maanantai 7. elokuuta 2023

Elokuun alkua


Jopas on ollutkin kehno kesä terassiviljelmilleni. Mikään ei kasva. Jos ei kuumuus ja kuivuus, eikä sen jälkeiset rankkasateet jotain tappaneet, niin sen on  kotilot syöneet. Varsinkin herneet ja sankoperunat näyttää maistuvan niille erinomaisesti.

Varjon puolelle laitoin ruukkuun pussillisen sekalaisia kiipeilevien kasvien siemeniä. Aika yllätys että näyttää nousevan luultavasti osin kurpitsaa. Tavattoman kaunis suuri kukka, on vaan  niin lyhytaikainen. Nyt jännitän minkälaista satoa mahdan saada.


Äitienpäiväksi saamani hortensia ei tainnut tykätä liian aurinkoisesta kasvupaikasta vaan kauniin violetit kukat muuttuivat pikkuhiljaa harmaiksi. Naapurin neuvosta siirsin varjompaan ja annoin reilusti piimää kasteluvedessä. Kukkien reunaan ilmestyi vaaleanpunaista ja uusi terttu on niin kauniin punainen. Harmi kun ei minulla ole paikkaa jossa voisin talvettaa tätä. 


Eilen sain ikkunalleni kutsumattoman vieraan . Onneksi sain hätisteltyä takaisin ulos ilman että siivet mitenkään olisivat vahingoittuneet. Suuren kokonsa vuoksi arvelen että tämä on Keisarinviitta.

Tyttärellä oli harvinaisempi vieras omassa asunnossaan. Nyt kuumalla on nukkunut parvekkeen ovi vähän raollaan ja yhtenä yönä heräsi tunteeseen että jotain on sängyn jalkopäässä. Tikka siellä istui ja katsoa tillitti tytärtäni. Ihan suosiolla oli lentänyt ulos pienen hätistelyn jälkeen.



Minä pidin virkkaustaukoa ja kutasin parit sukat välillä. Olipas se mukavan tuntuista välillä. Laatikoihin on kertynyt pieniä nöttösiä kirjavia Socki-lankoja ja annoin mennä jokseenkin yrittämättäkään saada raitoja kohdilleen. Ihan perusmalli miesten- ja naistesukat, oikein rentouttavaa.

Tämä kesä on kyllä mennyt ihan huomaamatta ohi. Edes uimaan en ole vielä päässyt, mutta eiköhän se asia vielä korjaannu.
 


14 kommenttia:

  1. Tikka..?!! Apua. Naapuriparat, jos tänne eksyisi sellainen! Minäkään en ole uinut vielä... Saas nahdä, saisinko aikaiseksi ollenkaan. Yksi paikka olisi mielessä, mutta siellä on merivesi, hrrr. Mullakin olisi kirjavia Socki-lankoja, joten puikot heilumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tikkaa tarvitse pelätä. Toista olisi jos sängystä löytyisi käärme tai iso hämähäkki. Silloin kiljuisin minäkin.😬

      Poista
  2. Saas nähdä, mitä kukasta kehittyy, kurpitsoitakin on niin monen näköisiä. Toissapäivänä näin samantapaisen perhosen ja mietin, mikä se mahtaa olla, ilmeisesti oli siis keisarinviitta. Kivan näköisiä sukkia. Kutominen on mukavaa, pitänee minunkin aloitella kesätauon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä täpläperhoset ovat aika tavallisia Suomessa. Keisarinviitan erottaa siitä että se on suurin, 5.7m siipienväli ja tämä minun vieraani oli todella suurikokoinen

      Poista
  3. Sama täällä, vaikka järvi on lähellä, ei vaan tule mentyä uimaan. Lapsena olin oikea vesipeto, olisin lähes asunut järvessä.
    Kiva on välillä vaihtaa käsityötä, joten kivat sukat olet tehnyt. Niin minäkin pitkästä aikaa kesällä neuloin.
    Noiden hortensioiden kastelussa on joku ph niksi, millä saa kukan väriä säädeltyä, eiköhän piimä olekin hapanta, jos se punastuttaa kukkaa. Mikä lie emäksistä sitten jolla saisi sinistä kukkaa. Sain vain kerran hortensian ja se sitten kuoli sen kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin netistä että kalkkia lisäämällä pitäisi tulla vaaleanpunaisia kukkia ja happamalla sinisiä. En sitten tiedä miksi minulla tuli noin punaisia, se oli varmaan taikuutta. 😉
      Pikkuhiljaa pitäisi alkaa tekemään joulumyyjäisiin töitä jos meinaa jotain myytävää saada aikaiseksi. Ideoita pyörii jo kovasti päässä.

      Poista
  4. Noista Sockin langoista saa joskus identtisiä pareja huomaamatta, jos ei millään yrittämisellä. Tyttäreni sanoi, että eripariset on hyvät. Titää, kumpi on vasen ja kumpi oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eiköhän ne samalla lailla lämmitä vaikkei raidat olisikaan kohdikkain.

      Poista
  5. Jos siulla on mahollisuus istuttaa hortenssia maahan, ni saattaa talvehtia. Sisarein on onnistunut talvettamaan kukkapenkissä äitienpäivä hortenssiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kokeilla. Eihän siinä mitään menetäkkään jos ei onnistu.

      Poista
  6. Hortensian kukkien väri muuttuu, kun kukka vanhenee. Minä istutin onan hortensiani kukkapenkkiin tänä vuonna kuten vuosi sittenkin. Viimevuotinen teki lehdet tänä kesänä, mutta ei ole kukkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kieltänyt poikaani ostamasta minulle kalliita kukkia kun kuitenkin saan ne tapettua. Vaan kun ei usko. Mieluummin ottaisin vaikka orvokkeja tai pelargoneita niin ei niin harmittaisi niitten kuoleminen.

      Poista
  7. Minulla oli juuri neitoperhonen ikkunoiden pesua seuraamassa.
    Upea väri tuossa hortensiassa. Ihan uutta tietoa tuo piimän käyttö kukkien hoidossa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Sude ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt minäkään piimästä tuota. Lopusta piimästä tein piimäkakkuja, eka kertaa elämässäni. On tosi helppo ja herkullinen ohje, jatkoon.

      Poista