sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ei löytynyt sulhasia


Kultaako aika muistot, vai miten muistan, että lapsena ja nuoruudessa juhannukset olivat aina lämpimiä ja aurinkoisia. Nykyäänhän sataa ja on kylmä joka juhannus eikä poikkeus ollut tämäkään.

Sen verran yöllä pilvet kuitenkin rakoili, että käytiin tytön kanssa juhannuskävelyllä puolenyön maissa. Kerättiin sen seitsemän kukkaa, vaan näkyikö unessa tuleva sulhanen ? Eipä tietenkään, jotain painajaista näin kyllä, mutta sitäkään en muistanut enää aamulla. Oikeastaan hyvä, sillä en tähän 20 ukottoman vuoden jälkeen ketään enää huoliskaan =) Tyttärelle kyllä olisin suonut sulhasen ilmestyvän.

Naapuriston ukoille lupasin, että käyn puolenyön tietämissä pyörimässä alasti pihanurmikolla. Yöllä ei kuitenkaan näkynyt tulevan yleisöä, oli niin kylmää ja märkääkin, niin empä sitten minäkään viitsinyt nurmikolle mennä. Ei tullut sulhasia, vaan eipä tullut flunssaakaan. =D

Pitihän minun vähän kuitenkin vilautella. Lauantai yönä menin pelkässä yöpaidassa ja aamutakissa pihalle tupakalle. Märkä ruoho oli kuitenkin petollisen liukasta, tossu luisti ja minä lensin helmat hulmuten selälleni ketoon. Taisi siinä jotain samalla vilahtaa. Onneksi oli niin paksu sumu eikä tiellä näyttänyt kulkevan ketään, joten kehtaan tänään mennä punastelematta maitokauppaan.


Juuri juhannuksen alla ilahdutti Annelta tullut paketti. Voitin hänen arvonnassaan kuvan tuotteet. Pala kaunista kangasta, siihen sopivaa pitsiä ja Ranskasta tuotu ihana pitsiperhonen. Vielä tilkkutyölehti ja hauska kortti. Kiitos Annelle sinne Cafe Mea Mariaan. Kankaalle on jo suunnitelma, mutta ensin pitää saada jostain valkoista maalia =) Laitan sitten kuvan kun joskus saan valmista aikaiseksi.


Vaikka Jujy-15 jäi paria työtä vajaaksi, niin pitihän minun silti lähteä facebookin KyJy-15 mukaan. Jos nyt sujuisi vähän paremmin. Ensimmäiseksi aloitukseksi tuli sukka , sillä tuntuu niin mukavalta neuloa pitkän virkkausputken välissä. Langan olen saanut lahjaksi ja idea kahden langan yhdistämisestä tällä tyylillä on kopsattu suoraan Kosotädin sivuilta. Tämä onkin lempilankaani noista 7-veikan raitalangoista ja tällä tyylillä saan sen riittämään varmaan kaksiinkin sukkiin.

Juhannuksena tuli niin paljon mässäiltyä tyttären kanssa, että paino on vähän noussut ja puntarikin hajosi allani. Oijoi, onneksi tulee arki ja herkuttelua voi vähentää =)

......
Poika soitti, että olin tehnyt väärin juhannustaikani. Olisi pitänyt kuulemma olla 3x3 kukkaa, laittaa ne vasemmalla kädellä tyynyn alle ja kontata takaperin sänkyyn. Ilmankos en ole koskaan nähnyt unia sulhasista. =)

28 kommenttia:

  1. Jos ei sulhoa unessa näkynytkään, niin ihanan kesäkukkakimpun sait kuitenkin kerätyksi pöytää koristamaan! Ja kivannäköiset sukat on puikoilla tulossa!

    VastaaPoista
  2. Puntari hajosi vain vanhuuttaan ja juhannuksena kuuluukin herkutella. <3 Ehkä se sulho näyttäytyi unessa, mutta aamusella et vaan enää muistanut. :) Näinkin voi käydä.

    Ihanaa sunnuntaita Sude <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minä jotain painajaista, se oli varmaan niin kamala sulho. Onneksi en muistanut enää aamulla=)

      Poista
  3. Mä olen kuullut, että pitää laittaa ne seitsemän kukkaa tyynyn alle vaan :D
    Sitten oli joku, että pitää kiertää pihasauna kolme kertaa ja sitten kurkata tulipesään ja siellä näkyy sulhasen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähteeseenkin kannattais kurkkia, vaan kun ei ole lähteitä lähimainkaan =)

      Poista
  4. ♥juhapyhinä ainakin pitää herkutella, viis mokomasta vaa´asta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuis vaka sanoi kyllä, että olisit jättänyt vähän vähemmälle =)

