tiistai 29. huhtikuuta 2025

Kissan hautaus


Vihdoinkin routa suli niin paljon että pääsimme Ahududua hautamaan. Siellähän se odotteli ystäväni pakastimessa ( toki tyhjennetty kaikesta muusta). Ystäväni kaivoi haudan omalle mökilleen joka on noin 50 km päässä täältä.


Olen pyrkinyt hautaamaan kaikki lemmikkini omiin hautoihinsa kauniille paikalle, ei mihinkään yhteistuhkaukseen joka olisi ollut tarjolla eläinlääkärissä. Pahaltahan se tuntui kun ripottelin multaa haudalle. Siihen on kuitenkin varauduttava kun ottaa lemmikin, kissat ja koirat ovat kuitenkin aika lyhyt ikäisiä verrattuna ihmisiin.


Kaunis hauta siitä tuli . Vierittelin lähistöltä suuren kiven päälle ja toin omasta pihastani lemmikkiä siihen kasvamaan.  Kesällä tässä kasvaa nuorta koivikkoa ja ahomansikkaa ja lemmikkiä.


Kissojeni hautausmaa. Siellä ystäväni tekemien valkoisten betonipallojen alla lepäävät jo Mausu ja Mummo. Aikanaan varmaan Maijakin haudataan tänne. Toivottavasti pääsen kesällä katsomaan hautoja.

Käsitöitä olen virkkaillut kasapäin, mutta en nyt viitsi niitä samoja taas kuvata tänne. Kunhan teen jotain uutta, niin sitten taas kuvia.



Laitanpa vielä tähän loppuun kuvan Ahududusta ja ystäväni miesystävästä.  He niin tykkäsivät toisistaan ja minusta tämä kuva on jotenkin niin suloinen.



 

12 kommenttia:

  1. Oikein suloinen on viimeinen kuva. Kauniisti olet laittanut lemmikisi haudan,siellä on hyvä lepää ja nähdä ikiunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikki miehet olekkaan niin parasta kaveria kissan kanssa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä tästä selvitään, kunhan ei heti menis tuo toinenkin, 16 vuotias

      Poista
  3. Joskus se yhteinen tie rakkaan lemmikin kanssa päättyy ja se on aina niin surullista, tassun jälki jää sydämeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin lemmikkejä jää kaipaamaan pitkäksi aikaa. Niin kuin minä koiraani Eetua jo yli kymmenen vuotta. Vieläkin muistelen kaiholla.

      Poista
  4. Surullista ja lopullista. Ahududu pääsi lemmikkien keskelle muiden kanssa juoksentelemaan ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olis tarvinnut noin nuorena, kissa parhaassa iässä. Siksi se niin järkyttikin kun tuli niin arvaamatta.

      Poista
  5. Voimia! ♥ Kaunis paikka ja hauta. Viimeisessä kuvassa on mukana lämpöä! Vappua! 🎈🥳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis paikka luonnon rauhassa. Ihana ystävä kun lemmikeilleni tuommoisen järjesti.

      Poista
  6. Aamuitkut tästä nyt tuli katsellessa. Tottahan se on, että ei ne lemmikit elä niin kauan, kuin itse toivoisi.
    Kauniin haudan laitoit itsellesi tärkeään paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suru alkaa helpottamaan, mutta kyllä niin ikävä on vielä. Kumpa olisi vieläkin pyrkimässä syliin koko ajan, nyt on tyhjä syli.

      Poista