Asunnossani on pieni, kuiva ja kuuma komero, joka ei sauna nimitystä ansaitse. Käytänkin sitä ihan vaan varastona ja paljon mahtuu tavaraa lauteille.
Viime aikaiset tapahtumat ovat kuitenkin saaneet miettimään paloturvallisuutta. Netistä näin hyvän niksin ja noudatinkin nyt sitä. Menin sulakekaapille ja otin kaikki saunaan liittyvät sulakkeet pois. Nyt ei minun saunani ainakaan vahingossa aiheuta tulipaloa.
Vielä väkersin muutaman näitä samoja, mutta nyt täytyy siirtyä jo tekemään muita malleja. Joulumyyjäiset lähenee ja tämmöiset ovat kuitenkin aika aikavia tehdä, ei ne ihan päivässä parissa valmistu vaikka kuinka ahkeroisi. Ihania malleja on jo tulostettuna netistä, mutta ne taitaa jäädä joulun jälkeen tehtäviksi. Pojan perheelle jo ilmoitin että tänä jouluna ei villasukkia tule, ei ehdi tekemään. Eiköhän nuo kevääseen asti pärjää vanhoillakin.😚
Mulla oli alkuun sauna varastona kun tässä asunnossa ei ole kuin kaksi kaappia!! Heti laitoin saunan sulakkeet pois päältä kun muuttotavaroita sinne vein (siis jo monta vuotta sitten). Vähitellen sauna tyhjeni ja jopa saunoinkin. Viime talvena kun sähköä piti säästää yms. niin laitoin taas sulakkeet pois päältä. Ja siitä jäikin sitten tapa, että laitan sulakkeet päälle vain silloin kun oikeasti saunon = harvoin. Mun siis ei tarvi noita sulakkeita ottaa pois vaan ihan vain vipua käännetään. Uusi kiuaskin tuli viime kuussa kun huomasin johdon olevan kulahtanut. Ei siis voinut vaan johtoa korjata/vaihtaa vaan koko kiuas! Tuhlausta sekin. - KristiinaS -
VastaaPoistaTämä on niin vanha vuokratalo että on vielä sulakkeet. Siinähän minulla olikin opettelemista mutta nyt hallitsen sekin homman. Olen semmoinen "minä teen itse"-tyyppi. Välillä talonmies sanoo etten saa itse korjailla asioita vaan ne on hänen hommiaan. Vaan kukapa joka pikku asiasta viitsii talkkarille soitella.😏
PoistaMinulla taas sauna lämpeää päivittäin, joten sulakkeita ei voi irroittaa.
VastaaPoistaIhanaa porukkaa tulee sinne vain lisää ja lisää. Upeita nuo ketut ja kissat
Alussa pari kertaa lämmitin saunan, mutta ei siellä tullut kuin huono olo, joten joutaa varastoksi. Ei varmaan ilma vaihtunut. Kunnon saunassa oliskin mukava käydä.
PoistaTyökaverini ratkaisi aikanaan sauna-asian remontoimalla saunastaan lukunurkkauksen. Kiuas ja lauteet sai lähtöpassit. Hyvä kun otit sulakkeet pois, niin saunasi paloturvallisuus varmistui. Tulipalot on ikäviä, vaikkei ihmisuhreja tulisikaan. Ihanat ketut ja kissa! Ja sitten niiden uusien töiden kimppuun.
VastaaPoistaTämä on kaupungin vuokra-asunto joten muutoksia ei oikein voi tehdä. Lauteet toimii kuitenkin ihan hyvinä komeron hyllyinä.😏
PoistaNuo saunat on kyllä vihon viimeisiä. Turvallisuutta pitäisi parantaa. Mutta vanhoja kiukaita on vielä kauan. Vanhana maalaisena olen oppinut pelkäämään tulta ja kaikkea siihen liittyvää tai oikeammin olemaan varovainen ja kunnioittamaan tulta. meillä oli pahin mahdollinen versio rivarissa joskus aikoinaan eli kiuas napsautettiin päälle eteisestä. Meillä oli tapana kolmen alle kouluikäisen lapsen perheessä käydä aina ensin tsekkaamassa sauna ja ettei siellä ollut mitään tavaraa. Nyt tarkistettiin omaa sauna, sen voi ajastimella kääntää päälle ja alkaa yöllä lämmittää. No, me sammutetaan aina ennen löylyistä lähtöä sauna. Palovaroittimet on kunnossa.
