tiistai 5. heinäkuuta 2022

Hassuja ennakkoluuloja


Koko alkukesä on tullut leluja virkkailtua joten laitanpa nyt sitten kuvia talteen.

Pokemon-innostus nostaa taas päätään tulevan uuden elokuvan myötä. Tyttären kehotuksesta olen kerännyt ilmaisia Pokemonhahmo-ohjeita netistä, jos vaikka ehtisi ennen joulua tekemään. Toki minulla on myös Pokemonpeli asennettuna kännykkään ja olen viikossa päässyt tasolle 12. 😅 Joku kansanedustaja on kuulemma jo tasolla 40 😅😅

Satuin puistonpenkillä kuulemaan minua huvittavan keskustelun. Pieni ystävällinen poika tuli kysymään minuakin vanhemmalta mummelilta, haluaako hän että poika asentaa hänelle Pokemonpelin. Ystävättärensä heti neuvomaan:"Älä anna laittaa, se on joku huijaus". Mitäpä minä siihen sitten puuttumaan, nolotti vain pojan puolesta. 



Toinen hassu ennakkoluulo. Tyttärellä on Skotlannissa poika-ystävä, joka ei ole koskaan käynyt Suomessa. Nyt hän on tulossa syksyllä kylään ja on hankkinut runsaasti ennakkotietoa Suomesta. Tytär oli kertonut että Aaron pääsee täällä oikeaan saunaan ja poika heti hädissään kysymään: "Onko minun pakko mennä alasti sinun äitisi kanssa yhtäaikaa saunaan". 😅😅😅 No ei ole pakko. Semmoinen kuva meistä on saunakansana maailmalla. Kaikki vaan alasti ja yhtäaikaa lauteille.  😅😅😅


Tämä porukka syntyi jo kuukausi sitten, ei vaan tullut kuvaa laitettua mihinkään.


 Meidän ilmapuntari ( Maija) toimii edelleenkin. Maija häipyi juhannuksen alla ja arvasin helteiden olevan tulossa. Nyt viime yönä Maija palasi kotiin, joten tämä helleputki on sitten selvästikin ohi. Sama tapahtuu joka kesä, Maija on luotettavampi sään ennustaja kuin Pekka Pouta.


Sain neljännenn koronapiikin ja huhhuh. Jo kolmannesta olin kipeänä, mutta tämä ylitti senkin. Pari päivää olin 39 asteen kuumeessa (tässä helteessä) , joka paikkaa särki kovasti ja oksentelin tyhjästä vatsasta, ei pahemmin ruoka maittanut. Mietin jo joudunko soittamaan ambulanssin, mutta  kolmantena päivänä kuume alkoi hellittämään. Onneksi tyär oli luonani hoitamassa ja naapuri tarjosi kauppa-apua. Jos viidettä piikkiä vielä joskus tarjoavat, niin laittaa kyllä miettimään.

Nyt terveenä taas on ihana nauttia kesästä. Ei minua nuo helteetkään haitanneet, mutta hyvältä tuntuu tämä viileneminenkin. Suostun kärsimään vasta sitten talvella kovistä pakkasista.

😎😎😎😎😎😎😎


18 kommenttia:

  1. Maija kävi kesäreissussa :D Ai taso, no taitaa olla 44 ;) Jos tarvitset peliin kaveria niin laita viestiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vielä niin noviisi tässä pelissä. Keräilen vasta erilaisia pokeja . Kunhan lähden tyttären kanssa lomalle, niin eiköhän taitokin kartu. 😎

      Poista
  2. Heinäkuuta ja loman odotusta - jollette ole jo liikkeellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitää kuukausi odotella, mutta piisaapa tuota lämpöä nyt täälläkin.😎

      Poista
  3. Ennakkoluulot ovat monen kivan jutun suurin este. Harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin miettimään omia ennakkoluulojani. Uskoakseni ne eivät ole kovin negatiivisia.

      Poista
  4. Aika kiva ois pelata jotain...mutta kun joku neuvoisi edes alkuun.
    Niin minäkin olin tässä koronakuumeessa kolme päivää, se tuli yllättäen ja pyytämättä. Mutta toivottavasti on jo paremmalla puolella. Piikistäkin on jo yli vuosi, enkä ole uskaltanut ottaa niitä lisää.

