Onkohan ukolla kevättä rinnassa vai kaljaa pääkopassa kun on niin iloinen ilme. Taitaa olla molempia.. Tykkään maalailla näitä vanhoja ihmisiä ryppyineen ja ruttuineen. Nuorempien kasvoilta ei vielä näy elämän merkit.
Koko talven olen taas kulkenut kansalaisopistossa maalailemassa. Meillä on niin mukava porukka siellä että käyn ihan vain seurustelemassa ja siinä sivussa syntyy välillä taulujakin. Opisto on vaan niin korkean mäen päällä että niinköhän jaksan sinne vielä ensi talvena kiivetä. Alkaa ikä painamaan jo kintuissa.
Ihana kevät on alkamassa. Ensi viikolla kai lumetkin lähtevät sulamaan oikein vauhdilla.. Meillä tuli tässä välillä lunta oikein reilusti, mutta kesää kohti mennään, onneksi.
Todellakin, ihana, ihana kevät on alkamassa, niin kirkkaana paistaa aurinko tälläkin hetkellä että ihan sielua hellii.
VastaaPoistaToivottavasti jaksat kiiveskellä vielä jatkossakin.
Siihen se ihana kevät sitten tyssäsi. Lunta tullut enemmän kuin koko talvena yhteensä ja lisää on luvattu. Ei menetetä silti toivoa.
PoistaHieno taulu! Siinä tosiaan näkee, että mallilla on elettyä elämää takana. Kesää kohti mennään, kohta taas kellotkin siirretään kesäaikaan.
VastaaPoistaEn tykkää maalata siloposkia, ryppyjä ja ruttuja pitää olla.
PoistaMukava on tämä takatalvi, kun maa on valkoisena ja aurinko paistaa.
VastaaPoistaNo ei ole. Rollaatorilla on tosi vaikea kulkea tuolla paksussa lumessa ja sohjossa. Vähän aikaa kerkesin jo nauttia sulista teistä. Eiköhän nuo äkkiä taas sula.
PoistaIhana taulu! Hienosti olet saanut maalattua rypyt! Symppis! Täällä ei ole lunta juuri nimeksikään ja kohta vielä vähemmän, kun aurinko paistaa ja sulattaa. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaMeillä on tullut lunta tosi paljon, ei olis väliksi. Tämä on semmoinen taulu jonka on tarkoitus saada minut aina hyvälle tuulelle. Jospa tuo hymy tarttuisi.
PoistaMitä noita posliiniposkisia kuvaamaan. Rypyt tekee ihmisen ja kurtut kauneuden!
VastaaPoistaEikö olekin niin että vanhan ihmisen oikein kurttuinen naama on oikeastaan kaunis. Paljon kauniimpi kuin kovasti meikattu nuori siloposki.
PoistaIlmeikäs ja hyvän näköisen taulun olet tehnyt!
VastaaPoistaTämä on hauska ukkeli. Hyvä mies, on hiljaa eikä haise.
PoistaWau miten upeasti olet pensselöinyt elettyä elämää... hampaatkin elon matkassa - johon varmasti mahtuu jo paljon tipahtaneet, mutta aina vain pärjätään... kyllähän tuolla yhdellä ylähampaalla ruisleivän murtaa... Siis kertakaikkisen upea!
VastaaPoistaKiitos. Tätä oli niin mukava tehdä. Itseäni ja toisia maalareita nauratti koko ajan työn edistyessä.
PoistaNo nyt on ukkeli kuullut hyvän jutun, kun noin naurattaa. Et todellakaan ole mikään pikkurilli-pystyssä-kukkamaalari. Niitähän riittää, mutta aika harva maalaa hampaattomia ukkoja. Sulla on aina ollut tuo oma tyyli.
VastaaPoista-siskos-
Vanhoja ukkoja ja akkoja on mukava maalata. ( Tai siis heidän kuvia, heheh).
PoistaWau mikä mies! On kyllä hieno ilme ja hauska, tuo hymyn huulille täälläkin.
VastaaPoistaTuommoisen miehen voisi ottaa vaikka elämäänsä, on niin iloisen ja leppoisen näköinen. 🤣🤣🤣
PoistaWau miten iloisen ihanan ilmeikäs mies. Tulee ihan itsekin hyvälle mielelle häntä katsellessa.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita sinulle.
Meidän kylällä asuu yksi aivan tämän näköinen mies. Tulen aina niin hyvälle tuulelle kun hän tulee leveästi hymyillen tiellä vastaan ja aina pitää muutama sana vaihtaa hänen kanssaan. Ilo tapaamisesta taitaa olla molemminpuolinen.
PoistaTuli jotenkin tuskainen ilme herrasta. Onko kaikki hyvin.
VastaaPoistaHänellä on ehkä peräpukamia, hihihi.
Poista