maanantai 19. joulukuuta 2022

Kaljatuopit



Poikani oli kesällä nähnyt kuvan oluttuopin mallisista sukista ja puhui että hänellehän ne sopisivat. On nimittäin aika kova juomaan kaljaa viikonloppuisin mökillään. Siitä se ajatus sitten lähti, mallia en löytänyt mistään. Jospa nuo nyt kävisi tuopeista.  Vaahtoa olisi näköjään saanut olla korkeammin. En usko että poikani käy usein lukemassa blogiani joten uskallan laittaa jo joululahjansa kuvan. 


Pihassamme hyppii yö-aikaan monta rusakkoa, joten pitihän minun hommata niille pupuvalo. On minusta oikein soma eikä ollut kalliskaan. Pitkä lyhty on neljän euron löytö kirpparilta. Nyt puput  näkevät varoa kettua joka myös liikkuu lähistöllä.  Hyvää Joulua pupusillekin.

18 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Jos sulla on valkoista pörrölankaa, niin virkkaa sitä varsien yläreunaan? Täällä pomppii joka yö kolme rusakkoa.
    Hyvää jouluviikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein "vaahdon" helmineuletta ja muuten hyvä, mutta olisi saanut olla hiukkasen korkeampi. Varsi on kolme oikein yksi nurin joustinta

      Poista
  2. Kahvalliset sukat :) Ajatus ja ulkomuoto kohdillaan.
    Meillä ei tarvittaisi yhtään rusakkoa syömään minun vähäisiä kasvejani (joita en koskaan jaksa tarpeeksi suojata...). Olen hävinnyt jo monta rusakot vastaan omenapuu -kisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän piha-alueella ei ole yhtään omenapuuta joten rusakot ovat oikein tervetulleita. Ovat jo niin tuttuja minun kanssani että pysähtyvät kuuntelemaan parin metrin päähän kun juttelen niille.🐰

      Poista
  3. Onpa hauskat sukat. Ihana pupuvalo pupuille. Mukavaa jouluviikkoa sinulle Sude ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika laittoi viestin että nyt hän tietääkin mitä saa lahjaksi, kiitoksia.🤣 Olikin kumminkin käynyt lukemassa blogiani.🤣 Mukavaa jouluviikkoa sinullekin.

      Poista
  4. Tytär on pyytänyt tuoppisukkia poikakaverilleen, mutta vielä en ole tehnyt. Nuo ovat aivan kuin hänen välittämässään mallissa. Vaahto on niissä kudottu lankalenkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minulle näytettiin sama kuva kesällä. 🍺 Ulkomuistista yritn tehdä samantapaiset, vähän meni ehkä pieleen.🍺

      Poista
  5. Ihanat! Olen hyvän oluen ystävä :D . . -e-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin nuorempana join olutta, mutta nykyään ei maistu kuin oikein kuumana kesäpäivänä janon sammuttajana. Kun laittaa puolet olutta ja puolet spritea, niin sillä lähtee kovinkin janontunne.🍻

      Poista
  6. Kiva ajatus tuo valo. Se vaan varmaan karkoittaa puputkin. Jos pupu ja kettu näkevät samaa aallonpituutta (kissa ei nimittäin näe aivan samoja aallonpituuksia eli värejä kuin ihminen), niin valo sokaisee puput lähestyvältä ketulta. Kettu kun myös saalistaa hajun perusteella. Mulla menee pihan läpi kahdet jäljet, ketun ja rusakon. Vierekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän rusakot ovat jo niin tottuneet runsaisiin pihavaloihin että yksi lisää ei niitä hätkäytä. Yksi on niin hauska että se hyppii edelläni kun potkuttelen rollaattorillani. Kettua ei kuulemma ole enää näkynyt pitkään aikaan.

      Poista
  7. Hauskat sukat, tuollaista ideaa en olekaan ennen nähnyt. Toivottavasti poikasi muistaa jouluna näyttää yllättyneeltä, vaikka lahja jo paljastuikin. Yksi pupu näkyy nytkin tarkkailevan pihassasi ja onkin oikein loistava tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika oli kesällä nähnyt kuvan sukista ja esitti silloin toiveen. Äiti laittoi idean lahjasta korvan taa.

      Poista
  8. On kyllä hauskat.
    Hyvää joulua ja kaikkea hyvää vuoteen 2023 ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin olen rauhassa laitellut joulun valmiiksi ja nyt ei sitten väsyneenä tarvitse kiukutella. Ruoat kun vielä haen valmiina kaupasta niin joulurauha saa tulla.

      Poista