tiistai 17. toukokuuta 2016

Uusia naapureita


Pikkulintuja ajattelee aina suloisina livertelijöinä, mutta melkoista julmuutta löytyy sieltäkin.

Ensimmäinen tinttipari piti pesää vain pari päivää ja lähtivät sitten etsimään rauhallisempia maisemia. Viikon päästä ne olisivat palanneet, mutta samana päivänä oli pihalle tullut myös kirjosieppo-uros. Pesäpöntöstä alettiin käydä melkoista taistelua. Siinä höyhenet vain pöllysi kun linnut hakkasivat toisiaan. Lopulta kirjosieppo voitti ja sai pesän itselleen. Aika kiukkuinen sieppo olikin. Muutamana päivänä se kävi tappelemassa ikkunastani näkyvän peilikuvansa kanssa. Pelkäsin, että ikkuna hajoaa kun se hakkasi nokallaan ja siivillään lasia. Välillä istahti ikkunalaudalle tuijottamaan äkäisesti sisälle.

Lopulta se sai houkuteltua itselleen naaraan, mutta kohteli sitäkin huonosti. Ajoi takaa puussa ja kun naaras yritti tulla pesästä ulos, uros ei päästänyt sitä. Ihan hullu lintu, jolle lopulta kävi huonosti.  Eräänä aamuna se löytyi kuolleena rappusiltani. 


Syyllinen lienee tässä. Tummempi Mausu on kiltti kissa, joka ei lintuja jahtaa, mutta Maija on kytiksellä jatkuvasti, eikä sitä saa siitä opetettua pois.

Naaras lintu äänteli yksinään niin surullisesti, että minullakin tuli tippa silmään. Olin jo kovin huolissani, kunnes hain  tietoa netistä ja tässä suora lainaus Wikipediasta :


Siis huono isä, ottaa kaksi vaimoa ja huolehtii vain toisista lapsistaan. No, onhan näitä tämmöisiä ihmismaailmassakin.

Enkä niin mahdottomasti enää säälinyt, kun luin vielä seuraavan :

Pienestä koostaan huolimatta kirjosiepolla on karski luonne. Usein kirjosieppokoiras tai koiras ja naaras yhdessä onnistuvat karkottamaan jo pöntössä hautovan tiaisparin pois ja hylkäämään munapesänsä. Usein pöntön sisällä syntyy verisiä tappeluja, ja joskus toinen osapuoli kuolee vammoihin. Sekä kirjosieppoja että tiaisia on löydetty vainajina. Onnistuneen karkotuksen jälkeen kirjosiepponaaras rakentaa pesän tiaisen munapesän, joskus harvoin jopa pienten poikastenkin päälle."

On se vaan aika julmaa noitten pienten laululintujenkin elämä.


Onneksi meillä on vielä tallella Eetu-koiran tavarat. Naapurit vähän katsoivat kummeksien, kun virittelin koiran kauluria puuhun, mutta tämä olikin nerokas keksintö. Maija jo kerran kävi kokeilemassa ja oli hölmistyneen näköinen, kun ei päässytkään eteenpäin. Emolintu on jo löytänyt uuden kiltimmän kumppanin ja ahkerasti ne jo rakentelivat  pesää tänään välittämättä tästä tuulessa heiluvasta ja kiiltelevästä hökötyksestä. Se saa olla siinä niin kauan , kunnes poikaset ovat lentäneet pesästään.

Minua on vaivannut koko päivän mahdoton pullanhimo, joten alanpa tästä leipomaan mustikkapiirakkaa =)

28 kommenttia:

  1. Kirjosiepot on aikamoisia diktaattoreita. Toivon aina tinttien voittavan :) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tykkää enää tinteistäkään niin paljon, kun luin, että ne tappaa talvella muita pikkulintuja syödäkseen niitten aivot. Aikamoista touhua.

      Poista
  2. Mainio keksintö tuo kauluri! Kyllä varmaan kissoja harmittaa :) Meillä myös seurataan joka vuosi sinitiaisten ja kirjosiepon taistelua pöntöstä ja usein sieppo voittaa vaikka mä kuinka pitäisin tinttien puolta. Tuttua tuo siepoherran kataluus - siksi mä kutsunkin sitä H*****tin gigoloks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija ainakin oli ihan pöllämystyneen näköinen kun kauluri tuli vastaan =)
      Empä haluais olla kirjosiepponaaras , kun niillä on tuommoisia miehiä. Onneksi tämän uusi mies on paljon kiltimpi, ei hätistele vaimoaan, vaan auttaa jopa pesänrakentamisessa =)

      Poista
  3. Olipas aggressiivinen kirjosieppokoiras. :( Enpä moista ole nähnyt, vaikka useammankin kerran on meilläkin tiaiset saaneet lähdön pesästään, kun siepot ilmaantuvat maisemiin.
    Hyvän esteen kekkasit kissoille linnunpöntölle pääsyyn. Mutta oravaa ei tuokaan pitele, kun se pääsee ylhäältäkin, mutta onneksi tuossa pöntössä on metallinen ympärys lentoaukossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääse oravakaan tälle pesälle, sillä tämän koivun lähelläkään ei ole muita puita, joista voisi hypätä. Aamulla juuri seurasin kun harakka ajoi oravaa pois pesältään, oli siinä vilskettä ja vilinää ja onneksi harakka voitti. Otin vielä kissatkin sisälle, etteivät ne enää osallistu siihen soppaan.

