sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kaapo


Eräs äiti kirjoitti, että hänen tyttärensä lempihahmo on Kaapo, mutta Suomesta ei löydy Kaapo-leluja. Apuun rientää silloin Apina-täti ;D  Kuulun jo siihen sukupolveen, joka ei Kaapoa tunnista, mutta löytyihän noita kuvia netistä onneksi. 
Nämä Kaapot ovat taas puuvillalangasta noin 33cm korkeita. Molemmilla on lippalakki jonka voi riisua pois päästä.  Olipa mukava suunnitella välillä jotain uutta. Tällä hetkellä on vaan taas tehtävä apinoita lisää, joten Kaapot jää näihin kahteen kappaleeseen. 
Toivottavasti pikku-neiti hyväksyy tämmöisen Kaapoksi. Lapset ovat joskus tosi tarkkoja näissä asioissa. =)


Posti toi viikolla paksun kirjeen ja sieltä paljastui näin ihana yllätys. Olen tätä sukkakuvastoa himoinnutkin, mutta harvoin kun käyn kaupungissa, niin aina sen hankkiminen on unohtunut. Aivan ihania kirjoneulesukkien ohjeita. Joulun jälkeen, kun on aikaa, alan minäkin opettelemaan kirjoneuletta oikein kunnolla ja sitten on kirjasella kovasti käyttöä. Tällä hetkellä täytyy vaan yrittää tehdä jouluksi valmiiksi kaikki suunnitelmat.
Mukana oli myös tämä rintamerkki, joka on jo kiinnitettynä takin rinnukseen.
Nolona täytyy vaan tunnustaa, etten muista kuka tämän arpoi, eikä kirjeessäkää ollut lähettäjän nimeä. Kiitos kuitenkin oikein, oikein paljon sinne Tampereen suuntaan.  Olen tosi mielissäni tästä paketista ♥

Kylän joulumyyjäisiin olen nyt yrittänyt kovasti tehdä virkkauksia, sillä minulla on suuri säästötavoita, tekohampaat, hihihi. Kaippa sitä tällä iällä jo saa haaveilla tekareista ;D Olen NIIN kyllästynyt näihin särkeviin ja poikki meneviin hampaisiini, että nyt on mummon saatava tekarit.
Nuorena, kun asuin pohjoisessa Sieppijärvellä, siskoni paras ystävä sai rippilahjaksi tekohampaat. Huhuh, minä sentään olen pärjännyt omillani tänne mummoikään asti. Voi niitä aikoja, voi niitä tapoja ;D

37 kommenttia:

  1. hauskan näköset nuo Kaapot vaikka en miekää tiiä kuka se on.
    Vai tekarit sie tahot, no hyvä sitte ei ennää säre eikä pakota. Mie soitan huomenna päivystyksee jos vaikka pääsis, etuhampaasta lohkes pala eihää sitä onneks säre, mutta on aika ikävän näkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta meni koko etuhammas poikki, vaan eihän ne ota täällä edes päivystykseen, kun ei sitä säre. On se vaan niin ruman näkönen.

      Poista
  2. neuloo mopsien kanssa19. lokakuuta 2014 klo 14.51

    Kaapo on täysin tuntematon hahmo, koskaan kuullutkaan, mutta hyvä, kun valistit sen verran, etten luullut pelkäksi kivaksi nukeksi. Ja onnea sukkalehtivoitosta! Sulla käy satumainen säkä arvonnoissa! Parikka rinnuksissa on minullakin ja oikeastaan useampi, nyt kun saa takkia vaihdella sään mukaan, tänään lämmintä, huomenna kylmää.
    Hampaat on kyllä niin tärkeät, ettei sitä käsitä sellainen, jolla ne on kunnossa. Juuri olin suuhygienistillä ja omani ovat kunnossa, ei kauniit, mutta toimivat. Juteltiin noin yleensä ja nykyään melko moni joutuu päästämään hampaansa huonoiksi, kun ei ole mahdollisuutta niitä hoidattaa ja joillain taas hammasluu on niin pehmeää, etti auta, vaikka kuinka itse huolehtisi.
    Toivotan onnea ja menestystä tekohammasprojektillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tupakka on tehnyt tehtävänsä, joten itseäni vaan saan syyttää huonoista hampaista.Tupakka syö hampaiden juuret ja ienrajan ja minäkin jo polttanut melkein 40 vuotta. Se on semmoinen pahe josta en vaan pääse irti. Laulu, viina ja vieraat miehet, niistä pääsin eroon jo vuosikymmeniä sitten ;D

      Poista
  3. Minäkään en Kaapoa tunne, mutta varmasti saaja tykkää noin ihanista Kaapoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkarissa näkyy menevän Kaapon seikkailut. Taitaa olla vähän nuoremman porukan ohjelma ;D

