vaikka sukan tekoon. Niin piti kiirettä ettei oikein ole ehtinyt blogiakaan seuraamaan. Jotain erilaista nyt äkkiä puikoille ettei pääse vauhti hiipumaan. 😁