Eipä tarvinnutkaan rollaattorilla työntää tavaroita myyjäisiin. Meillä oli myyjäispäivänä kunnon räntäsade ja ihana ystävä soitti tarvitsenko kyytiä. Kehui olevansa assari minulle. Ensin vei ja kolmen tunnin päästä haki pois. Kyllä olin mielissäni, kuinka helppoa se kulku sitten olikaan autolla.
Kauppa kävi tosi hyvin ja puolen tunnin päästä oli ylipursuava pöytäni jo vähän madaltunut. Tässä istunkin jo ihan itse myymässä.
Puolentoista tunnin päästä oli jo näin tyhjä pöytä. Loppujen lopuksi kotiin palasi vain kasa sukkia ja kaksi isompaa tonttua. Assari sai niistä toisen vaivanpalkaksi ja toinen saa jäädä pysyvästi itselleni kotitontuksi.
Vielä viime viikolla kerkesin tekemään Viirun ja pienen lumiukon, nekin meni jo.Kyllä olen niin tyytyväinen myyjäisiini. Voin alkaa täyttämään taas hyllyjäni uusilla hahmoilla.
Mikä mukavaa, sain jo uuden tilauksen Pikku Myystä ensi kesäksi, lapsenlapsi tulee kuulemma silloin käymään erään mummon luona. Eräs äiti kysyi olenko ehkä aikaisemmin tehnyr apinoita. Kovissa leikeissä kuulemma pojan apinan häntä on vahingoittunut ja lupasin korjata sen kunhan toimittaa apinan minulle. Meillä pelaa myös "korjauspalvelu" ☺️
Kyllä minulla nyt on syytä hymyyn ja voin alkaa laittamaan joulua omaan kotiini.