      Poista
  4. Olet kyllä todella taitava. Ihana Kaapo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukava on kokeilla tehdä uusia malleja vaikkei siinä aina niin onnistukkaan ;)

      Poista
  5. Kaapo on minullekin uusi tuttavuus, mutta tosi symppis kaveri näyttää olevan. Ja mikä ihana sukkakirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppia ikä kaikki ja nyt opin tuntemaan Kaapon =)

      Poista
  6. En olisi tuntenut Kaapoa, jos olisi tullut vastaan, mutta kivan näköinen kaveri! Katselin tuota sukkakirjaa ja totesin, että en taida osata. Hienoa, jos sinä osaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kuule osaa kirjoneuletta, mutta meinaan joulun jälkeen opetella. Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uutta =)Voihan se olla että hermot menee ennenkuin ensimmäinenkään kirjoneulesukka on valmis =D

      Poista
  7. Olen kuullut Kaapsta paljonkin, mutta en ole aiemmin tavannut. Tyylikäs kaveri nääyttää olevan. Nyt voin asiantuntemuksella jutella Kaaposta, kun tiedän miltä hän näyttää. Toivotan vilkasta sutinaa sinne myyjäispöydän ääreen. Aika hirveää olisi nykytytölle, jos paketista tulisi iPhonen sijaan tekarit. Taitais tyttö pyörtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma pojantyttäreni pääsi juuri ripille ja kun hänelle kerroin, niin hän ei uskonut =D Ei se kuulemma ollut mitenkään tavatonta saada tekarit rippilahjaksi silloin 50 vuotta sitten . Onhan ne lahjatoiveet tainneet vähän muuttua ajan kanssa ;D

      Poista
  8. Kaapo on kyllä tuttu hahmo. Kunhan teet lisää noita, ilmoittele!! Mullakin myyjäiset tulossa siispä valmistaudutaan niihin. Mukavaa tulevaa viikkoa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei edes ole kunnon myyjäisiä, mutta varasin kirpparilta pöydän pariksi viikoksi. Jospa samalla pääsisi vähän eroon vanhasta joulukrääsästä.

      Poista
  9. Minulla myös kaikka Kaapot sun muut uudet hahmot ihan tuntemattomia. onhan tässä mennyt yli kaksikymmentä vuotta aikalailla ilman lapsia. No, saas katsoa miten Mamman käy sitten kun se pikkupoika syntyy, vajaan kuukauden päästä. Jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon tulevalle mummolle. Kyllä sitten tulee Kaapot sun muut tutuiksi ;)

      Poista
  10. Kyllä tuon Kaapoksi tunnistaa! Heti nähtyäni tuli mieleen ohjelman tunnuslaulu "Oon nelivuotias, oppimaan innokas. Sain nimen hauskimman Kaapo......

    Tuo sukkakirja on kyllä mielenkiintoisen näköinen.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minäkin tunnisti tuon laulun, joskus kuulunut telkkarista. ;) Ei kyllä ole tullut seurattua itse ohjelmaa, mutta voishan sen joskus katsoa, että osais tehdä paremman Kaapon.
      Sukkakirjassa onkin meikäläiselle paljon opeteltavaa, kirjoneule ei vielä suju laisinkaan.

      Poista
  11. En tunne Kaapoa, mutta näyttää ihan reippaalta partiolaiselta! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo onkin hyvin reipas neli-vuotias. Oikein hyvä esikuva pienille lapsille =D

      Poista
  12. Ihanan ihanat Kaapot!! Minä elokuussa sain ylhäälle tekarit ja voi kuinka nämä on hyvät. Aikaa sitten olisi nämä pitänyt saada,eikä takuta mätähampaiden kanssa. 3-vuotias lapsenlapseni sanoi mulle,että mitä olet puhunut niin rumia,kun hänelle on sanottu,että jos rumia puhuu niin tulee mäthammas:) Oletko sinäkin puhunu?. Tään kolme vuotiaan rumat sanat ovat nää: Jeska mandeera ja sitten jos on oikein tosi vihainen,niin voi pakkama marja.(paskan marjat):D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa tainnut tulla rumia puhuttua kun nyt hampaat mätänee suuhun. Empä kuitenkaan ole huussin alle kurkkinut, sillä koskaan ei ole tullut näärän-näppyä silmään ;D

      Poista
  13. Hienot Kaapot. :) Mahtava rippilahja.:D Minä oon kyllä tyytyväinen toistaiseksi omaan hammaskalustooni vaan mullakin aika monta hampaista paikattu vuosine mittaan ..olis varmaan tullut tekarit halvemmaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä paikattiin 7 hammasta, joista jo kolme on napsahtanut poikki. Päätin että nyt piisas noitten kanssa tappelu. Ajan sain kyllä vasta tammikuun loppuun, joten vielä tässä on kärsimistä.

