lauantai 1. tammikuuta 2022

Hyvää Uutta Vuotta


Kirjoitin Joulupukille että älä tuo lankoja, niitä on jo liikaakin. Pukki kuuli toiveeni ja toi sen sijaan ulkolaisia käsityölehtiä.  Näitä on mukava selailla ja saada uusia ideoita.  Viisas Pukki.


Nostin vanhan ränstyneen tekokuuseni terassille ja siitähän tuli oikein nätti kun lumi satoi päälle. Onneki en ollut heittänyt roskiin.


Tulikohan jouluna käytyä liian ahkeraan jääkaapilla kun lopulta ripa jäi käteen. Kätevä emäntä korjasi sen teipillä, ei jää loput ruoat pilaantumaan. 😆 Eiköhän talkkari löydä siihen uuden rivan jostain.


Minulla on todella onni kun on tytär joka viettää juhlapyhät kanssani.💕 Olispa muuten tosi yksinäistä. Uuden Vuoden aattona kävimme yhdessä kaupassa ja istuimme matkalla bussipysäkille "ryyppäämään", kahvia ja kaakaota.

Väittävät että meissä on samaa näköä. 😏 Kuin kaksi marjaa vaikka ikäero onkin 40 vuotta.

Lankapirti Matleena oli laittanut minulle niin kauniin kommentin, että haluan jakaa saman toivotuksen teillekin: 

 Säilyttäköön Uusi Vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen, mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen, mitä taakkana kannat.

Hyvää Uutta Vuotta 🎇

23 kommenttia:

  1. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta sinulle, Sude!
    Minäkin sain tuon saman Let's knit- lehden joulupukilta ja tykkäsin todella paljon. Ihanien pikkuisten pehmolelujen ohjeita siellä yllinkyllin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle ja minulle sopiva lehti. Mukava kun näitä ulkolaisiakin lehtiä on nykyään helposti saatavilla.

      Poista
  2. On kyllä teissä kahdessa paljon samaa näköä.
    Kaikkea hyvää sinulle uuteen vuoteen 2022 ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitin tyttö. 😘 On hänessä vähän turkkilaisen isänsäkin näköä. Etelässä luullaan aina paikalliseksi asukkaaksi.

      Poista
  3. Oikein onnellista alkanutta vuotta sinne upean kuusen juurelle!
    Kyllä te siskoksia olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nyt sentään siskoksia. Vaikka lapsillani onkin 21 vuotta ikäero, niin 40 on jo vähän liikaa.😁

      Poista
  4. Kaunis kuorrutettu kuusi! Sinulla kävikin viisas pukki, toi hyvät lahjat. Minäkin sain toiveiden mukaiset lahjat, eli ei mitään. Tavaraa on kaapit täynnä ennestäänkin. Hyvä tuo toivotus, siihen ei ole mitään lisättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä varmistan aina lahjan saannin ostamalla itse itselleni jotain.😁 Tänä vuonna ostin villahousut jotka tulikin tarpeeseen.😁

      Poista
  5. Niin mullekin tuli juuri sopivasti lahjoja, suklaata ja päiväkirja, eikä enempää tarvitse.
    Hienoja käsitöitä ja uusia ideoita, Oikein hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain pojaltani suuren korillisen ruokaa jonka hän oli itse kerännyt kaupasta. Toivelahja joka ei mennyt hukkaan.

      Poista
  6. Onnea, iloa ja kaikkea hyvää uuteen alkaneeseen vuoteen 2022 ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Toivottavasti pysytään terveinä niin kaikki on hyvin.

      Poista
  7. Luulin, että olit teipannut jääkaapin kiinni, ettei siellä tule vähään aikaan käytyä ;D
    Ja kiva että sait ryyppyseuraa pysäkille, niin riittää taas kyläläisillä ihmettelemistä ;D ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten he luulevat näkevänsä kaiken kahtena. Niinkin voi käydä rajun juhlinnan jälkeen 😁

      Poista
    2. Kieltämättä minäkin luulin, että jääkaappi on teipattu kurillaan kiinni. Meillä Vanha herra piilottaa autotalliin perunalastut, etten minä vedä niitä naamaani heti. Pahus!

      Poista
    3. Meitähän ei yhdet teippaukset estä jääkaapille pääsemästä. Eikä mikään muukaan ja se kyllä näkyy ulkomuodossamme 😁

      Poista
  8. Olette te kyllä kuin kaksi marjaa! Ihanaa, että tytär viettää kanssasi juhlapyhät! ♥
    Hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun onneni että tytöllä on poika-ystävä Skotlannissa asti. Siten minä saan aina seuraa . Nyt vaan odotellaan kesää ja toivotaan että koronatilanne paranee niin Aaron pääsee käymään Suomessa ja tutustumaan anoppiin.

      Poista
  9. ..kaksi kaunista Marjaa 🍓🍓
    Oikein miellyttävä "ryyppy-reissu ja kaveri 🧡🤣 🧡
    ja kiitos tuosta kuusi vinkistä,lemppaan varisevan kuusemme ,ulos (ens-jouluna ,kylläkin),Kauniisti lumikoristellut 🌲.
    Kyllä jääkaapin pitää olla hiljainen avatessa .eikä niinkuin ,meillä (narisee ,ihan uutuudesta asti),
    Tuostahan kahvasta voi huoltomiehelle vääntää hyvän vitsin 🤣😊.
    Joululahjasi tosi hyödyllinen/tarpeellinen,Milloinka saamme nähdä uusimman ensimmäisen otuksen (joku hiivatin vierasperäinen nimi niillä AALLA alkava) 🤩
    Maksoin oman joululahjani ,just tänään IHANA-lehti.
    Oikein HYvää alkanutta Utta Vuotta,Sinulle Sude ja Tytöllesi 🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on niin säästeliäs (= pihi) kuin minä niin ei raaski edes kulahtanutta muovikuusta roskiin laittaa. Olen kyllä nyt vähän ajatellut että jospa kerrankin raaskisin heitellä noita huonompi kuntoisia koristeita roskiin. Ne kun ei kaikki enää yksinkertaisesti mahdu tänne pieneen asuntoon.🤣 Täytyy ensin kysellä tytöltä mitä hän tahtoo niistä säästellä. On vähän samanlainen hamsteri kuin äitinsäkin.🤣

      Poista
  10. Tiedoksi apinalankaa näin Facen Lankahamstereissa. https://www.facebook.com/photo/?fbid=10159682707376670&set=oa.603515847596992

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, mutta voi harmi kun ehtivät mennä. Olisi ollut hyvän väristä ja tosi edullista. Minkähän takia minä en ole huomannut näitä vaikka kuulun näihin. lankahamstereihin facessa.

      Poista