sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä-mietteitä


Hyvää Isänpäivää........
vaikka ei tämä hyvä päivä kaikille olekkaan. Kuinkahan moni nytkin suree "isättömyyttään".
Oma isäni kuoli jo nuorena ollessani, eikä muutenkaan ole mitään hyviä isänpäivämuistoja.

Muistankin aina isänpäivän 15 vuotta sitten, kun tyttäreni oli kansakoulun eka-luokalla.
Opettaja oli antanut tehtäväksi piirtää isänpäivä-kortti.  Eikös vaan eräs kaveri sanonut tytölleni, että ei sinun tarvi sitä piirtää, eihän sulla ole isääkään. Tytär onneksi sanoi takaisin, että on mulla, mutta se asuu Turkissa.
Paha mieli siitä kuitenkin jäi ja asiasta keskuskeltiin vielä kotonakin.  En tiedä kummalle meistä jäi pahempi mieli, mutta minun mieltäni se painaa vieläkin. Jokaisella lapsella on oikeus isään ja omalta osaltani olen hoitanut asian aika huonosti.
Ei tainnut opettajakaan tietää, että jokaisella on isä, kun ei siitä mitään maininnut. Tyhmä ope :(

Minä aionkin juhlistaa isänpäivää sulattamalla pakastimen. Samalla tulee siivottua pakastimen alunenkin, Siellä sitä moskaa onkin, sillä kissat pudottelee sinne jatkuvasti ruokiansa. Saas nähdä mitä sieltä nyt mönkii vastaan , yöks.


Tietenkin täällä on jatkunut apinoitten teko ja jatkuu edelleenkin.
Aika monessa kodissa tänä jouluna Joulupukin säkistä löytyy apina.


Tulihan se välillä yksi pupukin, mutta sitten jatkuu taas apinoilla :)

Syökäähän kakkua ja Onnea Isille =)

16 kommenttia:

  1. Isän ja äitien päivä voi olla monelle tosi kipeä juittu.

    Söpö pupu on pomppinut apinoiden kaveriksi.

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen ilman varsinaista isää kasvanut. Kummisetäni paikkasi isän paikkaa kuitenkin hyvin. Tein koulussa isänpäiväkortit aina hänelle. Kyllä nuo koko isän- ja äitienpäiväkorttien teot voisi kouluissa lopettaa tai olla vapaaehtoisia tehtäviä. Aina joutui selittelemään isättömyyttään.

    VastaaPoista
  3. Minulla ei ole enää isää, lapsillani on, mutteivat vietä isän(kään) päivää yhdessä. Surullista , että näin on käynyt. Monella isänpäivä on vähän sellainen ahdistava, minullakin, lasteni tähden...

    VastaaPoista
  4. Sellaista se on, opettajien ja kaikkien muidenkin soisi olevan varovaisia ja ajattelevaisia puheissaan.

    Ihania apinaisia taasen:)

    VastaaPoista
  5. Minulla oli lapsena isäpuoli, hälle varmaan tein isänpäivä kortit samoin kuin nuorimmaiseni teki myös joskus nykyiselle miehelleni.Omaan isääni tutustuin paremmin vasta melkein aikuisena, mutta eihän hän sitten varsinaisesti isältä tuntunut, enemmänkin joltain sukulaiselta vain.
    Lasteni oikea isä kuoli syyskuussa,mutta hekään eivät ollet juurikaan tekemisissä keskenään. Onhan se surulllistakin tavallaan, mutta joskus elämä vaan menee niin.

    VastaaPoista
  6. Aivan sulo-ihku-ihana pupu! Nämä sinun elukat on kyllä niin syötävän ihania, että ei voi olla niistä tykkäämättä.

    Isänpäivää ei meillä ole vietetty ikinä. Jotenkin nämä nimetyt päivät on sellaisia tekokivoja, kaupallisiakin. Meillä on äidin ja isän päivä joka päivä.

    VastaaPoista
  7. Sun apinat ovat edelleenkin ihkuja ja tosiaankin tyhmä ope :o(

    VastaaPoista
  8. Ei kyllä opettaja ole ollut ihan kartalla.
    Mutta apinat ja pupu on jälleen lutuisia, lurps!

    VastaaPoista
  9. Isättömyys tai äidittömyys tuntuu varmasti pahalta varsinkin näin juhlapäivinä. Minulla oli molemmat vanhemmat vaikka nykyään olenkin täysorpo. Juhlapäivinä voi kuitenkin muistella. Apinat valloittakoon maailman!

    VastaaPoista
  10. Nuo apinat ovat niin lutuisia, että kyllä pukin paketista tuollaisen voisi itsekin esiin kääriä!

    Meillä ei ole juhlistettu niin isän- kuin ei myöskään äitienpäiviä minun kotonani ja itse en myöskään siitä numeroa tee. Äitini sanoi aikoinaan, että isän ja äitienpäivät ovat joka päivä. Muistetaan heitä hyvillä teoilla päivittäin. Tätä olen yrittänyt lapsillenikin opettaa.

    Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Onneksi tyttärelläsi on ollut äiti, jolle tehdä äitienpäiväkortteja! Yksi laiska postittaja pyytelee anteeksi. Yritän perjantaina tehdä matkan postiin....

    VastaaPoista
  12. Todellakin koulussa pitäisi tuollaiset ottaa huomioon. Kiva pupu apinoiden kaverina.

    VastaaPoista
  13. Suloinen pupuliini ja kuinka vähän päiviä enään on jouluun.

    VastaaPoista
  14. Suloinen pupuliini ja kuinka vähän päiviä enään on jouluun.

    VastaaPoista
  15. Poika soitti mulle isänpäivänä iltapäivällä ja sanoi: onnee muuten varaisälle. Sanoin "kiitos.

    Monenmoista tunnetta täälläkin pyörii aiheen ympärillä. Ymmärrän sinua oikein hyvin.

    Pupulla on terhakat korvat : )

    VastaaPoista