      Poista
  14. Hei!
    Ihania nuo siun Kaapot! Jos teet millo lisää, ni ilmottele. Tilaisin heti yhden. Miul on sellanen 3v ja 4kk.tta vanha tyttärenpoika joka on tosi Kaapo-fani.
    t.eläinhattu Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo istuva Kaapo on lähdössä joulumyyjäisiin, ei siis vielä myyty. Sillekin kuuluu hattu mukaan. Jos kiinnostaa, niin laitappas viestiä sudemi@luukku.com, niin neuvotellaan =D Voin minä tehdä uudenkin jos tuo ei kiinnosta ;)

      Poista
  15. Uusi tuttavuus on Kaapo minullekin, mutta tosi reipas kaveri näyttää olevan! Kuvan nähdessäni arvelin ensin, että olet keksinyt tehdä Pepille "sulhasen"! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peppi ja Kaapo ne yhteen soppii,
      huomenna pannaan pussauskoppiin ;D

      Poista
  16. Lapseni katsoivat aikoinaan Kaapoa. Kaapo taitaa olla kestosuosikki, kun lapseni ovat jo aikuisia. Kaapo taitaa olla edelleen kolme vuotias. Kaapo on reipas ja mukava kaveri.
    Telkkarista tuli kerran dokkarielokuva, jossa rippikolulaisilta kiskottiin hampaat pois ja rippilahjaksi he saivat tekarit. Tarinan juoni oli, että ohjaajan ukki onnistui pakoilemaan hampaanottajaa ja sai pitää omat hampaansa kuolemaansa asti. Tosin pappi ei meinannut antaa sankarille rippikoulun päättötodistusta. Ilmeisesti pohjoisen ihmisiin iskostettiin näin herran pelkoa.
    Sukkakuvasto vaikuttaa hienolta. Taidan pistää sen hankintalistalle. Kirjoneuleet ovat mukavia neuloa.

    VastaaPoista
  17. Kyllä Kaapokin vanhenee. On kuulemma jo neli-vuotias ;)
    Taisipa aikanaan pohjoisessa olla hammaslääkärit niin hankalan matkan päässä, että monellakin oli rippikouluiässä jo hampaat pois otto kunnossa. Samoin oli silmlääkärit kaukana. Minulle kun hommattiin ensimmäiset silmälasit ekaluokalla, niin piti mennä Ouluun asti ja yöpyä siellä pitkän matkan takia. Siihen aikaan harvalla oli omaa autoakaan, jolla olisi päräytetty kauemmaksikin. Linja-autolla kuljettiin vaikka niitä harvakseltaan menikin ;)

    VastaaPoista
  18. Jos ei Kaapot kelpaa, vaihdetaan nimi. Aivan tuntemattomia minullekin, mutta heti ihastuin : ) Irrotettava lippalakki on vamaan lapsesta se paras juttu.
    Mitä kauniita sukkia saammekaa nähdä, kun pääset ohjeiden kimppuun. Tosin kauniita on nähty tähänkin saakka.
    Oletkos maalaamistauolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä maalaillut, mutta nyt ei ehdi kuin kerran viikossa koululle, täytyy tehdä käsitöitä kun rauta on kuumaa näin joulun alla =) Olen maalaamassa kuvaa pienestä köyhästä kurdi-pojasta ja ainakin itse tykkään siitä. Tulee niin muistoja mieleen, semmoisia mukavia sieltä nuoremmalta iältä kun oltiin sulhon kanssa Keski-Turkissa hänen synnyinpaikkojaan katsomassa. Eipä sekään onni kauaa kestänyt, mutta jäipä ihana tytär muistoksi ;D

      Poista
  19. Voi Kaapo kun on näköinen ja tuo piirroshahmo on NIIN herttainen. Oikein hyvä pienten lasten ohjelma.
    Mutta hammastilanne on kohdallasi kyllä surkea. Tekarit ne on onneksi keksitty ja vaikka maksavat niin on ne paikassaan purevan pettämättömät :)

    VastaaPoista
  20. Nämä minun harvahampaat ei paljon naurata eikä näillä kehtaa nauraa ;) Oikein odotan jos keväämmällä pääsisin kunnon pihvin kimppuun uusin hampain. =D

    VastaaPoista
  21. Nyt vasta hoksasin tulla uudelleen blogiisi vierailulle ja täällähän Kaapo poseeraa :) Kiitokset vain kovasti, tyttö kyllä tykkää Kaapostaan. Syöttää sitä lusikalla ja kanniskelee joka paikkaan T. Se äiti, joka Kaapoa alunperin sinulta kyseli :)

    VastaaPoista