      Poista
  5. Heivaa se risa vaaka mäkeen - kuka moista tarvitsee?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta, kaapista löytyi toinen toimiva =) Tuntuu se niin hyvältä kun huomaa että vaikka satakin grammaa on taas lähtenyt =)

      Poista
  6. Jos ei juhannuksen herkuttele, niin arki on ankeempi :) sanoo täti joka on täynnä munkkeja, pipareita ja jäätelöä, nam.
    Upea väriyhdistelmä siulla puikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja keneltäkähän minä tuon väriyhdistelmän kekkasin, etten vaan sulta =)

      Poista
  7. Meillä oli niin paljon itikoita, että vain masokisti olisi pyörähdellyt alasti ruishalmeessa. Tosin ruishalmettakaan ei taida kylältä löytyä. Makkaratkin paistettiin saunan pesässä, kun kukaan ei ollut vapaehtoinen rannalle grillaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei suostunut edes itikat lähestymään, niistä sulhasista puhumattakaan. Onneksi poika ei pyytänyt mökilleen, siellä olis itikoita ollut niin että hulluksi olisi tullut.

      Poista
  8. Vai vielä alasti, ihan hyvä pyöriä vaikka aamutakissa pihalla, ei kylmä niin paljon ...Mie pyörähin metsässä, niin itikat hyökkäs, pitäs olla tarpeeksi päällä jos metsään yrittää mennä.
    Onnee vaan, hienon paketin oot voittanut ja sukistakin näyttää tulevan kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi se on meikäläisenkin laittaa vaan mahdollisimman peittävää vaatetta päälle, jos meinaa miesväen silmää miellyttää =D Aamutakissa kekkaloinkin pihalla pitkälle päivää naapureiden kauhuksi =D

      Poista
  9. Kivan näköiset sukat on tulossa. Kivan arpalahjankin sait. Ai että setsemän sortin kukkataikaa koetit. Minä en ole kukkia kerännyt,enkä taikoja tehnyt,mutta silti,kun silmäni avaan,niin näen sulhaseni vieressäni joka yö. Muulloinkin kuin juhannusyönä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sun tarvi enää taikoja tehdä, kun on sulho valmiiksi vieressä . Minulla sitä ei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen, mutta hyvinhän tässä pärjään ilmankin =)

      Poista
  10. Vai ei sulhoa näkynyt; ehkä tai'assa jokin meni väärin. Mutta paremmalla onnella ensi juhannuksena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on poika vähän semmoinen vääräleuka, tullut kai äitiinsä. Keksi taas parannuksen vanhaan taikaankin. Päätin etsiä sen sulhon sitten vasta vanhainkodissa. Olishan se somaa keinua vierekkäin kumpikin omassa kiikkutuolissaan.

      Poista
  11. Tänne "pesiytyi" ennen juhannusta joku omituinen sulhanen ;) Ei tarvinnut sitten kukkia laitella tyynyn alle. Olispa kiva neuloa pitkästä aikaa sukkaa vaan kun ei ehdi. No onneks 2 viikkoa enää töitä niin sitten pääsee lomalle ja saa neuloa mitä huvittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta tuntuu neulominen välillä. Meille onneksi ei niitä sulhasia tullu jaloissa pyörimään. Ollaan ihan tyttöporukalla, kun kaikki neljä kissaanikin ovat tyttöjä =)

      Poista
  12. Millaisiahan unia olisit nähnyt, jos olisit säästänyt tuon edellisen postauksen hassiksen kimppuun? Olisi voinut olla vilkasta ja värikästä....

    Hienon palkinnon olet taas voittanut! Mielenkiinnolla odottelen, mihin tuo kangas menee,,

    Kivaa sukkaa pukkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmaan nähnyt unta tuosta naapuritalossa asuvasta kylähullusta =) Siinä sitä oliskin ollut pelkäämistä koko ensi vuodeksi, ettei hän vaan tänne pesiytyis =D

      Poista
  13. Hauska juhannustarina:) Sinulta puuttuu selvästi piian peili... Eikös sieltäkin pitäisi kurkata sulhon kasvot juhannusyönä???
    Mukavaa viikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on iso peili sienällä, että mahtuis useampikin sulho kurkkimaan, mutta kovin oli tyhjä kuvastin =)

      Poista
  14. Wautsi, miten ihana juhannustarina!
    En edes yrittänyt tehdä taikoja, vaikka yksi taika olisi ollut helppo toteuttaa.
    Siis näin: ota vasemman alan sukka ja käännä se nurinpäin ja laita tyynyn alle.
    Yöllä unessa näet sen oikean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tuota taikaa yritänkin ensi kesänä. Auttaakohan se asiaa, jos laittaa oikein hikisen sukan =)

      Poista