lauantai 26. helmikuuta 2022

Baby Yoda


Tytärkin innostuu välillä käsitöistä ja silloin on hyvä tulla äidin lankalaatikoille. Tällä kertaa syntyi Baby Yoda. Itse hän ei ollut tyytyväinen tuotokseensa, joten äiti sai tämän maskotikseen. Tuossa se nyt nököttää tietsikan vieressä.


Minä taas puolestani näitä samoja aina vaan. Sitä tehdään mitä pyydetään. Peppejä on nyt kahta kokoa vaikka kuvassa näyttävätkin niin saman kokoisilta.


Kettutehdas on käynnistetty ja se pyörii nyt täydellä teholla.  Löysin jemmastani kerän liukuvärjättyä puuvillalankaa ja sitä onkin mukava käyttää, saan vähän vaihtelua näihin.

Matinpäivä meni ja meillä tippui vesi räystäältä. Hyvä, se tietää pitkää kesää, kunhan nyt ensin on ne yhdeksän lumisadetta. En heti aamusta muistanut varoa ja menin kampaamaan tukkani. Nyt on sitten tiedossa hiusten lähtöä. Ei olisi vara nykyään muutenkin harvenneesta kuontalostani.

Mukavalta tuntuu kun aurinko paistaa välillä ja linnut sirkuttelee. Se on kevättä nyt.

 

21 kommenttia:

  1. Aivan ihania taidonnäytteitä ovat <3
    Jäi mietityttämään, eikö Matin päivän aamuna saa tukkaa kammata?
    Tosin omalla kohdalla siitä ei pelkoa ole, pipo päähän vaan ja töihin :D. T. -R-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei koko päivänä saa kammata. Minä vuosi sitten kampasin ja nyt on tukka niin harventunut. Toinen tärkeä muistaminen :"Matinpäivänä ei saa enää ruveta pitkälleen sen jälkeen kun on noussut ylös, ettei syö kesällä itikat."

      Poista
    2. No nyt selvis se hyttys asiakin ! Olen meidän perheessä ainut, jonka kimpussa hyttyset ovat. Hyvä tietää, vaikka ensi kesä saattaa mennä vielä kärvistellessä. :D. -R-

      Poista
    3. Kova hyttyskesä on minullakin tiedossa. Menin onneton ja nukuin 3 tunnin päikkärit.

      Poista
  2. Toi Yoda on söpö. Pitkä kesä kyllä kelpaisi! Aurinko tosiaan paistaa (tuntuu, että pitkästä aikaa!), mutta frendi just ilmoitti, että on TAAS todella liukasta. Taidan jättää tepastelun muille pingviineille. ;)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo hainkin sankollisen hiekkaa porraspieleen että saa tarpeen tullen siitä viskoa. Tällä iällä ei enää ole turvallista kaatuilla.

      Poista
  3. Onnea on tehdä käsitöitä tyttären kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Yodahan on todella suloinen, tekisin siitä laukkukorun. Sinun Pepit ja ketut on upeita...taas kerran <3
    Ihanaa iltaa sinulle Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olis tehdä välillä muutakin, mutta näitä kun kysytään niin tehdään nyt sitten.

      Poista
  5. hieno yoda.siksiköhän minultakon irtoaa hiuksia,pitääpä ensi vuonna varoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt keksi muutakaan selitystä sille ettå hiukseni ovat harventuneet huomattavasti. Kun nyt muistaisi ensi vuonna varoa ettei tulis aivan kaljuksi.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. poistan viestin...kirijotan uuen myöhemmin 🤗🌞🧡

      Poista
    2. Sainkin Liisa jo muuta kautta viestiä sinulta, ei mitään hätää.🤗

      Poista
  7. Aika ajoin käyn ihastelemassa näitä sinun käsitöitäsi! Olet kyllä taitava.
    Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja toivotaan että se on aurinkoinen, niin että lumet saisivat kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkeilet täällä. Näyttääkin tuo aurinko paistelevan ainakin tämän viikon.

      Poista
  8. Hiukset harvenevat ja Allit venyvät. Siinä mun elämä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä vanhenemisessa hyviäkin puolia. Nykyään voi mennä maitokauppaan ilman puolentunnin meikkaussessiota.😆 Ei olis onnistunut nuoempana.

      Poista
  9. Kivoja noi Pepit ja ketut, samoin Yodakin. Taitaa tyttäresi olla vähän kranttu, kun Yoda ei kelvannut. Jos itikat syö ja tukkasi harvenee, niin tiedätpä ainakin ketä syyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär vaatii itseltään liikaa, kaiken pitää onnistua justiinsa oikein. Minulle kelpaa kunhan on "jotain sinne päin". 😊

      Poista