    VastaaPoista
  5. Enhän minäkään osaisi pelata tätä jos ei tytär neuvoisi joka askeleella.
    Minulla ei varmaankaan ole koronaa ollut (vielä) vaan sain kuumeen siitä rokotuksesta jo toisen kerran. Nyt on neljä piikkiä saatu ja uskaltaa lähteä vaikka reissuun.

    VastaaPoista
  6. Voi, sinäkö pelailet Pokemon-peliä! 😀 Minä en osaa pelata puhelimella mitään peliä, kun tarkoituksella olen ollut opettelematta. Olen sen verran pelihullu, että kaikki aikani saattaisi mennä pelaamiseen. Riittää, kun koneella poksutan yhtä poksutuspeliä. 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pelaa mitään rahapelejä, en edes lottoa, mutta tytär opetti tämän Pokemonin ja ja iltaisin pelaan koneella pasianssia. Se on hyvä keino tyhjentää aivot päivän asioista. 😎

      Poista
  7. Kivoja elukoita olet taas tehnyt. Laitahan pokemoneista kuvia, Minulla ei ole mitään haisuakaan mitä ovat, mutta suosio on varmasti kova. Ennakkoluuloja on. Ja tietämättömyyttä enimmäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on sinulla kyllä sivistyksessä aukko jos et Pokemoneja tiedä, hihihi. Ajattelin että joulumyyjäisissä voisi pokehahmot olla suosittuja, joten niitä pitää ruveta tekemään. Sitä kun pelaa sekä lapset että aikuiset kansanedustajia myöten.😉

      Poista
  8. Onpa hauska karvainen ilmapuntari!
    Meillä koira mököttää, kun kukaan ei pistä tulia takkaan, lisälämpö ei olisi (hänelle) pahitteeksi... 😉

    VastaaPoista
  9. Nyt sadekeleillä minäkin kaipaisin lisälämpöä. Vanhoja luita kolottaa sateella.

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtavia juttuja tulossa, kun tytär saapuu poikkiksen kanssa. Olimme toissa viikolla Berliinissä. Kysyimme neuvoa paikalliselta ohikulkijalta, kun olimme juuri tulleet kaupunkiin ja kartan kanssa oli vielä haastetta. Hän kysyi, mistä tulemme. Kerroimme tulevamme Kajaanista, joka sijaitsee noin 600 km Helsingistä pohjoiseen. Hän totesi, että siellä on varmasti tosi KYLMÄ! No, talvella toki, mutta lämpimämpi meillä oli reissuun lähtiessä Kajaanissa kuin Berliinissä :D Hyvä, että olet ottanut koronarokotuksen. Minulla on nyt korona ja ei kyllä kovin hääviä ole. Mietin äsken, että millaistahan olisi, jos minulla ei olisi neljää rokotusta alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä rokotukset otan ja muistan käyttää käsidesiä ja maskia jos on paljon ihmisiä paikan päällä. Vaan olen ajatellut, että kun ei tätä eloa kuitenkaan enää määräänsä enempää ole jäljellä, niin aion nauttia siitä enkä anna koronan liikaa rajoittaa elämääni. Säälittää ne jotka pelkäävät koko ajan eivätkä uskalla juurikaan kotoansa mihinkään liikkua. Eikai tämä tauti mihinkään enää katoa, turha sen loppumista on odotella. Otetaan elämä takaisin omiin käsiimme.
      Tulipas nyt oikein paatoksella kirjoitettua. 😆😆😆

      Poista
  11. Oi että nuita sinun ihania virkkauksia. Maija on viisas kissa. Kuule meidän pihan kukkaset alkoivat kukoistaa,kun mieheni alkoi niitä hoitaa!! Enhän mä pääse puutarhassa pyöräätuolilla kulkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kukat ei uskalla olla kukoistamatta kun joutuivat miehen vallan alle.😆 Vai olet sinä joutunut jo pyörätuoliin, voi miten ikävää.

      Poista