VastaaPoistaOn sulla homma virkkauksessa. Missä myyjäisissä käyt myymässä töitäsi joulun alla, kyselee nimimerkki utelias jyvässeutulainen?
Autottomana en pääse kiertelemään myyjäisiä. Täällä Korpilahdella on joulukuun ensimmäinen lauantai keskustassa joulunavaus ja silloin on Yrittäjänaisten myyjäiset peräti 4 tuntia. Sinne minäkin raahaan rollaattorilla nyssykkäni ja pussukkani hyvin toiveikkaana. Tule käymään jos et kaukana asu. Jonkun verran olen saanut myytyä myös täällä netin kautta, mutta postimaksut nostaa hintaa harmillisen paljon.
PoistaHippoksella on just samaisena lauantaina Joulumarkkinat ja yhdistyksemme on siellä paikan päällä. Hyviä myyntejä!
PoistaSiellä onkin varmaan isot markkinat, meillä vaan ihan pienet. Olispa kiva päästä joskus Hippoksen joulumarkkinoille.
PoistaOn se vaarallista jos kiuas menee päälle tarpeettomasti. Monilla sauna on tupaten täynnä tavaraa. Meilla ei koskaan ole ollut se varastona.
VastaaPoistaMullakin oli yhden asunnon saunassa ajastin kiukaassa, minusta ihan järjetöntä, että voisi lenkille lähtiessä laittaa saunan valmiiksi päälle. Ikäänkuin ei olisi aikaa odottaa tultua puolta tuntia sen lämpiämistä.
On kiva kettukasa ja Viirukin näkyy olevan.
Nuorena minulla oli puulämmitteinen sauna jonne vesikin kannettiin kaivosta. ja lämmitettiin muuripadassa. Se oli oikea sauna ja tuntui juhlalta käydä siellä. Ei tämä sähköllä kuumeneva pieni komero jossa ei ilma vaihdu tunnu yhtään hyvältä. Joutaa varastoksi.
PoistaSamanlainen saunankäyttö minulla. Hyvä varastona. Proput irti varmuuden vuoksi.
VastaaPoistaSauna on hyvä paikka säilyttää sitä suurta määrää lankoja ja muita käsityötarvikkeita.😏
PoistaHyvä niksi paloturvallisuuteen.
VastaaPoistaNaapuri neuvoi että on kätevä konsti myös pakastimen sulatukseen. Sulake vaan irti niin ei tarvitse ihmetellä muiden nappuloiden kanssa.
PoistaOn mulla semmoinen sisupussisisko että oksat pois!! Minä itte teen/osaan vaikka mitä! Se on hyvä elämänasenne. Minulla ei ole tuota sisua, alan vaan itkeä vaikeuksien edessä ja etsiä auttajaa, yleensä miestä.
VastaaPoistaLuin Sointu Orvokin haastattelun. Hänellä (vaikka hän on aika ärsyttävä) on hyvä elämänohje vaikeuksien/pelkojen tullessa eteen: "Sinne vaan saatana".
Rattoisaa syksyä!
(Yritän tulla käymään lähiaikoina)
-siskos-
Sinulla onkin kelpo mies johon turvautua joka asiassa. Minulla kun ne ovat olleet niin lyhyt aikaisia että on ollut pakko selvitä omin neuvoin. Talkkari kyllä nykyään välillä toruu etten saa itse korjailla asioita, hehhehee. Vaan kun en aina jaksa odotella hänen tuloaan joka kestää ja kestää. Tule sinä pian käymään, lankakassi odottaa jo H-Maijaa.
PoistaEksällä oli sauna entisessä asunnossaan varastona, paitsi, että muutamana vuotena se pestiin jouluksi. Käytettiin pari kuukautta ja sitten siitä tuli taas varasto. Eipähän asu enää siellä, kumpikaan.
VastaaPoista