maanantai 18. elokuuta 2014

Me ollaan sitkeitä sissejä ☺


Löysin niin omaa silmääni miellyttävän neliömallin täältä, että olihan sitä heti kokeiltava. Ihan vaan itselleni kun teen, niin ei ole lankojen laadusta väliä. Langoista pihinä en tähän kalliita lankoja haaskaa, vaan käytän pelkästään akryylilankojen jämiä ja vanhoja purkulankoja. Valkoisen puran kahdesta kirpparilta ostetusta villapaidasta, jotka olen löytänyt superhalvalla.
Jouluksi pitäisi saada valmiiksi, sillä merkkasin tämän Kyjy-työksi. =)


Joulua ajatellen on nämäkin tehty, sillä eihän tässä ole enää kuin 4 kuukautta jouluun. Jos meinaa joulumyyntiin jotain saada aikaiseksi, niin kohta tuleekin kiire =)


Apinoita tietenkin pitää virkkailla myös. Onkohan tässä apinat vai kuvaaja tärähtänyt, kun on vähän sumee kuva. =)


Tämä on se varsinainen sitkee sissi.

Eetu on laihtunut lyhyellä aikaa niin kovasti, että päätin kokeilla matokuuria. Sepä meinasikin käydä kohtalokkaaksi. Parin päivän päästä yöllä Eetulle nousi kova kuume ja lähin päivystävä lääkäri sadan kilometrin päässä. Mitenkäs sinne autoton lähtee.

Eetulla oli kuono tulikuumana ja koko koira sai välillä kauheita tärinäkohtauksia. Jotainhan siinä oli keksittävä ja otettava maalaisjärki käyttöön. Koira oli saatava viilenemään, joten menin sen kanssa kylmään yöhön ja annoin kahlailla kylmässä vedessä. Pikkuhiljaa se alkoi reipastumaan ja  kuono alkoi kylmenemään. Puolisen tuntia siellä ulkoiltiin.  Kotona keitin juotavaksi vettä, johon lisäsin vähän suolaa ja sokeria. Jäähdytettynä se kelpasi oikein hyvin Eetulle.
Aamulla koira oli kuin ei olisi koskaan kipeenä ollutkaan. Pirteänä heilutteli vain häntäänsä ja oli valmis lähtemään aamupissalenkille. Oli minulla helpottunut olo. "Kyllä hätä keinot keksii".

Armas-kissa on nyt ollut kuukauden poissa, eikä kukaan ole nähnyt vilaustakaan. Lähistöllä liikkuu paljon supeja, joten alan uskoa, että Armas on joutunut supin suuhun. Sisäkissana ei ole osannut karkuun mennä ehkä. Vaikka voihan se vielä ilmaantua, toivosta en ole vielä luopunut.

Arvontaan on osallistunut ihan mahdoton määrä, hurjaa. Sunnuntaina arvotaan.

26 kommenttia:

  1. Ihania virkkauksia!

    Olipas Eetulla melkoinen yö, onneksi hän toipui nopeasti hyvän hoidon ansiosta.

    Toivottavasti Armaskin vielä syksyn mittaan kotiutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on semmoinen tunne, että kyllä se Armas vielä kotia hipsii =)

      Poista
  2. Huh, huh, hyvä että Eetu toipui! Toivottavasti Armas vielä palaa. Meillä on Nekku ollut pois toista viikkoa, eikä se koskaan ole ollut näin kauaa kateissa. On huudeltu ja haettu, mutta ei näy ei kuulu. Huoli on suunnaton. Ei noista elukoista ole kuin huolta - ei kyllä niistä on suurta iloa, ja siksihän se huolikin kalvaa. Toivotaan, että routa ajaa nämä porsaat kotiin....

    Tuosta peitostasi tulee aivan upea! Taidan napata tuonkin idean talteen. Juuri sain yhden tilkkupeiton kasaan ja laitoin vaihteeksi puikoille kirjoneulelapaset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausu on meillä pois aina koko kesän, mutta siihen on jo tottunut. Armas vaan on niin eriluontoinen. Viime kesänäkin se jouduttiin pyydystämään supiluokulla karkaamisen päätteeksi. Vaan eiköhän sille vielä koti-ikävä tule jos on hengissä. Onneksi Eetu voi taas ihan hyvin.

      Poista
  3. On kyllä mahtavat kuviot tuossa virkkuussa.. mulle eilen tuli mieleen joulu - uskomatonta.. mutta totta, aika vierii taas nopeesti ja hyvä se on varautua. On kyllä reipas tuo Eetu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko ruveta jo joulua miettimään, jos meinaa itse tehdä lahjat. Viime jouluna jouduin antamaan monta lupauslahjaa, kun en ehtinytkään kaikkia saamaan valmiiksi =) Pelkkiä lankoja ja puikkoja ei voi ihan käsityötaidottomalle lahajksi antaa =D

      Poista
  4. Ihanat ketut <3 Ja kaikki muukin mitä olet tehnyt!! Onko niitä myynnissä jossain puodissa vai myytkö itse tapahtumissa? Tuntemieni kissojen en voisi kuvitella joutuvan supin uhriksi, ehkä sisäkissakin osaa kuitenkin toimia oikein kun vaara uhkaa.. Toivotaan ainakin. Eetulle oikein hyvää vointia! Sinulle samoin ja iloa päiviisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen noita virkkauksia myynyt ihan sen perusteella, mitä ihmiset ovat kyselleet täällä blogissa ja facebookissa. Ylimääräiset lähtee sitten oman kylän joulumyyjäisiin. Saksalainen http://www.jaettefint.de/produkte.html pyysi muutama vuosi sitten apinoita myytäväksi ja sinne onkin mennyt tosi paljon. Ai kun minä olenkin ylpeä siitä =) Oli tervetullut lisä työttömän päivärahaan.
      Niin nuo sanoi metsämiehetkin , ettei supi vie kissoja, onneksi. Eetukin voi ikäänsä nähden taas hyvin.

