maanantai 24. huhtikuuta 2017

Aatelinen viherpeukalo ☺


Serkku Ruotsista kävi kylässä ja kun ei olla 20 vuoteen tavattu, niin olihan sitä juttua. Eräs sukulainen oli tehnyt sukututkimusta ja sepäs onkin mielenkiintoista. Isän suku on Karjalasta, mutta äidin suku Ruotsista ja siellä olikin yllätyksiä. Seurasin itse noin 300 vuotta taaksepäin ja vastaan tuli suuri lauma aatelistoa. Melkein kaikilla oli jonkinlainen hieno vaakuna nimensä edessä. No, minuun asti se aateluus ei ole periytynyt muuta kuin että vereni on Rh- merkkistä. =) Sehän on kuulemma tyypillistä siniverisille.


 Sen lisäksi minulle on kehittymässä viherpeukalo =) Sain siskoltani lahjaksi Daalianmukulan ja olen saanut sen jopa kasvamaan. Kissatkaan eivät ole vielä sitä löytäneet =) Istutin sen kyllä keskelle suurta ulkoruukkua, mutta se päätti itsepäisesti alkaa kasvamaan ihan ruukun reunalla. Aina ei voi onnistua, ehkä seuraavalla kerralla. Hyvä alku kuitenkin uudelle uralleni pihapuutarhurina.

26 kommenttia:

  1. Joo,selvästi puutarhurin ura alkamassa:) Kyllä kun sinun suvussa on ollut aatelistoakin,niin pitäskö sinun nyt laittaa sen sukunimesi eteen von:):)

    VastaaPoista
  2. Hyvä puutarhuri susta vielä tulee. Herran jestas, mäkin olen varmaan aatelinen koska veriryhmä täsmää :D. Oman suvun historiaa on kyllä mielenkiintoista tutkia.
    Mukavaa viikkoa Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaalassa kerran sanoivat, että rh-veriset ovat siniverisiä ja kuninkaallista sukujuurta =D Eihän sitä koskaan tiedä, jos tarpeeksi kauas pengotaan, vaikka oltais sukua itse Saaban kuningattarelle. Ja tähän päälle kunnon röhönaurut =D

      Poista
  3. Puutarhuri olet ihan varmasti. Minun daaliassa ei näy vielä mitään.. Toivottavasti jotain pian näkyy. Viime kesänä sain sen kyllä kukkimaan. Onkohan talvetus onnistunut ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että kun harjoittelen vielä toiset 60 vuotta, niin minustakin vielä kehityy oikea puutarhurimestari =D

      Poista
  4. Dahliat ovat niin kauniita! Suojaa kylmältä ja lannoita ja kastele niin kesä tuo esiin upean kukinnan ja sinä olet Oikea Puutarhuri! Dahlian juurakot voivat säilyä vuosia ja kukkia kesä toisensa perään, kunhan otat ne syksyllä sisälle talvisäilöön. Keväällä ne tietävtä milloin valo lisääntyy ja alkavat luoda vartta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kaunis kukka, jos ei kissat ehdi napostella tuota minun taintani. Ongelmana minulla on sen talvetus, varmaankin jääkaappi on liian kylmä ja huonetila liian lämmin. Kokeilen kuitenkin syksyllä ottaa talteen.

      Poista
  5. "Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa." Minulta vain puuttuu se viherpeukalo täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki paitsi virkkaaminen on ajanhukkaa ja onneksi minulla onkin koukkusormet =D

      Poista
  6. No niin, nyt pääsit hienoon sukuun. Komeita nuot aateliston vaakunat. Itsekin sukujuuriani tutkineena tiedän sen olevan mielenkiintoista puuhaa.
    Rh- veriryhmä mullakin, se siniverisyys vain taitaa olla kaukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me suomalaiset ollaan niin pieni kansa, että kun tarpeeksi pengotaan, niin varmaan kaikki ollaan jostain kautta sukua toisillemme ;) Jännää hommaahan tuo sukututkimus silti näyttää olevan.

