Vähempikin helle piisais jo tällä iällä. Mitään ei saa tehtyä, ei edes mattopyykille uskalla lähteä. Päivällä ei voi mennä ettei tuuperru paljuun ja illalla taas on niin pitkät jonot pesupaikalla, että turha on yrittääkkään. No, eiköhän sieltä jouluun mennessä jonot lyhene =D
Ihan tyhjin käsin ei kuitenkaan osaa olla, joten virkkailin näitä kettuja.
Seuraavaksi alankin tekemään villasukkia, olkoon vaan vaikka mimmonen helle =) Tuli liityttyä KyJyyn, jossa siinäkin pitää tehdä 20 vähän isompaa työtä jouluun mennessä. Tänä vuonna Kyjyllä ei olekkaan omaa blogia, vaan huomasin sen Ravelrysta ja liityin KyJyn facebook-porukkaan. Minulla on paha tapa aloittaa aina vaan uusia, jotka sitten jää kesken. Jospa tämä innostais tekemään työt loppuun asti =)
Taitaa kissatkin jo vähän kärsiä kuumuudesta, sillä Mausukin keskeytti kesälomamatkansa ja tuli välillä kotiin lepäämään. Johan se monta viikkoa olikin taas reissussa. Häipyy varmaan taas, kunhan ilmat käy lepposammiksi. Ihan hassu kissa, mutta niin mukava kaveri ♥
Kivoja nuo ketutkin. Suosikkejani taitaa kuitenkin edelleen olla apinat.
VastaaPoistaApinoita onkin työn alla parhaillaan. Ei tästä maailmasta apinat lopu =D
PoistaSuloisia kettuja! :) Minulla ei myöskään terveys kestä helteitä, vaikkei tätä ikää vielä ihan mahdottomasti olekaan. Kyllä näiden kelien jälkeen osaa taas arvostaa syksyä ja talvea entistä enemmän! :)
VastaaPoistaOnneksi elimistö alkaa tottua näihin helteisiinkin. En minä vaan ainakaan kaipaa yhtään pakkasia =D
PoistaOn ne vaan komeita nuo ketutkin. Tosiaan,meikäläisellekkin on liian kuuma. On alkanut käydä sydämen päälle.
VastaaPoistaSitähän minäkin pelkään, että pyörryn jonnekin, kun välillä niin heittää päästä. Täytyy vaan ottaa hissukseen ja pysytellä varjoissa.
PoistaVeikeitä kettuja! Kyllä nämä helteetkin menettelevät, kun yöllä on viileämpää ja saa sisälle lämpötilan tasattua. Mutta jos yölämpötilatkin tästä vielä nousevat, silloin tulee tukalat paikat.
VastaaPoistaMeillä on kyllä yölläkin tuhottoman kuuma, mutta telkeen välillä Eetun ja Armaksen toiseen huoneeseen ja pistän kunnon ristituuletuksen. Vähän edes ehtii seinät viilentyä.
PoistaKuumuutta piisaa, ja nyt on vissypullo jääkaapissa jäähtymässä.
VastaaPoistaTalvella sitte naristaan kun on niin kylmä:))))
Ihanat ketut jälleen.
Parempi nämä helteet kuin kova pakkanen =D Nähinkin tottuu ja eihän se ole pakko mennä aurinkoon makoilemaan kun varjojakin löytyy =)
PoistaSuperketut on niin kivoja! Mutta tämä helle tosiaankaan ei ole enää kivaa. Vaikka ei pitäisi valittaa, mutta kuumaa on liikaa silti.
VastaaPoistaÄläs nyt, etelänmatkoilla olen oppinut, että viikossa elimistö tottuu kuumuuteen. Johan tässä alkaa pärjäilemään ja sitten kun ei enää kuumuutta huomaakkaan, niin tuleekin varmaan kylmät ilmat ja sateet.=D
PoistaKivat ketut! Hyvä että Mausu tuli välillä ilmottautumaan:)
VastaaPoistaTäytyhän sen käydä välillä Eetua pussailemassa =D
PoistaVoi että, onpas sulla siinä tempauksia kerrakseen :) Voi kun olisi ajoissa hoksannut, niin olisi sitä itsekin voinut osallistua...
VastaaPoista