sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pikkuhiljaa helpottaa


Olipa se rankka viikko, mutta päivä päivältä olo helpottuu, vaikka vieläkin on itku herkässä. Öisin näen painajaisia ja juoksen ovelle avaamaan ovea Eetulle, huhuh. Pari ensimmäistä päivää en pystynyt tekemään mitään, istuin vain tuijottamassa telkkaria näkemättä mitään. Naapurit ovat parhaansa mukaan yrittäneet lohdutella, sillä Eetu oli kaikkien kaveri.

Paljon tuli teiltä lohduttavia kommentteja, kiitos teille kaikille. Armin ja Matonkuteen laittamia runoja olen lueskellut moneen otteeseen ja Kristiinan laittamaa mietelausetta olen ajatellut paljon.

Tämän kauniin kukkasen toi ihana sympaattinen ihminen tuolta kauempaa kylältä. Näitä hyviä ihmisiä on vielä olemassa.


Monta päivää meni etten tehnyt edes käsitöitä ja se on paha merkki. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja saanut valmiiksi näitä puolivalmiita. Aikataulu pettää jo pahasti ja nyt on jo tosi kiire . Tavoitteena oli suuri määrä kuun vaihteeseen mennessä, mutta se ei nyt toteudukkaan, harmi.


Yli viikko sitten tuli Annin arpajaisista voittamani kassi, vaan enhän minä jaksanut siitäkään postata. Kiitoksia sinulle Anni. Tästä tuli nyt "apinakassi". Pidän siinä apinan-osia, sillä teen montaa apinaa yhtaikaa =)

Tästä tuli nyt vielä tämmöinen ruikutuspostaus, mutta yritän ensi kerralla kirjoitella vähän iloisemmalla mielellä.
Kiitos vielä teille kaikille osanotosta ja ymmärryksestä ♥

26 kommenttia:

  1. Kyllä sitä surra saa ja pitääkin ja puhuminen auttaa myös. Viimeksi tänään mietiskelin n. 3 vuotta sitten kuollutta urosrotikkaa kun sieniä keräsin metsästä. Mutta muistot on tärkeitä mistä pitää kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava on jo muistella niitä kivoja asioita mitä Eetun kanssa tehtiin. Oli se onnellinen koira ja onnellinen olin minäkin koirastani.

      Poista
  2. Hei vaan, suru vie aikansa, ei tarvi tunteita peitellä. Me kaikki täällä ruudun toisella puolella ollaan sinun tukena. Onneksi sinulla on nyt se "apina-projekti" päällä, auttaa varmaan osaltaan toipumaan pahimmasta vaiheesta..
    Lämpimin terveisin se Eetun kaksoisolennon emäntä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on suru jo onneksi siinä aiheessa, että voi muistella niitä onnellisia aikoja Eetun kanssa.

      Poista
  3. Otamme Konstan kanssa osaa suureen suruusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikku hiljaa tästä taas pääsee normaaliin oloon.

      Poista
  4. Ruikuttaa saa ja pitääkin ja surra pitää myös. Eetu oli tärkeä perheenjäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu oli minun elämänkumppanini, tuki ja turva yksin eläjälle.

      Poista
  5. mun rakaan koiran joka meni kaarisiltaa pitkin on kulunut kohta 2 1/2 enkä ole vieläkään toipunut siitä kuvia katselessa itken on niin ikävä rakaksata. Sasu oli 15 1/2 kun sairaus vei mukana. Halauksia ja voimia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä koiraa ottaessa tule ajatelleeksi, että tämmöinenkin päivä eteen tulee. Nyt en enää uskalla koiraa ottaa. liian rankkaa on koiran poismeno.

      Poista
  6. Suru kestää aikansa, ihan kaikenlainen suru, niin se vaan menee. Ei sinun tarvitse olla oleviinaan yhtään sen reippaamoi kuin miltä oikeasti tuntuu. Ei ikävä koskaan katoa, mutta haalistuu sellaiseksi, että sen kanssa selviää.

    Miulla on nyt kissa ja kaksi koiraa, mutta vieläkin muistelen kaiholla sitä ensimmäistä koiraani, joka lähti taivaskoiraksi jo 13 vuotta sitten. Tai sitä prinsessakisua, joka lähti 2,5 vuotta sitten. Saatanpa itkeä tirauttaakin toisinaan, kun ikävä vaan on vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu oli minulla vasta kolmas, mutta viimeinen koira. Yhtä rankkaa se on aina koiran menetys. Kissojahan minulla onkin niin paljon, että jos yksi kuolee niin toiset jää vielä lohduttamaan.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos. Eiköhän tästäkin selviä aikanaan.

      Poista
  8. Ei siihen surruun auta ko aika, kyllä sitä tovin pittää ovee auki takanatulijalle vaikka ei sieltä kukkaan oo ennää tulossa :(
    Nyt on Eetulla kivuton ja suruton paikka ja taivaallisen luusaaliit :)
    Meijän eka koira piti lopettaa kasvaimen takia neljä vuotta sitten va yhä se ikävä on läsnä vaikka kotona kolmisen vuotta on jo toinen syämmenvalloja jo ollut.
    Jaksamista siulle ja ISOHALIRUTISTUS!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sentään olen lakannut näkemästä painajaisia, kun poika kävi mökillään tarkistamassa että hauta oli koskematon. Enkä enää kuule Eetun haukahduksi oven takaa. Parempaan päin siis jo menossa.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tästä pikkuhiljaa helpottaa.

      Poista
  10. Suruna pitää surra niin kauan kuin on tarve..
    Jaksamisia ja halit sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikansahan se vie, mutta nyt jo pystyn muistelemaan itkemättä.

      Poista