      Poista
  4. Meidän puuvajassa asuu harmaasieppo tällä hetkellä; lieneekö yhtä aggressiivinen kuin kirjosieppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi kun ei tutki noita juttuja netistä, niin ei tule itselle paha mieli =)

      Poista
  5. Meidän uusimpaan pönttöön muutti juuri kirjosieppo-pariskunta...naaras kantoi pesänrakennus-aineksia pöntön sisään ja uros katseli pyykkinarulta kuinka vaimo sisustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän naaraalla onkin nyt uusi ja parempi mies. Selvästi sekin kantaa pesä-aineita nokassaan. Ei ole kaikki miehet samanlaisia, ei ;)

      Poista
  6. No huh huh, mikä lintu. Tässä tapauksessa et varmaan kauheasti torunut kissaa.
    Toisaalta lintu vain tekee kuten "luonto" käskee eikä se tahallaan ole ilkeä : )
    Kauluri puussa on mainio keksintö. Voin kuvitella kissan hämmästyksen : )
    Pulla on varmaan jo leivottu ja popsittu. Maistuis täälläkin metsän keskellä, kun ei viitti lähteä kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toruin kyllä vähän ja hautasin tipusen sitten ruusun juurelle. En antanut syödä sitä vaikka Maijalle olis kyllä maistunut.
      Meillä ei pulla vanhene, heti illalla söin puolet mustikkapiirakasta ja aamulla toisen puolen. Se oli sentään koko pellin kokoinen =D

      Poista
  7. Olipahan törkeä ukko tuo lintu. Mahtava idea tuo kauluri puussa :)
    Ihanaa, pullan tuoksuista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut ukot vaan ovat niin törkeitä, mutta onneksi tässä tapauksessa vaihdossa parani ;D

      Poista
  8. Voi että sitä linnuillakin on moraalittomuutta. Niinkuin ihmisilläkin tässä maailmassa. Jotkut miehet ei vain millään pysty olemaan yhden naisen mies. Kyllä mahtava keksintö tuo kauluri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli taas todistettu, että mitään ei kannata heittää pois, kun sille voi olla vielä käyttöä =D. Eetun kaulurikin pyöri jo useamman vuoden kaapin täytteenä.

      Poista
  9. Useimmat lintuemot taitavat olla yksinhuoltajia. Koiras lähtee huitelemaan mihin sattuu ja jättää naaraan huolehtimaan pesueesta. Maija varmaan ajatteli, ettei sinun tarvitse selkä vääränä kantaa sille evästä kaupasta. Omatoiminen kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuahan tuo on meikäläisellekin, kun olen kahdesti laittanut ukon kävelemään ja alkanut yksihuoltajaksi =) Eihän noista huonoista ukoista ole kuin harmia =)
      Maija kai ajatteli olleensa kiltti ja ahkera, kun toi ruokaa minullekin, minä vaan en ymmärtänyt hyvän päälle mitään =)

      Poista
  10. Onpas siellä ollu railakasta menoa, ja olet kyllä varsinainen ideapankki tuon kaulurin käytön kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli niin hyvä idea, että laitoin kuvan menemään Niksi-Pirkkaankin =D =D =D

      Poista
  11. Kirjosieppo on sellainen ilkimys, ettei meillä heru sille sympatiaa. Draamaa on täälläkin tähty. Ilkeä eläin. Tuo kauluri on tosi hyvä idea, taidanpa tehdä saman.

    VastaaPoista
  12. Lakkaan etsimästä tietoja linnuista, kun tuntuu vähän kaikissa olevan ikäviä puolia =) Varpunen on kiltti, siitä minä tykkään.
    On siinä turisteilla ihmettelemistä, kun Suomessa rengastetaan puut koirankaulureilla =D

    VastaaPoista
  13. Veikeä tuo kauluri! Eläin osaa olla toiselle kyllä julma. Kai se on sitä luonnon kiertokulkua että oma laji säilyy. Kiva kun oot saanut sinäkin lankakulhon :D Voi miten surku, että maalisi hävisivät!

    VastaaPoista
  14. Tuo kauluri jopa toimii ja linnut saa nyt pesiä rauhassa. Maija kerran yritti kiivetä puuhun ja huomattuaan mahdottomaksi on luopunut kokonaan yrittämästäkään =)

    VastaaPoista
  15. Tosi fiksu tuo kauluri, meidän pojat kyllä suuttuisi, eikä linnut kyllä pesi tässä lähellä, koska pojat. Kivaa viikkoa Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kun ei enää ole koiraa, niin hyvin jouti kauluri puuhun ja toimii mainiosti tässäkin virassa.

      Poista
  16. Aikamoinen raivopää se sieppo oli. Kissakin sen ymmärsi. Olin tiistaina ohjatulla luontoretkellä ja siellä kerrottiin urossiepon holtittomuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ensimmäinen kiukkuinen ukko joutikin kissan suuhun. Tämä uusi uros on paljon herttaisempi ja auttelee puolisoaan kiltisti =)

      Poista