      Poista
  5. Ihanan näköistä peittoa olet tekemässä.
    Kyllä Eetu on siykeä koira, pitääpä laittaa oikein muistiin tuo siun hoito-ohje, jos joskus vaikka tarvii.
    Kiitti siitä hyvästä vinkistä, meinaan kyllä kokeilla sitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikanaan tyttären olessa vauva hän sairastui Turkissa kovaan kuumeeseen. Lääkäri laittoi hänet ensimmäiseksi viilenemään kylmään veteen. Ajattelin , että jos se tepsii vauvaan, niin ei se voi olla vaarallista koirallekaan ja hyvin tepsi.
      Tuommoista peittoa on niin mukava tehdä välityönä. Ei tarvi ajatella , senkun antaa mennä vaan ja lankojen väreillä voi leikkiä. =)

      Poista
  6. Onpa nätti neliö, siellä on pari sydänkierrostakin! Mukavan isojakin näyttävät olevan, pääsee aina yhdistelyvaiheessa helpommalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tarvitse kerralla tehdä valmiiksi, jatkaa silloin kun huvittaa =) Nyt vasta huomasin, että tosiaan nuo jotkut näyttää sydämiltä. Täytyypä tehdä noita punaisia lisää.

      Poista
  7. Onneksi otit maalaisjärjen käyttöön. Ehkä Eetu olisi hyvä käyttää lääkärissä jos laihtuu kovasti. Minun on vaikea uskoa, että supi yrittäisikään kissasta saalista, se on vähän liian iso ja teräväkyntinen/hampainen supille. Toisekseen supi on hidas eikä saisi kissaa kiinni. Meillä liikkuu paljon supeja, mutta karttelevat kissaa. Toivottavasti Armas ilmaantuu taas retkiltään. Onko teilläpäin kissoja keräävää eläinsuojelukeskusta, sieltä voisi kysellä onko raportoitu kulkijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole Armas missään keskuksessa, eikä sitä vieras kyllä kiinni saisikaan. Supiloukulla korkeintaan, mutta senkin olen kysellyt noilta loukunomistajilta. Pienessä kylässä onneksi tuntee kaikki.
      Kunnallinen eläinlääkäri täällä tietää enemmän noista lehmistä ja hevosista. Yksityiset kaupungissa ovat taas niin mahdottoman kalliita, että eipä meikäläisen eläke siihen oikein piisaa. Vanhalla koiralla alkaa olla jo noita vaivoja. Jos pahaksi menee, niin sitten päästetään koirien taivaaseen. Siellä ne jo odotteleekin kuusi sen sisarusta, Eetu on ainut joka on enää elossa siitä pentueesta.

      Poista
  8. Kauniilta näyttää peitto jo nyt, hieno siitä tulee.
    On se hyvä kun noita vanhoja konsteja tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihme jos ei tällä iällä olisi jo kikka jos toinenkin jäänyt mieleen =D Mummot on viisaita =)
      Peittoja olis niin mukava tehdä jämälangoista kun vaan tietäis mihin ne kaikki työntäis =)

      Poista
  9. Ihana pietto on tulollaan ja oi oi noita apinoita ja kettuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin aikaa tälle lempiharrastukselle, kun yksin täällä kissojeni kanssa eläkepäiviä vietän. =)

      Poista
  10. Voi Eetua,onneksi piristyi. Kyllä sinä olet ahkera,syntyy nopeassa tahdissa aina yhtä suloisia apinoita ja kettujakin. Peitosta tulee hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No empä siitä ahkeruudesta tiedä, hihi, mutta käsitöitä kyllä teen ahkerasti =)

      Poista
  11. Voi hyvänen aika tuota Eetu-herraa. Varmasti on kyllä säikähdyttänyt moinen pikainen kuumeen nousu. Onneksi ukkeli tokeentui pian. Toivottavasti kissukin ilmestyy kotiin pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se säikäyttää kun yksin on yöllä sairaan kanssa kotona, mutta lopultahan siinä kävi ihan hyvin

      Poista
  12. Minua alkaa aina hävettää oma saamattomuus, kun käyn täällä blogissasi. Olet oikein tehopakkaus! Sokerivedellä olen joskus saanut kissan paranemaan, mutta suolaa en olisi kyllä älynnyt laittaa? Mitä sitä maksaa eläinlääkärille, kun itse osaat noin hyvin eläimet parantaa! Eetu on kyllä laihtunut, täytyy myöntää : [

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu on pikkuisen alkanut lihomaan taas, mutta lihakset on kyllä häipyneet jo takapäästä. Sitä se vanhuus teettää.
      En minä ole tehokas ollenkaan =). Jätän siivoomiset tekemättä ja syön einesruokia, kun on niin paljon mukavampi vain istua telkkarin ääressä käsitöitä tehden =)

      Poista
  13. Kyllä Eetu on sikeä sissi, niin sympaattinen omanarvonsa tunteva herra-koira. Kiva että selvisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu on oikea rakkaus-pakkaus ♥ Vanhemmiten siitä on tullut ihan mammanpoika, kulkee koko ajan minun perässäni =)

      Poista