      Poista
  7. Ai kun on hienoa, että on oikein aatelinen blogikaveri! :D Olisitkohan vaikka joku paronitar Sude! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ihan vitsinä minä tämän homman olen ottanut. Ei se minun köyhän mummelin elämää hetkauta suuntaan eikä toiseen. Mutta kukkulan kuningas olen ollut jo kauan, sitä leikittiin silloin kun tyttäreni oli pieni ;)

      Poista
  8. Aattelitko olla kreivität, paronitar vai herttuatar?! Pitääkö nyt alkaa teititellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsveskalla hujautan sitä joka teitittelee ;D Arvonimeni on edelleenkin Kissojenpiika, siitä ei pääse eroon =)

      Poista
  9. Ihan selvästihän sinä olet siniverinen :) Sukututkimus olisi aika mielenkiintoista. Sen verran olen kiinnostunut, että ostin äitini suvusta tehdyn kirjan ja isäni vanhempiin ja heidän vanhempiinsakin olen jo "törmännyt" Kaikki, kuten isänikin ovat olleet jo kauan edesmenneitä. Hieeeeno kasvaminen, näitä sitä aina saa ihastella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erään naapurini tuttava teki sukututkimusta, mutta lopetti siinä vaiheessa , kun vastaan alkoi tulla rosvoja ja murhamiehiä =) Onhan se jännää hommaa, kun ei koskaan tiedä mitä vastaan pöllähtää. Niin on minultakin vanhemmat kuolleet jo kymmeniä vuosia sitten.
      Kyllä minä olen hoivannut taintani "kuin kukkaa kämmenellä" :)

      Poista
  10. No niin, minäkin olen varmaan siniverinen, kun veriryhmä on Rhneg. Olenhan minä sen aina tiennyt, kun olen varpaitani katsonut. Usein ne ovat siniset.
    Onko sinulla ulkovarastoa? Voisit kokeilla daalian juurakon talveuttamista kuivassa turpeessa jonkun styrox-pakkauksen sisällä.

    VastaaPoista
  11. Hahhaa, parempi nimitys....sinivarpaiset =D
    Kiitos säilytysneuvosta. Täytyy kokeilla ensi syksynä kunhan muista ostaa turvetta nyt kun sitä vielä on saatavilla.

    VastaaPoista
  12. Hyvä hortsikka sinusta on tulossa. Pistä vielä tomaatin viipaleetpurkkiin niin valmis hortonomi eli hortsikka. Sukututkimus on niin mielenkiintoista, että tein jopa ensimmäisestä koirastani tutkimuksen ja niinhän sieltä tuli vastaan rekisteröimättömät sekarotuiset n. 1850-luvulta. Siihen aikaan ei ollut tietokonetta, joten kirjoitin nimet käsin suureen n. 3,5m pahviin. Kaikkea sitä pitää ihmisen tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen vanha tomaatinviljelijä ;D Kerään talvella erilaisia tomaatinsiemeniä syömistäni tomaateista pienen talouspaperipalan päälle kuivamaan. Keväällä siemenet papereineen päivineen vaan multaan ja hyvin kasvavat. Viime kesänä vaan jäi kaikki vihreiksi, eikä ne ole enää semmoisia makeita jos joutuu sisällä ne punastuttamaan. Tänä vuonna ostan tomaatit kaupasta ja laitan purkkeihin itse keräämiäni paprikan siemeniä, niistä ehtii paremmin sato ja ylimääräiset voi vaikka pakastaa.

      Poista
  13. Eikö ole aika mielenkiintoista ajatella, että ei siitä niin kovin monta sukupolvea ole, kun aatelisesivanhempasi ovat eläneet? Moni asia on sieltä lähtöisin, varmaan taiteellisuutesi ja kiinnostus moniin asioihin : )
    Älä välitä, dahliat kasvaa miten sattuu, mutta kukat on kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että sieltä joku pikkuinen hippunen on minuunkin periytynyt, toivottavasti ;) Tyttöni isänpuoleista sukua olisi mielenkiintoista tutkia, mutta se on kyllä sula mahdottomuus.
      Daaliani on vieläkin hengissä, ihme ja kumma.

      Poista
  14. Ihana aatelinen siellä ja hei olisipa mielenkiintoista tutkailla sukujuuria kauas taakse. Kivaa vappua Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aateluus on minusta kaukana =D Vappu on mennyt ihan hyvin sisällä yksin virkkailessa, kukapa tuonne lumi- ja räntäsateeseen kaipaiskaan.

      Poista