sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Turkissa herkuttelua


Turkkilainen ruoka on niin hyvää että siitä kannattaa tehdä ihan oma postaus. Ruoissa käytetään paljon vihanneksia ja annokset asetellaan kauniisti tarjolle. Kyllä me tytöt sitten herkuteltiinkin, kertaakaan ei käyty niin sanotuissa turistiravintoloissa. . Katsottiin missä paikalliset syö ja sinne. Hyvää ja halpaa.

Ensin köfte. Voiko lihapulla-annos olla kauniimmin esille laitettu. Juomineen noin 4,50€/henkilö.


 Tämän nimeä en muista. Ohut leipä jonka sisällä juustoa ja lihaa, päällä kastike. Lisukkeet eri kipoissa. Erittäin herkullista. 



Meidän suursuosikkimme, Adana kebab. Tämmöistä syötiin useampaan kertaan, on niin hyvää Tukissa.


Iskenderkebab ihan katukahvilassa nautittuna. Erittäin edullista ja maittavaa. Tätä pitää saada ainakin kerran joka lomalla.


Välillä pieneen nälkään meseitä. Itse käytiin sormella näyttämässä mitä halutaan suuresta valikoimasta. Leipä on juuri paistettu meitä varten ja ihanaa.


Tyttärellä oli syntymäpäivät joten hänelle pienen pieni täytekakku leipomossa. Turistikahvila, joten hinta suhteellisen kallis. Hyvä kakku kuitenkin, piisasi kahdelle mainiosti.



Sitten taas Adanakebabbia toisessa ravintolassa, on se vaan niin hyvää kun vielä pyytää sen tulisemman version.



Tytär otti jälkkäriksi baklavaa ja jäätelöä, minulle turkkilainen kahvi. Näin kauniissa kupissa tarjoiltuna, lautasella turkkilainen karamelli. Pakko oli ostaa kotiakin tämän tyyppisiä kahvikuppeja vaikka yhtä kauniita en löytänytkään. Keittimiä minulla jo onkin muutama ja tieto miten kahvi valmistetaan.


Leipomossa tuli poikettua useamminkin, sillä kukapa voisi vastustaa ihania leivoksia, en minä ainakaan.


Kun päivisin on noin 40 astetta ja yölläkin lähemmäs 30, niin jäähilejuoma maistuu taivaalliselta. Viina ja olut ei meille maistu, mutta tätä meni useampikin litra eri makuisina.


Tyttären isä osti hänelle turkkilaisia makeisia. Kalliita, mutta herkullisia. Rasiaan saa itse valita mitä makuja haluaa ja kaupassa tietenkin ensin maistellaan eri vaihtoehtoja.



Toisenkin kerran tätä leipärullaa. Eri ravintolassa ja nyt kanatäytteellä. Edellistä paikkaa kauniimmin laiteltu. Tähän ravintolaan ehdottomasti uudestaan, hyvä ruoka ja erittäin ystävällinen palvelu.


Ayran, jugurttijuoma, virkistävää ja ruokaisaa. Kuparimukista tarjoiltuna  piimäkin on ylellistä.


Tytär onnistuu aina ottamaan minusta niin "kauniita" kuvia. Vai onko vika sittenkin mallissa 🤣 Frouva siinä niin komiana vetää mansikkapirtelöä naamaansa. 

Kun rannalla maatessaan voi sormia napsauttamalla tilata pojilta ruokaa ja juomaa viereensä, niin tuntuuhan se tosi yllelliseltä. Olispa kotonakin semmoinen palvelu. 🤣







 

12 kommenttia:

  1. Onpa kyllä herkullisen tuntuiset ruuat... ja kakut ja pirtelöt...oioi pääsispä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruoka kuuluu ehdottomasti onnistuneeseen lomaan. Koko talvi meilläkin pihisteltiin kaikesta että saatiin matkarahat raavittua kasaan. Onneksi Turkki on halpa lomakohde.

      Poista
  2. Minusta tuo rantakuva sinusta on aivan ihana. Siis vitsit mitä herkkuruokia, ei olisi pitänyt tätä lukea nälkäisenä. Onneksi tein jo kebabit odottamaan miehen kotiutumista :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa röllömaha on ainakin edustavasti esillä 😆 Aito turkkilainen ruoka on todella hyvää, Lidlin pakastetuista ei voi puhua samana päivänäkään. Johan se sanotaan mainoksessakin: "Hyvä ruoka, parempi mieli", totta se on.😆

      Poista
  3. Kiitos siitä, että tuli nälkä! ;)
    Ei vaan, suurin osa ruoista on tuttuja. Kuinka paljon Turkissa käytetään muita juustoja, kuin vuohenjuustoa/fetaa?
    Mieluisaa syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä niin kiinnittänyt huomiota juustoihin, mutta kaupoissa ainakin oli runsas valikoima muita juustoja ja hotellin aamiaisella oli tarjolla kahdenlaista fetaa ja kolmenlaista muuta juustoa. Suomestakin saa aika monen merkkistä turkkilaista juustoa.

      Poista
  4. Wau, mitä herkkuja taas saitte syödä! 😋 Ihan nieleskellen piti lukea jertomuksesi, vaikka vasta on syöty näitä kotimaisia pöperöitä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä voi valittaa että olisi paino päässyt tipahtamaan. Kumpa talvi menisi nopeasti että pääsisi taas nauttimaan toisten tekemästä herkullisesta ruoasta.

      Poista
  5. Kyllä tuollaisia herkkuja kelpaa syödä ja lomallehan ei lähdetä laihduttamaan vaan nauttimaan. Nyt voit jatkaa kotona, kun on kauniita kuppeja ja hyvät ohjeet kahvin valmistukseen. Ensi kuun jälkeen on joulu jo melkein ovella ja sitten mennään taas kevättä kohti ja uusi matka on edessäsi jo aikas pian.

    VastaaPoista
  6. Onhan siellä tullut herkuteltua useampanakin kesänä ja tulos näkyy viimeisessä kuvassa, kunnon röllömaha.😂

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Herkut maistui ja se näkyy taas puntarin lukemissa.😄

      Poista