tiistai 8. marraskuuta 2022

Taas niitä samoja


Joulu lähenee ja näitä vanhoja tuttuja malleja kysytään. Teenhän minä sen kun kerkiän. 

Apinoiden takana "hautakiveni" 😉 . 11 vuotta sitten kun mahastani leikattiin syöpä satuin näkemään tämän enkelipatsaan edullisesti kirpparilla. Ostin pois ja sanoin että tämän kummempaa kiveä en sitten haudalleni halua. Eipä ole onneksi vielä ollut tarvetta. 😊


Sarja pieniä Viiru-kissoja. Pesosta en ole vielä innostunut tekemään.


Nämä ovat tavallisia suomalaisia maatiaiskissoja. Näitä on puolivalmiina lisääkin tulossa.


Samoin pieniä kettuja on tulossa lisää. Teen näitä nykyään vähän liukuhihnatyylillä. Ensin kasa päitä, sitten muita osia läjä ja lopuksi se tylsin vaihe, eli osien yhteen ompeleminen.  Sillä tyylillä tulee suhtkoht samanlaisia eikä tarvitse ohjeita ylös kirjoitella,.

Kunhan näistä pääsen eroon niin ehkä ehdin vielä kutoa omalle pojalleni toivomansa villasukat.

 

22 kommenttia:

  1. Ovat niin söpösiä, että ei siis ihme, jotta kysyntää näistä on ♡ Sinä olet todella taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpa olisin nuorena osannut hankia käsityö-ammatin. Mukavampaa tämä virkkaaminen on kuin viinan kantaminen humalaisille.. Onneksi nyt eläkkeellä on vara valita mitä tekee.

      Poista
  2. Viirut on aina vaan niin söpöjä! Ja kyllä muutkin :D En ihmettele että kaikki haluaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No empä sanoisi että kaikki, mutta onneksi aika moni.😸

      Poista
  3. Ihanan persoonallisen näköisiä 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman ohjeita kun tekee niin tulee väkisinkin persoonallisia. 😸

      Poista
  4. Aivan ihania kaikki nuo ketut viehättää eniten ❤🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekkin huomannut että ketut miellyttää eniten. Meinaan keväällä suunnitella susia, saas nähdä haluaako niitä kukaan.🐺

      Poista
  5. On ne niin hienoja ja iloisia, että ihan pakko ihastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa mököttäviä pehmoja viitsisi katsella joten yritän tehdä näistä iloisen näköisiä.😸

      Poista
  6. Kaikki niin ihania kyllä. Joku päivä vielä ostan sinulta apinatytön meille...Kettupoikahan meillä jo onkin.
    Kivaa tiistaita sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohan kettu ja apina viihtyä yhdessä. Voi olla että repolainen popsii apinan poskeensa..🦊😆

      Poista
  7. Ihailtavaa ahkeruutta!
    Mieluisaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeruus on kostautunut tosi kipeänä niskana.. Vaan minkäs voit pakkomielteelle. 😆

      Poista
  8. Ihania apinoita, kissoja ja kettuja! Ei mikään ihme, että niille riittää kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on niin mukava tehdä että välillä ei raaski mennä nukkumaankaan, vaan tulee virkkailtua aamuun saakka.

      Poista
  9. Taas niitä ihania "samoja"! 😊 Ja melkoinen kasa. Ne ovat vaan paljon suloisempia kuin minun tekemäni "samat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista 😊 Kun niitä muutama sata tekee niin alkaa ne pahimmat virheet korjautua.😊

      Poista
  10. Siis nämä "samat" on kyllä aivan huippuihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä syntyy jo niin rutiinilla että samalla voi katsella telkkariakin. Yhtä terapeuttista kuin sukan kutominen.

      Poista
  11. Nää on kyllä niin parhaita. Noi vihreät housut on niin hauskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivan vihreitä lankoja on vaan vaikea löytää, ei ole muotiväri tällä hetkellä.

      Poista